Esseet

Kuka arvostelisi Peppi Pitkätossua?

Astrid Lindgrenin (1907–2002) tunnetuin luomus, Peppi Pitkätossu, ilmestyi vuonna 1945. Peppi on saavuttanut maailmanmaineensa jo kauan sitten. Jo vuonna 1968 Peppi oli käännetty 30 kielelle. Peppi on valloittanut Amerikankin, vaikka Lindgrenin muu tuotanto on siellä suhteellisen tuntematonta. Peppiä ei arvostella enää. Hän on saavuttanut haavoittumattomuuden. (Tämä artikkeli on ilmestynyt alkujaan Kritiikin Uutiset – Kritikernytt -lehden numerossa 4/2008.)

”Hur kan du vara så säker?” Reflektioner över förhållandet mellan analys och upplevelse av musik

Musik är komposition eller improvisation, musik är beroende av ett framförande, musiken relaterar alltid till Historien med stort h, och historien med litet h, varmed jag avser det som kallas uppförandepraxis – alltså detta med hur man spelade Bach på Bachs tid och med vilka instrument. (Denna artikel publicerades ursprungligen i Kritiikin Uutiset – Kritikernytt 2/2008.)

Esitystaiteen ja performanssin haasteista kritiikille

Viime vuosikymmenten performanssitaide on tulosta pääsääntöisesti teatterin ja kuvataiteen kentillä tapahtuneiden eriytymisten, erojen ja uusien kytkentöjen leikistä. Tällainen muotoa muuttava tila vaatii jatkuvaa uudelleenmäärittelyä. Määrittelijöinä on esiintynyt taiteen tutkijoita, taiteilijoita, tuottajia, kuraattoreita, eli kaikkia niitä osapuolia, jotka vaikuttavat puheena olevaan prosessiin. (Tämä artikkeli on ilmestynyt alkujaan Kritiikin Uutiset – Kritikernytt -lehden numerossa 1/2008.)

Lapsipornoistuminen ja kulttuurikritiikki

Toisin kuin ihmiset kuvittelevat, lapsipornon kulutus ja levittäminen netissä ovat lain sallimia ja ihmisten suosimia toimintamuotoja, nimittäin jos lapsipornolla tarkoitetaan vapaapääsyisten sivujen teinipornoa, jota nostin esiin teoksessani Neitsythuorakirkko Kluuvin galleriassa. (Tämä artikkeli on ilmestynyt alkujaan Kritiikin Uutiset – Kritikernytt -lehden numerossa 2/2008.)

Kohtaaminen kriitikon työkaluna, osa 3: Livekritiikki

Kolmiosaisessa juttusarjassa Heidi Backström tarkastelee kohtaamista kriitikon työkaluna kolmesta näkökulmasta, jotka ovat dialoginen kritiikki, keskustele kriitikon kanssa -konsepti ja livekritiikki. Viimeisessä osassa pohditaan mitä on kaikkea taidekritiikki, siis teokseen kohdistuva punnittu, ammattimainen, arvottava ja tulkitseva toiminta voisi olla livetilanteessa ja liveformaattina, niin että sitä kutsutaan ja se tunnistetaan taidekritiikiksi.

Kohtaaminen kriitikon työkaluna, osa 2: Keskustele kriitikon kanssa -konsepti

Yhtenä Suomen arvostelijain liiton vuosina 2020–2023 toteuttaman Kritiikki näkyy! -hankkeen osa-alueena oli ”Keskustele kriitikon kanssa”. ”Hankkeen piirissä tarjottiin yleisön jäsenille mahdollisuutta keskustella kahden kriitikon kanssa esityksestä, konsertista, teoksista tai elokuvista. Osallistujat etsittiin pääasiassa sosiaalisen median kautta. Intiimit tilanteet olivat antoisia myös kriitikoille.”

Kulttuuriarvojen perikato, osa 3: Tervehdyttääkö taide ihmisen sielun?

Robert Musil tapasi ”byrokratiakriitikko” Franz Kafkan huhtikuussa 1916 prahalaisessa sairaalassa. Kuitenkin Musil ammensi taiteeseensa hieman eri lähteistä kuin Kafka. Vaikka Musil ei pitänyt taiteilijaa jumalallisen hulluuden edustajana, hän piti visionäärisiä ja ekstaattisia tiloja luomistyöhön kuuluvina. Musil ja Hermann Broch tarkastelevat historiaa eräänlaisena loukkuna, jonka vangiksi länsimainen ihminen on jäänyt omien tekojensa ja lyhytnäköisen hyötyajattelunsa seurauksena.
bursa escort