Festivaalin järjestäjät haluavat painottaa, että kyse ei ole taiteesta vaan seksifestivaalista.

Festivaalin nimi herättää ajatuksen jatkuvasta halusta kummastella, päättymättömästä ihmettelyn himosta. Wonderlust tarjoaa turvallisen tilan pohtia ja halutessaan kokeilla seksuaalisuuden eri ilmenemismuotoja ja itsessä avautuvia laajuuksia ja halunsa rajoja. Wonderlust ei ole suunnattu pelkästään kokeneille seksin harrastajille, vaan myös aloitteleville ihmettelijöille, mutta mukaan ei ole silti ongelmatonta uskaltautua. Mielessä on väistämättä kysymyksiä omista rajoista, omasta uskaltamisesta, halusta ja haluttomuudesta. Mitä jos tyhmyyteni paljastuu? Mitä jos omat rajani ja ennakkoluuloni näkyvät kauas? Hirvittää, että rajoitteisuuteni näkyy kaikille, tai vielä pahempaa, jos rajattomuuteni yllättää minut itsenikin.

Monet kohtaamistani ilmiöistä ja käsitteistä ovat tuttuja jo vuosituhannen alun queer-piireistä, mutta vastaan tulee myös paljon uutta. Nyt tiedän mikä on rope bunny ja ymmärrän enemmän kivun ja nautinnon suhteesta. Kaikki on vapaaehtoista, mitään mitä ei halua, ei ole pakko tehdä tai kokeilla. Festivaalilla olo on turvallisempi ja itsenäisempi kuin perus baari-iltana. Kun säännöt on sovittu, ei tarvitse olla varuillaan, kukaan ei tule kähmimään ilman suostumustani. Jos joku rikkoisi yhdessä sovittuja sääntöjä, festivaalilta lentäisi pian pihalle.

Festivaalille tullessasi astut seksipositiiviseen tilaan.

Mutta on hyvä muistaa, että festivaalille tullessasi astut seksipositiiviseen tilaan, altistut asioille ja kohtaat moninaisuuden itsessäsi ja muissa paljaampana kuin arjessa. Mieleen ja ruumiiseen jäävä kokemus on festivaaliviikonloppua pidempi ja syvempi. Wonderlustin ympärilleen synnyttämä maailma ja mielentila seuraavat mukana pitkään.

 

Seksipositiivisuus toimii avoimemman seksuaalisuuden puolesta

 

Festivaali on osa 2010-luvulla voimistunutta seksipositiivisuus -liikehdintää. Seksipositiivisuus polveutuu monesta lähteestä, ehkä voimakkaimmin 1960–70-luvun seksuaalisen vapautumisen aallosta.

Mutta seksipositiivisuus ei ole pelkkää vapautumista, vaan oikeutta olla se mitä on ja ilmentää olemistaan ja identiteettiään valitsemillaan tavoilla. Seksipositiivisuudella on juurensa myös ihmisoikeus-aktivismissa ja feministisessä liikkeessä sekä vähemmistöjen oikeutta puolustavassa ajattelussa. Wonderlustin järjestäjät kertovat kasvaneensa ajattelemaan, että seksuaalinen vallankumous oli historiallinen, päättynyt tapahtuma, mutta huomanneensa, että vallankumous onkin jatkuva, käynnissä oleva prosessi. Tähän prosessiin ja seksuaalisen moninaisuuden näkyväksi tekemiseen festivaali tuo tarpeellisen panoksensa.

Kokonaisvaltaisen määritelmän mukaan seksuaalisuus on elämänikäinen kehitysprosessi ja ominaisuus. Se on olemassa ihmisessä syntymästä kuolemaan saakka. Pelkkä elämäntapamme ei määritä seksuaalisuutta, vaan seksuaalisuus on ennen kaikkea olemista, ei tekemistä. Seksipositiivisuuskaan ei ole ainoastaan runsasta, äänekästä ja värikästä seksielämää, vaan seksipositiivisuus puhuu kaikenlaisen nautinnon ja avoimuuden puolesta, kunnioittaa eri seksuaali-identiteettejä ja seksuaalisuuden ilmenemismuotoja, myös seksin poissaoloa tai seksuaalisuuden hiljaista ilmenemistä.

Pyrkimyksenä on purkaa normeja, joihin meidät on kasvatettu. Ympärilleen katsomalla voi havaita, että asenneilmapiiri seksuaalisuuden suhteen on selkeästi muuttunut parissa vuosikymmenessä. Varsinkin itseäni nuoremman sukupolven keskuudessa seksi näyttäytyy usein arkisena ja nautinnollisena kanssakäymisenä, johon ei liity välttämättä sen suurempia tunteita tai sääntöjä. Normit elävät edelleen tiukassa, sekä yhteiskunnassa että sisällämme, mutta normista poikkeavat seksuaalisuuden muodot eivät ole enää pelkästään friikkien ja kinkyjen hommaa.

Normit elävät edelleen tiukassa, sekä yhteiskunnassa että sisällämme, mutta normista poikkeavat seksuaalisuuden muodot eivät ole enää pelkästään friikkien ja kinkyjen hommaa.

Seksuaalinen monimuotoisuus näkyy entistä useammin myös valtavirtamediassa ja viihteessä. Netflix tuo keskiluokan koteihin sarjoja, kuten Wanderlust (2018) ja You Me Her (2016), itseään etsivistä keskiluokkaisista ihmisistä, jotka rikkovat omia ja yhteisönsä rajoja elämällä avoimissa tai polyamorisissa suhteissa. Sarjat ovat ehkä pehmeäksi paketoitua viihdettä, mutta ne tuovat valtavirtaan uutta kuvastoa ja esittelevät suurelle yleisölle edelleen marginaalisia tapoja olla ja elää.

Mitä enemmän seksuaalisuutta normitetaan, sitä rajoitetumpaa ihmisten identiteetin muodostus ja seksuaalinen käyttäytyminen ovat ja sitä enemmän tukahdutettua seksuaalista energiaa patoutuu pinnan alle. Seksipositiivisuus voi parhaimmillaan avata näitä patoutumia ja vähentää pakkomielteisyyttä ja väkivaltaa sekä vallankäyttöä ihmisten välillä.

 

Yksityisestä yhteisöön

 

Festivaalilla ei myydä lippuja yksittäisiin tapahtumiin tai työpajoihin, vaan vieraiden toivotaan sitoutuvan koko festivaaliin. Sitoutumisen vaade herättää kysymyksiä ulossulkevuudesta, mutta jo festivaalin aloittaneessa avajaisrituaalissa tuntui selvältä, että sitoutuminen on välttämätöntä.

Festivaali liikkuu yksityisen ja julkisen välisessä tilassa, seksuaalisuutta tuodaan julki ja jaetaan, mutta ei niinkään julkisesti vaan yhteisöllisesti. Osallistujien yksityisyys turvataan kuvaus- ja juoruilukiellolla: se mitä tapahtuu Wonderlustissa, jää Wonderlustiin. Festivaalin ideana on pyhittää aikaa seksille ja luoda ilmapiiri, jossa voi tutkia ja löytää uutta yksin sekä yhdessä. Se ei varmaankaan olisi mahdollista ilman hetkeksi syntyvää yhteisöä, osallistujien joukkoa, joka saapuu samojen asioiden äärelle, jokainen omasta kulmastaan.

Festivaalin työpajatarjonta on laaja. Ohjelmaa selatessa olo on kuin aikuisten karkkikaupassa: Virginity, Playfighting, Meet Your Clit, Pegging, Take Off, Feeling the Gaze, Cameraplay, I Want Candy…

Nimikkeet ovat samalla tuttuja ja tuntemattomia, osa houkuttelee kokeilemaan, mutta osa saa epäilemään, että olenko tarpeeksi sisäpiirissä uskaltaakseni ja ennen kaikkea haluanko edes kokeilla? Työpajojen sisältö on onneksi kuvailtu ohjelmassa osallistujaystävällisesti ja varsin konkreettisesti. Rohkenen kumppanini kanssa osallistua kahteen työpajaan, Role Play ja Sharing Ourselves.

Berliinissä työskentelevän tanssijan ja performanssitaiteilijan Anna Nattin Role Play -työpajassa tutustutaan roolin ottamiseen ja toisena olemisen mahdollisuuksiin. Esittävien taiteiden taustasta tulevalle roolileikit ja toisena esiintyminen ei tunnu niin jännittävältä kuin mitä työpajan ilmapiiristä on yleisesti aistittavissa, mutta henkilökohtaisuus lisää kierroksia tavanomaiseen esiintymiseen nähden; voinko roolin suojissa esittää toiveita, joita en muuten edes tunnista tai uskalla esittää?

Voinko roolin suojissa esittää toiveita, joita en muuten edes tunnista tai uskalla esittää?

Australialaisen tutkijan, kuraattorin ja aktivistin Peter Bankin ja berliiniläisen taiteilijan ja taideterapeutin Klara Lotten työpaja Sharing Ourselves kysyy, miten jaat rakkauttasi eri asioiden ja ihmisten kesken. Olemme osa lukuisia eri yhteisöjä ja meitä ympäröivät monet toiveet ja tarpeet. Työpajassa harjoitellaan tunnistamaan omia toiveita ja tarpeita sekä jakamaan niitä muiden kanssa.

Osallistavan taiteen kontekstista katsottuna työpajat tuntuvat hiukan kömpelösti fasilitoiduilta ja ohjeistus osin hapuilevalta, mutta päämäärät ovatkin henkilökohtaisempia ja ehkä myös terapeuttisempia kuin taidekontekstissa. Henkilökohtaisuus ja herkkyys tekevät työpajoista erityisiä ja arvokkaita. Esiin nousee keskusteluja, joita ei muuten tulisi käyneeksi ja kysymyksiä, joita ei muuten osaisi kysyä.

 

Katseen kohteena

 

Tänä vuonna festivaalin teemana on katseen kohteena oleminen. Festivaalin järjestävät kutsuvat osallistujat tulemaan nähdyiksi kaikessa loistokkuudessaan, herkkyydessään ja sisäisessä palossaan.

Lauantai-iltana järjestettiin festivaalin historian ensimmäinen All That Swag, performansseille ja esiintymisille omistettu tapahtuma, jossa oli mahdollisuus esittää yksin tai ryhmässä pienimuotoisia esityksiä ja happeningejä, kokeilla erilaisia rooleja, paistatella parrasvaloissa ja tutkia katseen kohteena olemista. Esiintyminen ei ollut pakollista, iltaan sai tulla halutessaan myös pelkästään katsomaan.

All That Swag -illassa sai nähdä esityksiä ja tekoja, joita ei muuten näe tai jotka ovat yksityisiä ja intiimejä. Katsojanrooli ei kuitenkaan ollut tirkistelevä, esiintymistilanteet tuntuivat dialogisilta, ne olivat yhtä paljon esiintyjän kuin katsojankin nautintoa ja hallinnassa. Performanssi-iltaan, kuten koko festivaalille, saapui osallistujia monista eri alakulttuureista, piireistä ja sukupolvista. Kaikki tuntuivat mahtuvan mukaan, mutta sukupolvien erot tulivat näkyviksi. Nuoremman polven kepeys, tunne itsemääräämisoikeudesta ja uskallus asettua katsottavaksi loisti kauas.

Voiko esityksiä sitten tarkastella taidekriittisestä näkökulmasta? Illan ohjelmaa katsoessa tulee samanlainen olo ja kunnioituksen tunne kuin joskus ei-kaupallisten drag-esitysten, lavarunouden tai burleskin äärellä: tämä on jotakin henkilökohtaista, itsessään arvokasta ja arvioinnista vapaata maastoa, jossa rajanvetoa identiteettipolitiikan, esiintymisenhalun sekä tarpeen ja taiteen välille on mahdotonta ja tarpeetonta vetää.

Ylen Kulttuuriykkönen haastatteli Wonderlustin tekijöitä: Seksuaalisuus on ihmisen haavoittuvin asia ja meillä on siihen liian vähän aikaa – näillä festivaaleilla seksiin voi osallistua