Kuinka taidekriitikot kuvailevat, tulkitsevat ja arvottavat taidekokoelmia? Mitä voimme oppia näistä teksteistä? Aihetta ei ole tutkittu aikaisemmin. (Tämä artikkeli on ilmestynyt alkujaan Kritiikin Uutiset – Kritikernytt -lehden numerossa 2/2014)
Argentiinalainen tango on hetkessä virtaavaa jaetun lihan taidetta. Toteutuessaan tango vie ajan ja paikan ulkopuolelle, suljettuun tilaan, jonka tanssijat ovat avanneet vain toisilleen. (Tämä artikkeli on ilmestynyt alkujaan Kritiikin Uutiset – Kritikernytt -lehden numerossa 3/2014.)
I’ve got to be honest with you: I took this job for the money. After applying, getting the job, then witnessing and writing about every performance in the NPT Biennale programme, I definitely think there must have been an easier way to earn these 500 euros. But this opportunity happened to appear in front of me and I needed every penny.
Yksilöllisyyttä ja yksityisen suojaa korostavassa tietoyhteiskunnassa kerätään huipputeknologian avulla kansalaisilta kaikkein intiimeimmät tiedot kaupallisesti hyödynnettäväksi. Tämä tavoite on täysin vastakkainen perinteisen porvarillisen julkisuuden ja hegeliläisen kansalaisyhteiskunnan näkemyksen kanssa. Samaan aikaan Suomessa kaupallinen media koettaa sivuuttaa Yleisradion osana hyvinvointivaltion kulttuuripolitiikkaa.
Elokuvakriitikko Timo Peltonen tarkastelee murroskohdalta tuntunutta Jussi-gaalaa 2024 katsoen samalla myös 1990-luvulle, jolloin kolmekymppinen Renny Harlin palkittiin urastaan ja Aki Kaurismäki oli viimeksi Aki Kaurismäki.
On ymmärrettävää, että taiteilija haluaa välttää leimoja ja tiukkoja kehikkoja. Lajimääritelmien ja muiden taiteellisten termien karsastaminen voi kuitenkin olla myös vähemmän perusteltua. Taidekenttää kriitikkona ja museotyöläisenä viime vuosina seurannut Petteri Enroth ottaa esimerkiksi äänitaiteen käsitteen.
Huomaan usein harmittelevani sitä, miten vähän eri lajit vuotavat toisiinsa kritiikissä. Runokriitikko tanssiesityksen sanallistajana ja tanssikriitikko romaanin kriitikkona on mahdollisuus, jota hyödynnetään aika vähän.
On näyttämö, laavukangas levitettynä puolikaareksi, sen alla orkesteri, oikeussali, levittäytyy peilikuvaksi. Ilmassa leijuvat värikkäät riessamat. Ne muodostavat maisemia, samoja maisemia, joita valo liikuttaa laavukankaalla. Riessamista roikkuvat oksat, tuulenpesät, solmut. Keskellä näyttämöä Juovssaheaddji.
Lautapelit ovat asia, josta sietäisi kirjoittaa kritiikkiä ja arvosteluja enemmän. Niistä ei juuri kritiikkejä näe. Joulun alla ilmestyy katsauksia vuoden pelitarjontaan, mutta yksittäisten lautapelien arvosteluja olen nähnyt lehdissä yhden käden sormilla laskettavan määrän. Tämä on ymmärrettävää, kun huomioidaan kulttuurijournalismin nykytila.
