Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Kirjoittajakoulu kriitikoille järjestettiin viime keväänä toista kertaa. Taidekoti Kirpilän suojissa käytyjen keskustelujen lisäksi kurssilaiset jalkautuivat tutustumaan Berliinin kulttuuritarjontaan ja saksalaiseen kulttuurijournalismiin. Lopuksi tuotettiin kritiikkiä radioon.
Kritiikin Uutisten syyskirjeessä Eeva Kauppisen kolumni rajojen merkityksestä suomalaiselle identiteetille, Jari Olavi Hiltusen kirjaessee terrorihyökkäyksestä, jonka kohteena oli kirjailija Salman Rushdie, sekä Aarni Pieskin reportaasi queer-teemaisilta Riddu Riđđu -festivaaleilta Saamenmaalla. Lisäksi syksyn muuta artikkelitarjontaa.
Äärimmäisten poliittisten ja uskonnollisten liikkeiden ulostulot hämmentävät aika ajoin kulttuurikenttää eri puolilla maailmaa. Terrorihyökkäyksestä satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen Pariisissa tulee kuluneeksi tammikuussa kymmenen vuotta. Elokuussa 2024 oli kulunut kaksi vuotta siitä hetkestä, kun Salman Rushdie joutui raa’an puukotuksen uhriksi.
Olemmeko yhä sinisilmäisiä ja liian vähän huolissamme 1300 kilometriä pitkästä maarajasta aggressiivisen itänaapurimme kanssa yhdistettynä itsevaltaisen presidentti Putinin väkivaltaiseen imperialismiin? Raja on nyt jököttänyt kiinni kymmenen kuukautta.
Riddu Riđđu Festivála is an international Indigenous festival held annually in Olmmáivággi, a coastal Sea Sámi area in the Norwegian side of Sápmi. The festival’s programme is multi-artistic, including music, performing arts, literature, visual arts, film, panel discussions, and courses.
Riddu Riđđu Festivála on kansainvälinen alkuperäiskansafestivaali, joka järjestetään vuosittain Olmmáivággissa, Norjan puolen Saamenmaan rannikoilla, merisaamelaisten alueilla. Festivaalin ohjelmisto on monitaiteinen, sisältäen muun muassa musiikkia, esittäviä taiteita, kirjallisuutta, kuvataidetta, elokuvaa, paneelikeskusteluja ja kursseja.
Luin Jouni Tossavaisen esseen Kritiikin Uutisista (18.9.2024). Siinä hän käsittelee Pentti Saarikosken viimeiseksi jäänyttä runoelmaa Hämärän tanssit (1986). Tossavaisen mukaan runot muodostava ”draamallisen runoelman” ja hän erittelee sen dramatisoinnin ja esittämisen eri vaiheita. Kirjoituksensa aluksi hän käsittelee lyhyesti myös Saarikosken oikeita, alun perin draamaksi kirjoitettuja teoksia, kolmea kuunnelmaa.
Julkaisijan esittelyssä kirjaa mainostetaan helppotajuiseksi. Mutta helppo kirja on lähinnä vain niille sivistyneille, jotka tuntevat hyvin, ei vain kaunokirjallisuutta, vaan myös filosofiaa, kuten Hegeliä, Levinasia, Lacania, fenomenologiaa, feminismiä.
Viime kuukausina on ruodittu kriittisesti suomalaisen kulttuurijournalismin kurjaa nykytilaa. Kulttuuriväen suuttumusta ovat lisänneet valtavirtamedian ennen aikaiset ennustukset fyysisen kirjan kuolemasta. Samanaikaisesti Petteri Orpon hallitus on suorittanut historiallisen suuria kulttuurileikkauksiaan.
Draamakirjailijan taitojensa suhteen Saarikoski oli varsin epäilevä laatiessaan päiväkirjaromaania Asiaa tai ei (1980). Repliikkejä runoilija osasi tehdä, mutta itsekeskeiselle diivalle toisen ihmisen kuvaaminen tuotti vaikeuksia niin, että hän oli perustanut privaattiteatterin.