Köyhälistökirjailija on itselleni epiteettinä vahva, kunniakas, suurta arvostusta enemmän kuin kulmakarvoja kohottava määritelmä. Voihan se toki toisista haiskahtaa myös koinsyömältä jäänteeltä, repaleiselta ja homeiselta kirjalliselta viitalta. Vaan jäivätkö köyhyys ja kurjuus 1800-luvulle? Ovatko köyhälistökirjailijat tulleet tarpeettomiksi?