Voiko arvioimansa taiteenlajin tuntea liian läheltä – tai kritiikin kannalta ”väärin”? Miten baletin ihanteisiin tulisi kriitikkona suhtautua? Mitä merkitsee esimerkiksi se, että toivoo tanssijoiden liikkeiden ja asentojen olevan puhtaita, siis ”oikein”?
Kieli ei voi koskaan tavoittaa olemisen koko rikkautta, asiaa itseään. Sanojen ja niiden viittauskohteiden välillä on kuilu, jota ei pysty ylittämään. Tämänkaltaisia kielifilosofisia kysymyksiä pohdittiin 1900-luvulla mannermaisessa filosofiassa, eritoten kirjallisuusteoreetikko Maurice Blanchot’n tuotannossa. Hän on tärkein vaikuttaja Markku Paasosen uudessa teoksessa Lykätty salamurha.
Suomen arvostelijain liitto SARV on valinnut Turussa 5.–10.9.2023 järjestettävän New Performance Turku Biennalen residenssikriitikoksi tutkija ja performanssitaiteilija Karolina Kucian. Syksyn 2023 New Performance Turku Biennalen (NPT) ohjelmiston teemana on ”Coming together”.
”Selitä mulle Deleuze nyt heti tai kirjaimellisesti vittu tapan sut! Älä vesitä sitä joksikin epämääräiseksi paskaksi! Mikä vittu on elimetön ruumis?” Suunnilleen näin kuuluu, vapaasti suomennettuna, meemiytynyt ruutukaappaus 4Chan-keskustelupalstalta. Kommentin kirjoittaja on silminnähden kärsimätön ja epätoivoinen. Selitys on pakko saada, koska käsittämätön on sietämätöntä.
”Levitin kirjan sivuja ympäri Eevan talon valtavaa salia, hahmottelin rakennetta värillisillä post-it-lapuilla ja piirsin draaman kaarta voipaperille. Vähitellen olo vahvistui: tästä voi tulla jotain.” Näin kuvaa Katja Kettu Kätilön synnytystä. Suomen eturivin 18 kirjailijaa paljastavat Ville Hännisen pitkissä haastatteluissa ”miten kirjani ovat syntyneet”.
Äänikirjasta jäävät puuttumaan monet tiedonvälityksen keskeiset keinot mutta samalla se avaa uuden väylän tiedonjanoisen yleisön tavoittamiseen. Kirjallisuudentutkijat Sanna Nyqvist ja Outi Oja keskustelevat tutkimustekstin muokkaamisesta äänikirjaksi ja jakavat hyväksi havaitut niksinsä.
Tänä kesänä olen, useammastakin syystä, tullut miettineeksi taiteen ja kärsimyksen suhdetta. Kärsivän neron myytti ei ole ihan tuore. Mielenterveys- ja päihdeongelmat on ammoisista ajoista asti mielletty taiteilijoiden taudeiksi. Miestaiteilijoille on ollut jopa suotavaa hukuttautua päihteisiin, naistaiteilijoille tämä ei ole ollut sen enempää eduksi kuin naisille muutenkaan.
Kritiikin Uutisissa aloittaa tänä syksynä kaksi uutta vakiokolumnistia: kirjailija ja kulttuurikentän monitoimija Johannes Ekholm sekä toimittaja-kirjailija Emilia Männynväli. Kritiikin Uutiset haastatteli kolumnisteja asian tiimoilta.
Astrid Lindgrenin (1907–2002) tunnetuin luomus, Peppi Pitkätossu, ilmestyi vuonna 1945. Peppi on saavuttanut maailmanmaineensa jo kauan sitten. Jo vuonna 1968 Peppi oli käännetty 30 kielelle. Peppi on valloittanut Amerikankin, vaikka Lindgrenin muu tuotanto on siellä suhteellisen tuntematonta. Peppiä ei arvostella enää. Hän on saavuttanut haavoittumattomuuden. (Tämä artikkeli on ilmestynyt alkujaan Kritiikin Uutiset – Kritikernytt -lehden numerossa 4/2008.)
Musik är komposition eller improvisation, musik är beroende av ett framförande, musiken relaterar alltid till Historien med stort h, och historien med litet h, varmed jag avser det som kallas uppförandepraxis – alltså detta med hur man spelade Bach på Bachs tid och med vilka instrument. (Denna artikel publicerades ursprungligen i Kritiikin Uutiset – Kritikernytt 2/2008.)
