Kritiikit

KOM valjasti kritiikin vai päinvastoin

KOM-kirja täytyy olla. Se on välttämätön, mutta ei se ole sellainen kuin odotin, sillä ”jokaisella on KOMinsa”, millä nimellä kirjaa lupailtiinkin jo monena vuotena. Kirja selostaa KOM-teatterin historian sen perustamisesta 1969 mahdollisimman nykyhetkeen (2011). (Lomakautena Kritiikin Uutisissa julkaistaan juttuja lehden arkistoista.)

Olli ja Bucklan – kaunotar ja kilpikonna

”Tiedättekö, keitä olivat Olga Gummerus-Ehrström (1876–1938) ja Eric O. W. Ehrström (1881–1934), myös lempinimillä Olli ja Bucklan tunnettu monipuolinen taiteilijapariskunta, joka teki paljon yhteistyötä? Minun on tunnustettava, että kun sain kutsun Serlachius-museoiden näyttelyn avajaisiin, en taidehistorioitsijataustastani huolimatta lainkaan tiennyt, keistä oikein oli kysymys.” Taidehistorioitsija Taava Koskinen kirjoittaa taiteilijapariskunnan elämää ja tuotantoa käsittelevästä näyttelystä Serlachius-museoissa.

Absurdi kritiikki itse itsestään (Mikä kritiikki! – tuomariston kunniamaininta sekä Otso Kantokorpi -stipendi)

Siiri Torvisen (s. 2001) hullunhauska kirjoitus palkittiin nuorille suunnatussa Mikä kritiikki! -kirjoituskilpailussa sekä tuomariston kunniamaininnalla että Otso Kantokorpi -spipendillä rohkealle ja omaperäiselle kirjoitukselle. Jälkimmäisestä päätti ohjaaja, käsikirjoittaja Pauliina Feodoroff.

Mittaamattomuus elävän ymmärtämisen keskiössä

Kritiikin Uutisten keväässä tullaan käsittelemään aihetta digitaalisuus ja kritiikki – juttuehdotuksia voi lähettää 15.4. asti osoitteeseen kritiikin.uutiset@sarv.fi. Varaslähtönä aiheeseen Maria Hirvi-Ijäs tarkastelee mittaamisen ja mittaamattomuuden välistä kriisiä arviossaan Jonna Bornemarkin suurta suosiota saavuttaneesta teoksesta Det omätbaras renässans (2018).

Leikkii leijonien kanssa

Nykysirkuksen enfant terrible Marc Gassot saa silmänräpäykseen mahtumaan paljon. Uusi teos Lion – the weird and magical abracadabra circus show on fyysinen, hiukan häiriintynyt komedia jännityksestä ja pelosta.

Ansaitsemme parempia loppuja

"Kirjan alkukuvat viettelevät lukijaa, loppukuvat pyrkivät tyydyttämään hänet, Tommi Melender sanoo Maailmojen loput -esseeteoksessa. Toinen kirjoittaja Sinikka Vuola vertaa kirjan aloittamista rakastumiseen: teoksen maailma on vielä avoin ja siihen on helppo heijastaa toiveitaan. Vuola puhuu myös lukemisesta ja kirjoittamisesta aistillisena sekä kehollisena toimintana."