Esseet

Kulttuuriarvojen perikato, osa 1: Sama ainainen tapahtumien meno

Miksi itävaltalaisten Robert Musilin Mies vailla ominaisuuksia ja Hermann Brochin Unissakulkijat -trilogioissa harjoittama näkymättömän näkyväksi tekevä kirjoittamistapa ei saanut toisen maailmansodan jälkeen kirjallisuudessa seuraajia? Olisiko tällä metodilla jotain annettavaa nykypäivän kirjallisuuskritiikille?

Proosa, runous ja Ali Smith

”Kuin runoilija, joka kirjoittaa trillereitä”. Lehtiotsikko lupaa ratkaisuja kysymykseen proosan ja runouden suhteesta, nykykirjallisuuden ilmiselvästä ja silti arvoituksellisesta yhtälöstä. Lainaan lähikirjastosta jutun aiheena olevan espanjalaiskirjailijan Javier Maríasin (1951–2022) romaanin Rakastumisia, josta saisin vertailukohtia toisen suositun tekijän, skotlantilaiskirjailija Ali Smithin (s. 1962) proosalle. Sitäkin usein luonnehditaan runolliseksi.

Tapaus Marin ja tanssin taju

Pääministerin biletysvideo on kova pala tulkittavaksi etenkin niille, joille tuhti päihtymys on tanssimisen edellytys. Ja niille, joiden mielestä tanssi on turhaa. Tanssi ei suju, jos persiit on olalla. Siinäpä totuus tiedotettavaksi suomalaiselle lehdistölle.

Erehdysten tragedia kuten haluatte (The tragedy of errors as you like it)

Hamlet on pesusieni. Hamlet on ”Mona Lisa”. Kaikissa näyttelijöissä piilee Hamlet, joka pyrkii esiin, samoin Hamlet useimmissa ohjaajissa. Ian McKellenin Hamletista Lontoossa 1971 alkoi ihastukseni Englantiin, englantiin ja Shakespeareen: 20 teatteri-Hamletia ja seitsemän katkelmaa tai muunnelmaa. 22:sta on tallella lehtiarvioita, muistikuvia ei kaikista.
bursa escort