kokemus

Esityskäsityksiä ja kriittistä halua

Istun tuolilla pienessä huoneessa, jonka toisella reunalla on pyöreä matto. Matolla on neljä ihmistä – yksi heistä on esiintyjä, kolme yleisön jäseniä. He hyväilevät toisiaan. Katselen heitä. Seison matolla ja kuljetan nenääni pitkin naisen poskea. Huulemme hipaisevat toisiaan. Kieriskelen lattialla muiden kanssa. Mietin pitäisikö katkaista tilanne ja kävellä ulos.

Hämärän värit, eli mihin estetiikkaa voisi tarvita

Taiteesta kirjoittavan täytyy päättää, missä määrin ja minkälaiseen teoriakirjallisuuteen perehtyy. Esimerkiksi taiteilijoiden itse hyödyntämistä ajankohtaisista käsitepaketeista kannattaa olla kartalla, mutta myös estetiikka voi olla iloksi. Se liittyy suoraan erääseen taidekirjoittamisen keskeiseen kysymykseen, eli miten saattaa kokemus kieleksi. Asiaa havainnollistaakseni luon tässä esseessä myös lyhyen katsauksen estetiikan historiaan, ja yhdistän sen nykyisiä näkökulmia affektiteoriaan.

Päättymätön ihmettelyn himo

Wonderlust on monimuotoista ja tiedostavaa seksiä juhliva festivaali, joka järjestettiin kuudetta kertaa kesäkuussa 2019 Helsingin Suvilahdessa. Festivaali kutsuu yhteen heteroita ja queereja, seksuaaliaktivisteja ja uteliaita aloittelijoita, kinkyjä ja ujoja, sekä kaikkia heitä, jotka eivät olisi aiemmin kuvitelleet osallistuvansa seksifestivaaleille.

Kokemuslähtöisestä kritiikistä

Kritiikin Uutisissa julkaistaan lomakauden ajan juttuja lehden arkistoista. Tässä kolumnissa Jonimatti Joutsijärvi pohtii kulttuurijournalismille mahdollisia tapoja tavoittaa asianharrastajia laajempia yleisöjä.

Elämä esteettisenä kokonaisuutena

Yhdysvaltalaisella kasvatuspsykologilla ja filosofilla John Deweyllä (1859–1952) on paljon mielenkiintoisia ja tärkeitä huomioita taiteen ja arkikokemuksen eriytymisestä. Ymmärtäessään taiteen ensisijaisesti kokemuksena Dewey...
bursa escort