Juhlavuosi

Hei haloo, lastenkirjalla on uutisarvoa – mutta perinteinen kritiikki on silti tärkeää

Olen työskennellyt lasten- ja nuortenkirjakriitikkona liki 35 vuotta, ja tuona aikana kukaan tai mikään taho ei ole koskaan ollut vallitsevaan tilanteeseen tyytyväinen. Lastenkirja-alan toimijat ovat jo vuosikymmeniä valittaneet, että uutuuksista ilmestyy kritiikkiä aivan liian vähän. Pahimmillaan tällainen vähäisen huomioinnin mantra on jo vaarassa sysätä tämän kirjallisuuden alueen kokonaan kirjallisen keskustelun reunamille.

Siitäpä tieni menevi – alussa oli kuunnelma

Varhaisessa nuoruudessani maanantai oli minulle viikon tärkein päivä. Sen tuloa odotin aina siitä asti, kun posti edellisen viikon lopulla toi sittemmin Antenni-nimisenä tunnetun Radiokuuntelijan. Siinä olivat seuraavan viikon radio-ohjelmat lueteltu päivittäin ja mikä parasta: kahden päivän kohdalla kuunnelman perustiedot ja rooliluettelo oli laitettu kehykseen keskelle sivua.

Kokeellisia tiloja ja digitaalisia paikkoja

Olen menneinä vuosina arvostellut runokirjojen ohella jonkin verran sellaista intermediaalista nykyrunoutta, joka kyseenalaistaa kirjan käyttöliittymänä tekstiin. Näissä kokeellisissa teoksissa mediumit kohtaavat ainakin osittain kirjaesineen ulkopuolella, vaikka osin säilyttävät myös suhteensa painettuun kirjaan. Kyse on runoudesta, jonka voi löytää internetistä, sovelluskaupasta, LP-levyltä tai taiteilijakirjojen joukosta. Usein nämä kokeelliset teokset haastavat kriitikon teknologisia valmiuksia, totuttuja lukutapoja ja hahmottelevat uudenlaisia tapoja kokea runoutta.

Kirjailijat isänmaan vihollisina

Puolassa vallanpitäjät eivät epäröi ilmaista mielipiteitään kirjallisuudesta, kulttuurista ja sen tekijöistä. Päinvastoin: kirjailijat ja kirjallisuus on otettu osaksi käynnissä olevaa poliittista kiistaa ja identiteettitaistelua. Siinä kirjailijat ovat joutuneet välillä jopa isänmaan vihollisen asemaan.

Sanan ja aikalaiskokemuksen voimalla

Olen kirjoittanut sanomalehti Keskipohjanmaahan kolmenkymmenen vuoden ajan viikoittain elokuva-arvosteluja. Koskaan en ole solminut niistä mitään sopimusta, mitä en kyllä suosittele muille freelancereille ja avustajille – sillä kaikki ei ole Keskipohjanmaata, missä sana pitää.

Kirjakasat, onnellisuus, vastuu

Olen koko ikäni elänyt kirjakasojen ympäröimänä. Isäni alkoi keräillä kirjoja 1970-luvun puolivälissä. Kun olin noin kuusi, hänestä sanottiin, että ehtiäkseen lukemaan kaikki hankkimansa kirjat hänen täytyy pitää kirjoja kummassakin kädessä ja myös jaloissa. Toki jokainen tietää, ettei keräily ole ensisijaisesti kirjojen lukemista. Isän esimerkin innoittamana aloimme isoveljeni kanssa ratsata Porin divareita 1970-luvun lopussa.
bursa escort