Esitän alkuun kysymyksen, joka on niin irrelevantti, että se on kiinnostava. Mitä jos Tommy Lee Jonesin sijaan luonnonmullistuselokuva Volcanoa (1997) olisikin tähdittänyt vuonna 1983 menehtynyt suomalaisrunoilija Pentti Saarikoski? Tämä oli vain yksi kieroutuneista mielikuvitusleikeistä, joita esitin tekoäly Midjourneylle puolijoutilaana lauantaipäivänä.
Silloin tällöin nappaan hyllystä jonkin vanhoista käsinkirjoitetuista päiväkirjoistani, avaan ja luen. On uteliaisuus menneitä aikoja kohtaan, hiukan samaan tapaan kuin jos katselisi vanhoja valokuvia. Muistin virkistäminen ja entisen vertaaminen nykyiseen on, jos ei nyt aina pelkästään hauskaa, niin ainakin liikuttavaa ja elävöittävää.
Kritiikin Uutisten talvikirjeessä E.J. Vehmas -kriitikkopalkinnon voittaneen Sanna Lipposen haastattelu, sukellus Aline ja Eero Saarisen brändiyhteistyöhön arkkitehtuurimaailmassa ja luokkatietoisuuden pohdintaa Iida Sofia Hirvosen kolumnissa sekä lehden muuta talven artikkelitarjontaa.
Amos Rexin pitkiä jonoja pidetään sekä museoväen että journalistien piirissä eräänlaisena kuvataiteen riemuvoittona, vaikka palelevien jonotuttaminen sotii sekä tasa-arvoa että taidekasvatusta vastaan. Homma olisi helppoa hoitaa ihmisystävällisemmin.
Hiljattain merkittävän tunnustuksen työstään, Suomen Kulttuurirahaston E. J. Vehmas -arvostelijapalkinnon saanut kuvataidekriitikko ja vapaa kirjoittaja FM Sanna Lipponen on kritiikin kentän valopilkku.
Yhdysvaltalainen Eva Hagberg on opiskellut arkkitehtuuria ja väitellyt tohtoriksi merkittävissä yliopistoissa sekä toiminut journalistina, tutkijana, yliopistojen luennoitsijana ja kaikessa hiljaisuudessa myös merkittävien arkkitehtitoimistojen julkisuuskuvan rakentajana. Viime vuonna häneltä ilmestyi erinomaisen kiinnostava teos. Se palkittiin parhaana vuoden 2022 aikana ilmestyneenä arkkitehtuurin ja muotoilun alan kirjana.
Taidekorkeakoulujen opiskelijat ovat yhä useammin korkeakoulutettujen vanhempien lapsia. Ehkä työväenluokkaisuudesta tai prekaarista vähävaraisuudesta ammentavia tarinoita pidetään ärsyttävinä uusien sukupolvien trendi-ilmiöinä osin myös siksi, että ne haastavat käsityksiä suomalaisen tasa-arvon toteutumisesta.
Hermann Brochin Unissakulkijat-trilogia ilmestyi vuosina 1930–32. Wienissä 1886 syntynyt Broch sai Robert Musilin tavoin teknisen koulutuksen. Hän valmistui 1907 Mulhousen tekstiilitekniikkakoulusta ja johti isänsä omistamaa tekstiilitehdasta vuosina 1916–27. Vuonna 1928 hän aloitti matematiikan, filosofian ja psykologian opinnot ja kiinnostui erityisesti massapsykologiasta. Vuonna 1931 ilmestyneen romaaninsa Hajoavan maailman logiikka jälkeen hän siirtyi ammattikirjailijaksi.
Vuonna 1920 Alberto Giacometti (1901–1966) oli isänsä, taidemaalari Giovanni Giacomettin (1868–1933) apuna valvomassa Venetsian biennaalin Sveitsin paviljongin pystytystä. Kahdeksantoistavuotiaalle nuorukaiselle kyse oli ennen kaikkea opintomatkasta Italian taideaarteiden äärelle.
Herään pölyisestä neuvostohotellista aamuyön liikenteen käynnistymiseen. En ole ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa. Sama aamunsameus on tullut vastaan lähes kaikissa entisissä neuvostotasavalloissa. Nyt on kuitenkin uudenvuodenpäivä ja etelätadžikistanilaisen Qurgonteppa-Bohtarin ilma on tavallistakin sakeampaa.