Aseemisuus elokuvassa Arrival

Miten kuvata käsittämättömästi vierasta? Miten kuvata kommunikaatiota ilman yhteistä kieltä? Elokuvassa Arrival kielitieteilijä Louise Banksin tehtävä on oppia ymmärtämään avaruusolentojen kieltä altistumalla kommunikaatioon heidän kanssaan. Maapallon ulkopuolisen elämän kommunikaatiojärjestelmiä on usein kuvattu aseemisen kirjoituksen avulla, jonka kanssa myös heptapodien kielellä on yhteisiä piirteitä.

Sumussa erottuu kaksi tummaa hahmoa, jotka tiedetään avaruusolennoiksi. Etäisyydestä seuraa lähestymisen ele, toinen hahmoista iskee mustetta valuvan seitsemänhaaraisen raajan vahamaiseen läpikuultavaan seinään, jonka toisella puolella seisoo Louise Banks. Muste synnyttää ympyrän muotoisen kirjoitusmerkin, joka ilmestyy hetkeksi kirjoitusalustaan kahden eri elämänmuodon väliin.

Banks työskentelee Yhdysvaltojen armeijalle, joka on ottanut yhden kahdestatoista maapallon eri mantereille laskeutuneesta avaruusaluksesta vastaan. Ristiriita kielitieteilijän ja armeijan työntekijöiden tapojen välillä kohdata vieras elämänmuoto on suuri. Väkivaltaan turvautumisen sijaan Banksin tapa ymmärtää vierasta perustuu rikkonaiseen kieleen ja kommunikaatiokatkoksiin. Kun ei voi turvautua jaetun historian ja elinympäristön tuottamiin merkityksiin, täytyy altistua tulkitsemaan hämärää ja pelottavaa käsittämättömyyttä.

Ensimmäinen kohtaaminen tapahtuu monoliitilta näyttävässä avaruusaluksessa. Tässä tapauksessa kyse ei ole neutraalista tilasta vaan vieraan elämänmuodon määrittelemästä paikasta. Banks viettää työryhmänsä kanssa pitkän ajan edeten painovoimaltaan poikkeavassa, hämärässä, klaustrofobisessa tunnelissa. Kohtaus kuvaa hiljaisesti pelkoa kommunikoida ilman käsitteitä. Mihin äly voi tällöin turvautua? Ollaan siirtymätilassa, jossa ei ole yhteistä historiaa, yhteisiä kielellisiä tai kulttuurisia symboleita ja jossa ei voida turvautua normatiivisiin sosiaalisiin kategorioihin.

Kun työryhmän jäsenet aloittavat yhteisen tilan jakamisen heptapodien kanssa, alkaa ihmisten ja vieraan elämänmuodon välinen historia. He ovat havainnon tilassa, joka on kommunikaation molempien osapuolien ensimmäinen suhde toiseen.

Arrival (2016) on kanadanranskalaisen Denis Villeneuven ohjaama tieteiselokuva, joka käsittelee muistin epälineaarisuutta ja kommunikaatiokatkoksia. Se perustuu kirjailija Ted Chiangin novelliin Story of Your Life (1998). Elokuvan päähenkilölle kielitieteilijä Louise Banksille (Amy Adams) ja fyysikko Ian Donnellylle (Jeremy Renner) annetaan tehtäväksi selvittää, miksi avaruusolennot ovat saapuneet maapallolle. Elokuvan tarinassa eri aikatasot vaikuttavat epälineaarisesti Banksin tekemiin valintoihin. Kun Banks oppii avaruusolentojen kirjoitusjärjestelmän heptapod b:n, hän tietää aina etukäteen, miten jokainen kielen lause tulee päättymään. Tällöin Banksin elämässä useat ajallisuudet kietoutuvat toisiinsa jokaisessa koettavassa elämän hetkessä.

Heptapod b ja aseemisuus

Heptapodien kirjoituksen viiva on elävää tavalla, joka on tyypillistä kalligrafialle. Heidän kirjoittamisen tapansa eroaa kuitenkin kalligrafian siveltämisestä siinä, että he tuottavat musteen suoraan ruumiistaan. Ohuet viivat syöksyvät kirjoitusalustalle heidän raajastaan hurjalla nopeudella, ne kietoutuvat välillä toisiinsa ja muodostavat laajempia keskuksia. Viivat kohtaavat viivoja, ne risteävät yhä uudelleen, kasautuvat yhteen kimpuiksi ja leviävät musteen valuma-alueiksi.

Visuaaliset kirjoitusmerkit, jotka eivät välitä verbaalisia merkityksiä, ovat keskeinen keino, jonka avulla Banks kommunikoi vieraan elämänmuodon kanssa. Tämä johtuu siitä, että heptapod b on kirjoitetun kielen järjestelmä, joka ei korreloi avaruusolentojen puhutun kielen kanssa. Tämä on poikkeuksellista verrattuna suurimpaan osaan ihmisten käyttämistä kielistä, joissa puhuttu ja kirjoitettu kieli toimivat suhteessa toisiinsa. Tästä syystä heptapod b:n merkkejä ei voi kutsua aakkosiksi, koska aakkosto on äännekirjoitukseen perustuva järjestelmä. Sen sijaan heptapod b muistuttaa näiden piirteidensä ansiosta aseemista kirjoitusta.

Puhtaasti aseemisena pidetään kirjotusta, joka on yksiselitteisesti sellaista, ettei sitä pysty lukemaan luonnollisten kielten tavoin eikä se välitä verbaalisia merkityksiä.

Tällaista esteettisesti vaikuttavaa kirjoitusta, jota ei voi lukea ääneen, on luotu vuosituhansien ajan. Länsimaissa sitä alettiin kutsua aseemiseksi kirjoitukseksi 1990-luvun puolivälissä visuaalisten runoilijoiden Jim Leftwichin ja Tim Gazen aloitteesta. Aseeminen merkitsee, että kirjoitus ei välitä verbaalisia merkityksiä. Käsite juontaa juurensa termistä asemia eli ”kyvyttömyys ymmärtää tai käyttää kommunikoivia symboleja, kuten sanoja tai eleitä”*. Taiteellisen tulkinnan piiriin tuotuna aseemisuus kartoittaa kirjotuksen visuaalista vaikuttavuutta ja erilaisia tekstin luettavuuden tasoja.

Graafinen suunnittelija Patrice Vermette ja kuvataiteilija Martine Bertrand ovat luoneet heptapod b:n kirjoitusmerkit elokuvaan. Tavoitteena oli tehdä esteettisesti näyttävää kirjoitusta, joka olisi ihmisten sivilisaatiolle, teknologialle ja havainnoille vierasta. Haasteena oli, että ensimmäiset kokeilut muistuttivat liikaa ihmisille tuttuja kirjoitusjärjestelmiä, kuten erilaisia hieroglyfeja tai koodikieltä. (Rhodes 2016.) Tavoite on kunnianhimoinen ja sen taustalla on ajatus vieraan ja merkitykseltään epämääräisen tuomisesta havainnon keskiöön.

Puhtaasti aseemisena pidetään kirjotusta, joka on yksiselitteisesti sellaista, ettei sitä pysty lukemaan luonnollisten kielten tavoin eikä se välitä verbaalisia merkityksiä. Useat fiktiota varten luodut kielet ovat osittain luettavia, mutta myös niitä on hedelmällistä tarkastella aseemisuuden näkökulmasta. Esimerkiksi heptapod b:tä varten Vermette loi työryhmänsä kanssa 100 kirjoitusmerkin sanakirjan. Tähän aineistoon tutustumalla kirjoitusta pystyy osittain lukemaan.

Aseemisuuden traditio avaa myös ihmisten luoman avaruusolentojen kirjoituksen historiaa, koska se tuo ilmiön piirissä aiemmin tehdyt kokeilut tarkastelun alle. Heptapod b on luonteva sijoittaa osaksi tätä jatkumoa.

Okkultisti Hélène Smithin marsilaisten aakkoset.

Hélène Smithin marsilaisten kirjoitus

Sveitsiläinen okkultisti Hélène Smith (Catherine-Elise Müller, 1861–1929) on ihmisten luomia avaruuskieliä tarkasteltaessa keskeinen hahmo. Hän esiintyi 1800-luvun lopulla meedioistunnoissa luoden marsilaisten kirjoitusta transsiin vaipuneena.

Smithin kirjoitus muistuttaa ulkonäöltään ja toimintaperiaatteeltaan latinalaisia aakkosia, mutta se sisältää joitakin yksittäisiä kirjaimia, jotka näyttävät egyptiläisiltä hieroglyfeiltä. Latinalaisen aakkoston g-kirjainta vastaava merkki näyttää sarvipäiseltä eläimeltä ja s-kirjainta vastaava merkki sarvilta. Tämän lisäksi m-, n- ja p-kirjaimia vastaavat merkit näyttävät ornamenteilta.

Smithin marsilaisten kirjoitus eroaa selvästi heptapod b:stä, koska se on paljon lähempänä ihmisille tuttuja kirjoitusjärjestelmiä, vaikka kirjoitus on itse luotua. Yhdessä meedioistunnossa Smith käänsi marsilaisten kirjoituksen merkit latinalaiselle aakkostolle ja osoitti kirjainten vastaavuudet. Kirjoituksen viiva on myös ohutta ja kirjaimet ovat kooltaan pieniä. Ne eivät perustu yhteen geometriseen muotoon, kuten heptapod b perustuu ympyrään. Lisäksi Smithin aakkoset esitetään aina suhteessa toisiinsa, kun heptapod b:n kehämuotoinen suuri merkki saattaa ulkonäöstään riippuen tarkoittaa vain yhtä sanaa tai jopa kokonaista lausetta.

Sveitsiläinen psykologi Theorode Flournoy on tutkinut Smithin marsilaisten kirjoitusta ja havainnut, että sen kielioppi muistuttaa suuresti ranskaa, joka oli Smithin äidinkieli. Flournoyn tulkinnan mukaan kirjoitus ilmaisi subliminaalista mielikuvitusta ja ilmensi unohtuneita resursseja, jotka perustuivat Smithin tapaan käyttää ranskaa lapsena. (Flournoy 1908, 223, 244.) Smithistä tuli myöhemmin André Bretonin perustaman surrealistisen liikkeen automaattikirjoituksen muusa. Breton sovelsi automaattikirjoituksessa pyrkimystä kirjoittaa suoraan alitajunnan resursseista käsin, mutta menetelmässä käytetään luonnollista kieltä. Surrealismin piirissä ei jatkettu Smithin meedioistunnoille tyypillistä itse luodun kirjoituksen luomista.

Max Ernstin avaruusolentojen kirjoitus

Surrealisti Max Ernst (1891–1976) on toinen merkittävä avaruusolentojen kirjoitusta luonut runoilija ja kuvataiteilija. Peter Schamoni on koonnut Ernstin aihetta käsittelevistä teoksista kirjan Maximiliana. The Illegal Practice of Astronomy (1974). Kirja käsittelee Ernst Wilhelm Leberecht Tempelin**, 1800-luvulla eläneen litografin ja itseoppineen astronomin, vaikutusta Ernstin teoksiin. Ernst ottaa vaikutteita Tempelin litografioista öljymaalauksessa ”The World of the Naïve” (1965), jossa on paljon ympyrän muotoisia planeettoja. Tämä tuo esiin, että heptapod b:n ympyränmuotoinen kirjoitus assosioituu myös taivaankappaleiden muotoihin ja planeettojen asemia kuvaaviin visuaalisiin karttoihin.

Ernstin kirjassa avaruusolentojen kirjoitus, planeetat ja tähtikartat rinnastuvat toisiinsa. Taivaankappaleita on tulkittu länsimaisen astrologian historiassa ennusmerkkeinä. Luonnontieteiden piirissä taas ajanlasku ja navigointi ovat perustuneet niiden asemiin. Taivaankappaleita ja kirjoitusjärjestelmiä on molempia tulkittu välineinä, jotka määrittävät ja selittävät ihmisen paikkaa ja roolia osana maailmankaikkeutta.

Ernstin avaruusolentojen kirjoitus näyttää liikkuneen kauemmas meille tutuista aakkosista kuin Smithin marsilaisten kirjoitus. Se muistuttaa tanssivia ihmishahmoja, lintuja, kaloja ja abstrakteja geometrisiä muotoja. Teksti näyttää kirjoitusjärjestelmältä, joka yhdistää hieroglygejä tavukirjoitukseen tai foneettisiin merkkeihin. Tällaiset järjestelmät ovat olleet yleisiä kirjoituksen esimuotoja ihmiskulttuureissa. Pääsiäissaarelta löydetyn rapanui-kielen rongorongo edustaa tällaista kirjoitusjärjestelmää, joka muistuttaa myös ulkonäöltään Ernstin avaruusolentojen kirjoitusta. Hauskalta näyttävissä merkeissä kuvataan esimerkiksi toisiaan käsistä pitäviä ihmisiä, erilaisia kaloja ja amuletteja.

Heptapod b ja Ernstin avaruusolentojen kirjoitus lähenevät ulkonäöltään siinä mielessä toisiaan, että ne eivät muistuta latinalaisia aakkosia. Heptapod b:n mustat kirjoitusmerkit ovat kuitenkin paljon abstraktimman ja minimalistisemman näköisiä kuin Ernstin osittain kuvakirjoitusta muistuttavat merkit, jotka on tehty värillisillä öljypastelleilla. Ernstin avaruusolentojen kirjoitus edustaa myös selkeästi pitkälle vietyä aseemisuutta, koska se ei välitä verbaalisia merkityksiä eikä sen kirjoitusmerkkejä voi kääntää Smithin marsilaisten kirjoituksen tavoin vastaamaan latinalaista aakkostoa.

Max Ernstin ”The World of the Naïve” (1965).

Ensō-ympyrät

Smithin ja Ernstin teokset osoittivat, että avaruusolentojen kirjoituksen ulkonäössä ja toimintaperiaatteessa on siirrytty tutusta vieraaseen. Kumpikaan vertailukohteista ei muistuta heptapod b:tä, joka näyttää enemmän japanilaisen kalligrafian tekniikalla luodulta, koska kirjoituksen viiva ja valumajäljet näyttävät sivelletyiltä tai kynäruiskulla tehdyiltä. Lisäksi heptapod b:n musteella tehdyt symbolit kaareutuvat ympyrän muotoon sen takia, että kieli ilmaisee avaruusolentojen epälineaarista aikakäsitystä.

Sen sijaan visuaalisesti merkit muistuttavat zenbuddhalaisuuden piirissä sivellettyjä ensō-ympyröitä, jotka ilmaisevat hetkeä, jolloin mieli on vapaa ja keho on valmis luomaan. Minimalistista japanilaista estetiikkaa edustavat ensōt tehdään aina yhdellä tai kahdella pakottomalla siveltimenvedolla ja ne kuvastavat kalligrafin mieltä. Tällainen spontaani kirjoittamisen tapa on tyypillinen myös heptapodeille. Heidän täytyy tietää jokainen käyttämänsä ilmaus ja sen viemä tila kirjoitusalustalla, että he voivat tuottaa kirjoitusmerkin. Kun he iskevät raajan kirjoitusalustaan ja valuttavat mustetta, kirjoitusmerkki syntyy välittömästi heidän mielestään. Tämä muistuttaa ihannetta, jota zenbuddhalainen kalligrafi tavoittelee työskentelyssään.

Heptapod b:n kirjoitusmerkit ja ensō-ympyrät assosioituvat kehämuodolle tyypilliseen symboliikkaan, joka ilmaisee eheyttä, rauhaa ja ykseyttä. Lisäksi se on liitetty planeettojen ympyrämuotoon ja niiden kehämäisiin kiertoratoihin. Zenbuddhalaisuudessa ensō-ympyrät symboloivat Dharman pyörää, joka kääntyy molempiin suuntiin. Tämän lisäksi ne kuvastavat hetkeä sellaisena kuin se on. (Loori 2007, 6.) Arrival-elokuvassa kuvattu epälineaarinen aikakäsitys, jonka Louise Banks omaksuu opittuaan heptapod b:n, on yhteneväinen tämän symboliikan kanssa.

Elokuvassa kerrotaan myös, että heptapod b edustaa epälineaarista ortografiaa. Sitä ei lueta suomen kielen aakkoston tavoin vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Lisäksi sen lukeminen ei ole foneettisen kirjoituksen tavoin sidottu ääneen. Sen sijaan heptapod b:n visuaalinen kirjoitusmerkki on teoriassa mahdollista omaksua välittömästi, kun sen näkee.

Heptapodien kirjotustekniikka lähenee kalligrafiaa, mutta eroaa siitä siinä, että heptapodit eivät käytä siveltimen kaltaista erillistä kirjoittamisen teknologiaa. Lisäksi kirjoitusmerkki leviää aina uudelleen musteläiskiksi, linjoiksi ja pieniksi pisteiksi ennen kuin se katoaa kirjoitusalustalta. Tällaista kirjoitusmerkin katoamista ei ole mahdollista toteuttaa käsin sivelletyn kalligrafian tekniikalla, vaan kirjoittamisen tapaa on otollista kuvata nimenomaan elokuvan keinoin.

Kirjoituksen teknologiat vaikuttavat siihen, millä tavalla muistot urautuvat mieleemme.

Heptapodien kirjoitusalusta ja Sigmund Freudin Wunderblock

Aseemisuuden näkökulmasta myös kirjoittamisen teknologiat ovat kiinnostavia esteettisesti. Heptapodin iskiessä raajallaan mustan kirjoitusmerkin harmaaseen läpikuultavaan alustaan se säilyy siinä hetken, kunnes katoaa. Kirjoitusalusta on utuisen puhdas, kun avaruusolennot haluavat jatkaa kirjoittamista. Läpikuultava harmaalta ja vahamaiselta näyttävä seinä, johon heptapodit kirjoittavat, muistuttaa ulkonäöltään ja toimintatavaltaan ihmelehtiötä.

Ihmelehtiö on 1900-luvun alkupuolella lanseerattu saksalainen lasten lelu, joka muodostuu vahataulusta ja kahdesta läpikuultavasta paperiarkista, jotka on kiinnitetty sivuilta yhteen. Päällimmäinen on selluloidiarkki ja alimmainen vahapaperiarkki. Ihmelehtiöön kirjoitetaan terävällä puikolla, jolla raavitaan taulun pintaa ja jonka vahaan jättämät uurteet muodostavat kirjoituksen. Ihmelehtiöön kirjoitettaessa selluloidiarkki suojaa herkkää vahapaperiarkkia, jossa kirjoitusjälki näkyy. Kun paperiarkit nostaa ylös, kirjoitus häviää ja ihmelehtiö on tyhjä. Jokainen kirjoitusjälki uurtuu kuitenkin kiintojälkenä paperiarkin alapuolelle vahatauluun.

Sigmund Freud on käyttänyt lelua ihmisen muistin metaforana artikkelissa ”Muistiinpano ’Ihmelehtiöstä'” (”Notiz über den ’Wunderblock'”, 1925). Hän ajattelee, että paperiarkki edustaa havaintojärjestelmän lyhyitä muistijälkiä ja vahataulu alitajunnan kiinteitä muistijälkiä. Tämän lisäksi havaintojemme vastaanottokyky eroaa muistin apuvälineinä käyttämistämme tekniikoista siinä, että muistikapasiteettimme ei lopu samalla tavalla kuin muistikirja täyttyy. (Freud 2005, 180–182.) Vaikka osa havainnoistamme häviäisi lähimuististamme nopeasti, ne muodostavat kiinteitä uraumia alitajuntaan.

Kun Louise Banks alkaa opetella heptapod b:tä, hän ei voi käyttää muistinsa kiintojälkiä, koska hän ei tunne kirjoitusjärjestelmää eikä sillä kommunikoivia olentoja. Jacques Derrida huomauttaa Freudin artikkelia kommentoidessaan, että jos olisi vain havaitseminen, joka perustuisi aina uuteen näkyyn, ei olisi uraumia. Banks on tällaisessa tilanteessa, kun hän tarkastelee heptapod b:n merkkejä ensimmäistä kertaa. Tämä kuvaus sopii hyvin myös aseemisen kirjoituksen katsomiseen. Emme voi sitä tulkitessamme turvautua aikaisempiin muistijälkiin, koska se edustaa jotain vierasta suhteessa luonnollisiin kieliin. Tästä huolimatta aseeminen kirjoitus tuottaa assosiaatioita, mielikuvia ja tuntemuksia havaitsemisen tasolla.

Banks ei koskaan kohtaa avaruusolentoja täysin samassa tilassa, vaan vahamainen seinä, joka toimii kirjoitusalustana, on aina hänen ja vieraan elämänmuodon välissä. Tämä suojaa Banksia välittömältä tuntemattoman kohtaamiselta.

Kuvakaappauksia elokuvasta Arrival.

Heptapod b:n välittämä aikakäsitys

Elokuvan alussa Banks viettää aikaa tyttärensä kanssa, jolla on harvinainen syöpä. Tytär kuolee sairauteen. Tämän jälkeen tarinassa palataan menneisyyteen, jossa hän kohtaa heptapodit ja alkaa opetella heidän kieltään. Banks tapaa tyttärensä isän osana tätä työprojektia. Kun Banks oppii heptapod b:n, hänen ajan kokemisensa tapa muuttuu niin, että kaikki ajallisuudet yhdistyvät nykyhetkessä. Nykyhetki on hänelle piste, joka avaa mahdollisuuden tuntea menneisyyden ja tulevaisuuden tapahtumat ilman rajoitteita. Hän päättää kyvystään huolimatta yrittää saada lapsen, vaikka hän tietää tämän sairastuvan ja menehtyvän nuorena.

Heptapod b:n aikakäsitykseen liittyy Derridan huomio siitä, miten muistot kirjoittautuvat mieleemme aina tiettynä ajankohtana mutta eivät tämän jälkeen välttämättä järjestäydy tai nouse esiin kronologisesti. ”Ajallisuus tilallistumisena ei ole vain merkkien ketjun horisontaalista epäjatkuvuutta. Lisäksi se on kirjoitusta, joka keskeyttää ja liittää uudelleen psyykkisten kerrostumien eri syvyyksien välisiä yhteyksiä, itse psyykkisen työn mitä kirjavinta ajallista kudosta.” (Derrida 2003, 94.) Kirjoitus on useimmiten länsimaisissa painettu kaksiulotteiselle pinnalle (esimerkiksi A4-arkki) ja se etenee vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Osana muistia se ei toimi samanlaisten tilallisten rajoitteiden alaisuudessa. Toisistaan pitkän ajallisen etäisyyden päässä kirjoittautuneet muistot voivat yhdistyä, erottautua ja kerrostua mielessä erilaisin tavoin.

Kun Banks alkaa oppia avaruusolentojen kieltä, hän nukkuu pitkiä jaksoja ja hänen käsityksensä muistin kronologiasta muuttuu. Arrival nostaa esiin ihmisten tavan ajatella historia ja muisti ennen kaikkea kielen rajatun symbolijärjestelmän avulla, tiettyyn toistoon nojautuen, mikä uurtaa muistijäljet yhä syvemmäksi osaksi havaintokyvyn perustaa. Tämän lisäksi Banksin omaksuma epälineaarinen käsitys ajasta muistuttaa sitä, millä tavalla muistot kirjoittautuvat mieleemme ja miten ne nousevat sieltä esiin. Niiden ajallinen järjestys ei ole tässä suhteessa merkittävää, vaan esimerkiksi se millaisia outoja, surullisia tai kauniita assosiaatiota ne aisteissamme ja ajatuksissamme herättävät.

Banks näkee kirjoitusmerkit vahamaisella alustalla lyhyen ajan, kunnes niiden tilalle isketään uusi merkki. Derrida (2003, 95) on kommentoinut kirjoitusjälkien luettavuutta ja ajallisuutta seuraavalla tavalla: ”Jäljet siis tuottavat kirjautumisensa tilan vain antamalla häviämisensä jakson. Toiston ja häviämisen, luettavuuden ja ei-luettavuuden kaksoisvoima muodostaa jäljet heti alusta lähtien, ensivaikutelman ’nykyhetkessä’.” Lukeminen on yleensä välitöntä, kun havainnoija osaa kielen ja kirjoitusjärjestelmän. Banksille tämä ei ole itsestään selvää, kun hän näkee heptapod b:n kirjoitusmerkkejä ensimmäistä kertaa. Hän palaa tällöin kokemukseen, jolloin kieli ei vielä päästä semanttisia merkityksiä läpi. Kirjoitusmerkit ovat luettavia, mutta hän ei osaa lukea niitä. Tästä huolimatta ne jättävät häneen jäljen, joka on tunteellisesti ja esteettisesti vaikuttava.

Kirjoituksen teknologiat vaikuttavat siihen, millä tavalla muistot urautuvat mieleemme. Aseemisen kirjoituksen tulkinta ei perustu luonnollisille kielille tyypilliseen kirjainten, sanojen ja virkkeiden tunnistamiseen ja niiden merkityksien ymmärtämiseen, joten se tuo kiinnostavan näkökulman aiheen tarkasteluun. Aseemisen kirjoituksen katsominen perustuu kirjoitusjälkien havainnointiin, jotka tuottavat uusia aistimuksia ja assosiaatioita. Aseeminen kirjoitus on osaltaan luettavaa ja ei-luettavaa. Sitä ei voi lukea luonnollisten kielten tavoin, mutta jälkiä, joita se jättää, on mahdollista aistia ja tulkita. Tällä tavalla aseemiset merkit kirjoittautuvat osaksi muistojamme. Selvittämätön kirjoitus on jotain, mitä joku on jättänyt jälkeensä. Tällä tavalla aseeminen kirjoitus painuu osaksi historiaa.

Käsittämättömän kuvaaminen

Millä tavalla käsittämättömästi vieraan kuvaaminen on mahdollista? Arrival osoittaa, että se tapahtuu usein jollain tavalla käsitettävän kautta. Vierauden kuvaus nousee esiin elokuvassa suurimmaksi osaksi hiljaisuutena, tietämättömyytenä ja pelkona. Kommunikaation mahdollisuuden tarjoavat heptapod b:n kirjoitusmerkit ovat kooltaan huomattavan suuria ja niiden harkitut epäsymmetriset yksityiskohdat vangitsevia. Heptapod b edustaa käsittämättömyyttä, joka on esteettisesti kaunista ja johon on mahdollista suhtautua älyllisellä uteliaisuudella.

Kirjoitusjärjestelmän oli tarkoitus näyttää hätkähdyttävän oudolta, mutta siihen oli jätetty myös länsimaisille kirjoitusjärjestelmille tunnusomaisia piirteitä. Hyvä esimerkki tästä on se, että kirjoitus on tummaa ja se ilmestyy vaaleansävyiselle alustalle. Tämä on ollut yleinen kirjoituksen esittämisen tapa jo keskiajalla käsin kirjoitettujen koodeksien aikakaudella ja Gutenbergin renessanssin aikana kehittämän kirjapainotaidon yleistyttyä. Edes digitaalinen painotekniikka ei ole tuottanut tähän huomattavaa muutosta.

Heptapod b on kuitenkin viety kauas inhimillisistä kirjoituksen historiassa esiintyvistä kirjoitusjärjestelmistä, joihin Hélène Smithin marsilaisten kirjoitus ja Max Ernstin avaruusolentojen kirjoitus vielä pitkälti nojaavat. Heptapod b muistuttaa ensō-ympyröitä ulkonäkönsä ja kuvaamansa epäkronologisen aikakäsityksen ansiosta. Elokuva osoittaa, että käsittämättömän kohtaaminen voi mahdollistaa altistumisen lahjalle. Näin käy Louise Banksille, kun hän saa heptapodeilta lahjaksi kyvyn ymmärtää heidän kieltään ja omaksuu sitä kautta kyvyn nähdä tulevaisuuteen.

Kirjoittaja on kirjallisuuden väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistosta.

Viitteet

*= ”asemia n. Psychiatry. inability to comprehend or use communicative symbols, as words, gestures, etc. – – asemic, adj.” (Webster’s Encyclopedic Unabridged Dictionary of the English Language 1989, 87.)

**= Tempeliä ei otettu tosissaan kotimaassaan Saksassa astronomien keskuudessa, vaikka hän teki useita keskeisiä havaintoja planeetoista ja tähtisumuista, koska hänellä ei ollut alan koulutusta. Tästä syystä hän matkusti kotimaastaan observatorioihin Kööpenhaminaan, Tukholmaan ja Venetsiaan, jossa hänen tekemiään litografioita arvostettiin. Myöhemmin hänen taivaankappaleita koskevat havaintonsa on todettu oikeiksi. (Schamoni 1974, 84.)

Lähteet

Derrida, Jacques 2003. Freud ja kirjoituksen näyttämö. (Freud et la scène de l’écriture, 1967.) Suom. Merja Hintsa. Platonin apteekki ja muita kirjoituksia. Toim. Teemu Ikonen & Janne Porttikivi. Gaudeamus: Helsinki, 58–101.

Flournoy, Théodore 1908[?] (1900). Des Indes à la planète Mars. Quatrième édition. Geneva: Atar.

Freud, Sigmund 2005. Muistiinpano ”Ihmelehtiöstä”. (Notiz über den ”Wunderblock”, 1925.) Suom. Markus Lång. Murhe ja melankolia sekä muita kirjoituksia. Tampere: Vastapaino, 177–182.

Loori, John Daido 2007. Foreword. Audrey Yoshiko Seo, Ensō: Zen Circles of Enlightenment. Boston & London: Weatherhill.

Rhodes, Margaret 2016. How Arrival’s Designers Crafted a Mesmerizing Alien Alphabet. Wired 16.11.2016. https://www.wired.com/2016/11/arrivals-designers-crafted-mesmerizing-alien-alphabet/ (10.8.2017).

Schamoni, Peter 1974. Max Ernst: Maximiliana. The Illegal Practice of Astronomy. Boston: New York Graphic Society.