nosto

Kulttuurialan sulku vaatii huomattavia tukitoimia

Katselin uutisia lauantaina 4.4. ja ihmettelin. Ravintola-alan järjestön puheenjohtaja vaati haastattelussa mittavia panostuksia alan pelastamiseen koronakriisissä, jotta yritykset eivät mene nurin ja työpaikat saadaan säilytettyä. Hänen mukaansa ravintola-ala on ensimmäinen, johon tämä kriisi osuu, ja se, johon se pahimmin osuu. Paitsi että ei ole. Kulttuuriala oli.

Hämärän värit, eli mihin estetiikkaa voisi tarvita

Taiteesta kirjoittavan täytyy päättää, missä määrin ja minkälaiseen teoriakirjallisuuteen perehtyy. Esimerkiksi taiteilijoiden itse hyödyntämistä ajankohtaisista käsitepaketeista kannattaa olla kartalla, mutta myös estetiikka voi olla iloksi. Se liittyy suoraan erääseen taidekirjoittamisen keskeiseen kysymykseen, eli miten saattaa kokemus kieleksi. Asiaa havainnollistaakseni luon tässä esseessä myös lyhyen katsauksen estetiikan historiaan, ja yhdistän sen nykyisiä näkökulmia affektiteoriaan.

Rahat ja henki

Kuultuani Milja Sarkolan julkaisevan samaan aikaan Pääomani-romaanin ja -näytelmän, virisi ajatus yhteisjutusta. Olisin sekä kirjallisuus- että teatterikriitikko. Olen kirjoittanut kirjallisuuskritiikkiä 1990-luvun alusta lähtien, teatterikritiikkiä en milloinkaan.

Humanismin puolestapuhuja

"Kulttuuritoimittaja Matti Rinne on koko merkittävän uransa ajan manifestoinut kulttuurin puolesta." Kurkistus elettyyn -omaelämäkerran kirjoittanut Rinne Kritiikin Uutisissa Siskotuulikki Toijosen haastattelussa.

Taiteilijaelämä, draama ja tiedon oikeellisuus

Mikä taiteilijan elämäkerrassa kiehtoo ja miksi taiteilijoissa kiinnostavat heidän elämänsä? Ajatellaanko, että perehtymällä taiteilijan elämään saamme samalla avaimet taiteeseen? Vai kiehtooko mielikuvitustamme renessanssin taiteilijakäsityksestä peräisin oleva taiteilijan itsetutkiskelu? Heikki Kastemaa pohtii näitä kysymyksiä esimerkkinään Vilho Lammen ja Vivian Meierin näyttelyt sekä Antti J. Jokisen Helene-elokuva.

Performanssi aiheena

Jos valitsee performanssin aiheekseen, on pohdittava, mikä loppujen lopuksi on kohde. Teko, esine, tila ja aika ovat käsitteitä, ilmiöitä, kokemuksia, joiden avulla voi päästä alkuun. Taiteilijaduo Linda & Aura pitivät neljän päivän performanssin installaatiotilassa SIC-galleriassa 16.–19.1.2020. Kävin siellä joka päivä, ja vietin noin tunnin kussakin esityksessä.

Sanoihan sen jo Henry Parland

Henry Parlandista tuli leimallisesti oman aikansa – 1920-luvun lopun – tulkki, koska hän ei ehtinyt elää muuta aikaa kuin omansa, ”formatiiviset vuotensa”. On perusteita väittää, että tuo aika on nykykulttuurissa ja -historiassa edelleen vaikuttavien ilmiöiden ja prosessien synnyinhetki. Kun Parland kirjoittaa 20-luvun lopusta, hän kirjoittaa Walter Benjaminin tarkoittamassa mielessä ”nykyajan esihistoriasta”.

Kadonnutta aikaa etsimässä – Ville Hänninen ei kaihda herkkyyttä kriitikon ja kirjailijan työssä

Tapaamme Ville Hännisen (s. 1976) kanssa Ravintola Kirkukissa Helsingin Puotinharjussa. Ei ole sattumaa, että hän valitsi kohtaamispaikaksi tämän, rappeutuneessa, entisessä ostoskeskuksessa olevan etnisen ravintolan. Hänninen kun mieluusti hakeutuu syrjään, marginaaleihin. Niin myös kriitikkona, freelance-toimittajana ja tietokirjailijana.

Fiktion maailmanloppu

Kertomuksia nähdään nykyään kaikkialla, sielläkin missä niitä ei kertomuksentutkijan vinkkelistä ole. Kun minua pyydettiin kirjoittamaan essee kertomuksen käytön hyödyistä ja haitoista kritiikissä, ensimmäinen ajatukseni oli, että kritiikki tekstilajina on siinä määrin analyyttisuuteen sitoutunut, että se väistämättä on kertomuksena heikko.

Voittajien paraati: 118 vuotta Nobelin kirjallisuushistoriaa – osa 3

Nobelin kirjallisuuspalkinto on korkein tunnustus, jonka kirjailija voi urallaan saada. Samalla se on räjähdysherkkä ruutitynnyri, joka synnyttää kiivaita keskusteluja kirjallisuuden ja sen palkitsemisen merkityksestä. Kirjoitussarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvist lukee vuosien 1981–2019 Nobel-voittajia.
bursa escort