Suomen arvostelijain liiton julkaisemassa Kritiikin Uutiset -lehdessä aloittaa tänä syksynä kaksi uutta vakiokolumnistia, oululainen toimittaja Eeva Kauppinen ja helsinkiläinen musiikintekijä-toimittaja Markus Nordenstreng. Esittelyhaastattelussa kolumnistit kertovat mietteitään muun muassa kirjoittamisesta, kritiikistä ja kulttuurialalla toimimisesta – sekä myös ihmiskunnan onnen avaimista!

Kuopiossa syntynyt ja Oulussa nykyään asuva Eeva Kauppinen on kulttuuritoimittaja sekä tanssi- ja teatterikriitikko, joka on työskennellyt sanomalehti Kalevassa vuodesta 1985. Lisäksi hän on kirjoittanut erityisesti Pohjois-Suomea koskevista aiheista Teatteri&Tanssi+sirkus-lehteen jo neljännesvuosisadan ajan.

Markus Nordenstreng on helsinkiläinen pitkän linjan musiikintekijä, muusikko ja kulttuurivaikuttaja. Hän on vaikuttanut muun muassa lukuisissa musiikkialan luottamustehtävissä sekä kirjoittanut useiden vuosien ajan musiikkikritiikkiä ja muita musiikkiaiheisia juttuja Helsingin Sanomiin. Lisäksi hän on toimittanut ohjelmia Radio Helsinkiin yli 20 vuoden ajan.

Millaisia teemoja tai aiheita kolumnistit haluavat nostaa esiin Kritiikin Uutisissa?

­ – Kritiikin Uutisten kolumnistina ajattelin olla huutavan ääni korvesta ja tulevasta Euroopan kulttuuripääkaupungista, vastaa Kauppinen viitaten Ouluun.

Hänen mukaansa kriitikot ja kulttuuritoimittajat joutuvat pääosin kritiikeissään ja raportoinnissaan keskittymään hyvin suppeaksi rajatulle alueelle.

– Esimerkiksi vain omaan kaupunkiinsa! Eikä silloin kenelläkään ole oikein käsitystä siitä, mitä kulttuuria on toisaalla. Tämä näkyy räikeästi kaikenlaisissa Top 10 ja Top 5 -nostoissa.

Hallituksen leikkausesitykset eivät yhtään säästele jo pandemian jäljiltä kanveesiin lyötyjä kulttuurialan freelancereita.

Nordenstreng kokee velvollisuudekseen nostaa esiin kulttuurialojen ajankohtaisia edunvalvontakysymyksiä ja ottaa roolia ”vapaan kulttuurikentän äänenä”.

– Erityisesti nyt mielessäni liikkuu hallituksen kulttuuriin ja luoviin aloihin kohdistuvat kehysleikkausesitykset ja niiden ristiriitainen suhde hallitusohjelmakirjauksien kanssa. Mitä olen kulttuuriministeriön syväkurkuilta ymmärtänyt niin lievistä viime tipan korjausliikkeistä huolimatta hallituksen leikkausesitykset eivät yhtään säästele jo pandemian jäljiltä kanveesiin lyötyjä kulttuurialan freelancereita.

• • •

Markus Nordenstreng. Kuva: Tero Ahonen

Markus Nordenstrengin vei alkujaan kulttuurintyön pariin Bruce Springsteen.

– Kuulin 11-vuotiaana kesäleirillä ensi kertaa Brucea ja tiesin samantein, miksi haluan tulla isona. Ammattimaisena musiikintekijänä ja levyttävänä artistina olen toiminut vuodesta 1998, jolloin ensimmäinen albumini julkaistiin. Mitään koulutusta, saati tutkintoja en omista, mikä oli luonnollisesti professorivanhemmilleni vaikea pala.

– Kulttuurijournalismikipinä iski sitten samoihin aikoihin kuin Radio Helsinki sai alkunsa. Aloin tehdä sinne radio-ohjelmia 2001, ja kun asema päätyi muutamaa vuotta myöhemmin Sanoman omistukseen, Helsingin Sanomien NYT-liitteessä työskennelleet Ilkka Mattila ja Ville Blåfield ehdottivat, että alkaisin kirjoittaa Hesariin musiikkiaiheisia juttuja.

– Tein työtä käskettyä monta vuotta, kunnes reilut kymmenen vuotta sitten sain freelance-toimittajan arjesta tarpeekseni, ja halusin keskittää voimani täysipäiväisesti musiikin tekemiseen. Ohessa olen toiminut monissa eri kulttuurialan luottamustehtävissä, Suomen Musiikintekijöistä Music Finlandiin, Teostoon ja Forum Artistiin.

Eeva Kauppisen tie kulttuurityön pariin sai puolestaan alkunsa syntymäkaupunki Kuopiossa.

– Olen Kuopion kaupunginteatterin parissa ja Kuopio Tanssii ja Soi -tapahtuman kainalossa jo nuorena taiteen rakastajaksi kasvanut rohkelikko. Opiskelin teatteritieteen maisteriksi Helsingin yliopistossa ja vuoden toimittajaharjoittelun jälkeen minut pestattiin Kaisu Mikkolan johtamaan Kalevan kulttuuritoimitukseen Oulussa 1985.

Edellinen päätoimittajamme antoi minulle tittelin ”Kalevan viimeinen kulttuuritoimittaja”.

– Kulttuuritoimittajana kirjoitan kulttuurista hyvin laaja-alaisesti. Kriitikkona keskityn tanssiin, teatteriin ja nykysirkukseen. Ihmistyyppinä samaistun Pohjois-Pohjanmaalla sinne päin invaasion tehneeseen savolais-kainuulaiseen heimoon. Minua naurattaa ja minut lävistää Puolangan pessimistien huumori: ”Unelmat ovat pettymysten kivijalka” ja ”Yritän toiseksi parhaani”.

– Se tosin ei naurata, että edellinen päätoimittajamme antoi minulle tittelin ”Kalevan viimeinen kulttuuritoimittaja”.

• • •

Miten uudet kolumnistit luonnehtivat itseään kirjoittajina, ja miten he ymmärtävät julkisen kirjoittajan roolinsa?

Eeva Kauppinen. Kuva: Jouni Viitala

­­Kauppinen kertoo, että hän tuntee olevansa kulttuuritoimittajana etuoikeutettu ja sisällä ”taiteen liemissä”.

– Saan kohdata taiteentekijät ja kulttuurin ilmiöt ensimmäisten joukossa. Ovet aukeavat gallerioihin ennen avajaisia, näyttämöille ennen ensi-iltoja, kävijätilastoihin ennen muita silmiä ja työhuoneisiin keskelle luovaa prosessia. Se synnyttää varmaan samanlaista värinää kuin arkeologilla, joka löytää kivikautisen nuolenkärjen in situ. Siksi tätä taiteen rakastajan työtä jaksaa jatkaa kaikista säästöistä ja muusta kurjistamisesta huolimatta.

Nordenstreng puolestaan näkee oman kirjoittajaroolinsa muuttuneen selvästi vuosien varrella.

– Aiemmin kun toimin kulttuuritoimittajana isoissa medioissa, niin kirjoittajaroolini oli enempi neutraali ilmiöiden ja henkilöiden kuvailija kuin omilla näkemyksillään briljeeraava mielipideautomaatti, mutta tätä nykyä kirjoittaja-minääni on tarttunut aika paljon edunvalvojaroolia ja paikoittain teksteissäni on aistittavissa laajempaakin yhteiskunnallista kritiikkiä.

Markus Nordenstrengin mielestä kulttuurijournalismi on muuttanut muotoaan rajusti viime vuosikymmenien saatossa.

– Tuntuu, että kulttuuritoimittajiin yritetään mediatalojen suunnalta istuttaa yhä enempi ”contentintuottaja” ja ”influencer” -roolia, ja toisaalta uskottavan kulttuuritoimittajan odotetaan olevan räväkkä ja intohimoja herättävä mielipideautomaatti, hän arvioi.

Eeva Kauppinen näkee, että tällä hetkellä niin kulttuuri kuin kritiikki ovat Suomessa k-kirjaimella alkavia kirosanoja.

– Maakuntalehtien eli ”mullikoiden” digilehtiin keskittyvän analytiikan mukaan kritiikkejä ei klikata. Siitä on tehty suora johtopäätös: kulttuuria ei lueta eikä hyödytä julkaista. Tai ainakin sitä voi supistaa. Tanssikritiikkejä klikataan kaikkein vähiten. Jo nyt Suomessa on laajoja kulttuuriuutisoinnin erämaita. Kritiikin yksiäänisyydestä on vaihdettu nollalinjalle: hiljaisuuteen. Siitäkin syystä Suomen Arvostelijain Liiton ja Kritiikin Uutisten tarjoama kollegiaalisuus ja keskustelualustat ovat entistä tärkeämpiä.

Tällä hetkellä niin kulttuuri kuin kritiikki ovat Suomessa k-kirjaimella alkavia kirosanoja.

Mistä sitten rakentuu tai syntyy hyvä teksti?

– Hyvää tekstiä syntyy säkenöivästä ideasta, inspiroivasta ja omintakeisesta ajattelusta, kyvystä arvottaa ja suhteuttaa, asiatiedosta ja kirjoittamisen taidosta. Uskon uutisnenään, vastaa Kauppinen.

– Minä arvostan pedantteja asialleen omistautuneita toimittajia, joilla on laaja asiantuntemus käsittelemistään aiheista, ja myös kyky tuottaa vaikeistakin asiakokonaisuuksista helppolukuisia juttuja, määrittelee Nordenstreng.

• • •

Mutta onko meillä ihmiskuntana, monine kulttuureineen, enää mitään toivoa? Mitä kolumnistit voisivat kuvitella ihmiskunnan tarvitsevan, jotta se tulisi onnellisemmaksi?

Nordenstrengin näkemyksen mukaan kyky kommunikoida paremmin on kaiken ytimessä.

– Valitettavasti teknologisista innovaatioista ja esimerkiksi tekoälyroboteista huolimatta – tai jopa juuri niiden aiheuttamien väärinkäsitysten takia! – ihmiskunta on polarisoitunut äärimmilleen. Tuntuu, että halumme ymmärtää toinen toisiamme ja suvaita toinen toistemme erilaisia arvomaailmoja on katoava luonnonvara. Sisällöntuottajan näkökulmasta internetin sarjamonopolialustoja ruokkivat toimintamallit tulisi myös räjäyttää taivaan tuuliin ja kehittää aivan uusi järjestelmä mittaamaan sisältöjen arvoa. Näin kyettäisiin esimerkiksi journalismissa siirtymään klikkitaloudesta tietotalouteen, millä olisi yhteiskunnan stabiliteettia ja demokratiaakin ajatellen valtavan positiivinen merkitys, Nordenstreng analysoi.

Sisällöntuottajan näkökulmasta internetin sarjamonopolialustoja ruokkivat toimintamallit tulisi räjäyttää taivaan tuuliin.

– Ihmiskunnasta tulee onnellisempi, kun universumissa toteutuu Oulun ilmakitaransoiton MM-kisojen motto: ”Make Air Not War”, täräyttää Kauppinen.

Eeva Kauppisen ensimmäinen kolumni ilmestyy Kritiikin Uutisissa tällä viikolla ja Markus Nordenstreng aloittaa urakkansa muutamia viikkoja myöhemmin syyskuussa.

Kirjoittaja on Kritiikin Uutisten päätoimittaja.