Pakko. Kirjoittaminen voi olla rasittava pakkotoiminto ja sinänsä kehollisena aktiviteettina – siis passiviteettina – kirjailijalle epäluonteenomainen.

Kohtalo. Joskus kirjailija voi kokea kirjailijuuden langenneen osakseen. Joskus se on totta, joskus piilograndiöösi tekosyy.

Lahja. Sukua edelliselle. Kirjailija kokee taiteensa olevan lahja maailmalle – tai vielä pahempaa, olevansa taiteen lahja maailmalle – ja siksi velvoittavuutta kirjailijuuteen. Tämä se vasta pompöösi ajatus. Silti joskus totta.

Identiteetti. Kai sitä voi rakentaa itselleen identiteetin vaikka ”kirjoittavana ihmisenä”. Tässä on tosin se vaara, että kaikki kirjallisiin tuotoksiin kohdistuva kritiikki tuntuu henkilökohtaiselta.

Perhe. Kirjoista voi myös rakentaa lapsiperheen itselleen: esikoiskirjani, pikkukakkonen, kuopuspaperilapsi. Ongelmat ovat identtisiä edellisen kanssa: omien jälkeläisten arvostelu se vasta kamalalta tuntuukin.

Harjoite. Kun nyt on jossain suhteellisen taitava, sitä taitoa on mukava harjoittaa edelleen.

Ajanviete. Kirjojen kirjoittaminen todella vie paljon aikaa. Tosin miellyttävämpääkin ajanvietettä on, kuten tikkujen työntäminen kynsien alle, biojätteen syöminen ja pikkulegojen päältä kävely.

Miellyttävämpääkin ajanvietettä on, kuten tikkujen työntäminen kynsien alle, biojätteen syöminen ja pikkulegojen päältä kävely

Nautinto. Ihmiset saavat joskus nautintoa kummallisista asioista.

Kosto. Joskus oikaisematta jääneitä vääryyksiä suoristellaan jälkikäteen kansien välissä. Tätä kuuluu sekä peitellä että paheksua.

Mustamaalaus. Raja edelliseen joskus häilyvä ja mustamaalaus voikin olla esimerkiksi perusteeton kosto. Muita motiivin motiiveja: kilpailijoiden raivaaminen, pikkumaisuus, vittumaisuus.

Kauneus. On nautinnollista kirjoittaa hyvää ja hiottua kieltä, mutta saatana kun pitäisi sitä sisältöäkin jostain repiä.

Agenda. On kätevää ajaa omaa agendaa taiteen varjolla, mutta saatana kun pitäisi jotenkin saada se puettua siedettävään muotoon.

Yhteys. Is There Anybody Out There?

Nälkä. Päätoimista kirjailijaa ajaa myös tyhjenevä jääkaappi ja alati kasuava laskupinkka. Todella harva elää kirjojen myynnillä, mutta mesenaattikin odottaa tulosta.

Jano. Kirjailijuus on yksi niitä harvoja tekosyitä, joiden varjolla voi enää glorifioida päihdeongelmia.

Himo. Aimo osa ihmisen, tuon viettieläimen, toiminnasta on selitettävissä parittelu- ja pariutumisyrityksillä. On kuitenkin lukuisia huomattavasti tehokkaampia tapoja tehdä vaikutus soidinkumppaniin kuin ”hei, olen neuroottinen introvertti ja kynäniska”.

Arvostus. Aimo osa ihmisen, tuon laumanisäkkään, toiminnasta on selitettävissä yrityksillä parantaa omaa arvoasemaa laumassa. Kovin paljon Arvoisan Kirjailijan ei kuitenkaan kannata tämän kortin varaan jättää, vaikka arvelisi olevansa miten kova mentaalinen kikkelimiekkailija.

Julkisuus. Myös julkisuuteen ”pääsemiseksi” on lukuisia helpompia keinoja, eikä realityjulkisuus ole ainakaan sen häpeällisempää kuin julkisuus kirjan kirjoittamisen motiivina.

Olen hyvä kirjailija, olen palkittu kirjailija, olen huomionarvoinen kirjailija! Olenhan?

Tunnustus. Sitä saattaa kirjailijakin kaivata tunnustusta: olen hyvä kirjailija, olen palkittu kirjailija, olen huomionarvoinen kirjailija! Olenhan? Tärkeä, merkittävä, muistettu, kaivattu, rakastettu!

Tarkoitus. Kun sellainen nyt pitää elämälleen jostain näpertelystä kuitenkin keksiä (pitääkö?), niin voihan se olla vaikka kirjojen kirjoittaminen.

Todistelu. Että tähänkin pystyin. Tuhlaamaan kallista elämänaikaa tällaiseen idioottimaisuuteen.

Hupi. Hullulla on halvat huvit, idiootilla ilmaiset. Maksaa vain parisuhteen, mielenterveyden ja tulevaisuuden.

Hulluus. Lainaan itseäni: ”kirjoittaminen voi olla myös tapa viivästyttää hulluksi tulemista”.

Uteliaisuus. Kirjoittamisen voi ottaa löytöretkeilynä kotisohvalta käsin. Minne tietyillä alkuasetuksilla päätyy? Mitä mielen perunakuopista vielä löytyykään? Kirjailijoiden kyky suhtautua jonninjoutaviin ajatusleikkeihinsä vakavasti jaksaa hämmästyttää jopa kirjailijoita itseään.

Leikki. Sukua edelliselle, mutta vähemmän tosissaan.

Totuus. Tarkkaan ottaen sen etsintä. Myös sukua edelliselle, mutta enemmän tosissaan.

Velvollisuus. Motiiveista jaloimpia ja petollisimpia.

Maine. Voi se mennäkin.

Mammona. Heh.

Mikäs tässä luomani maailman styränkinä ollessa.

Luojuus. Mikäs tässä luomani maailman styränkinä ollessa.

Kuolemattomuus. Mikäs tässä kuollessa, olenhan sentään julkaissut painotuotteen.

Pako. Joskus ihmisen pitäisi mennä terapiaan, itseensä tai sekä että sen sijaan, että kirjoittaa kirjan. Toki voi aina mennä terapiaan ja kirjoittaa kirjan.

Ääni. Joskus ihmisen pitäisi kirjoittaa kirja sen sijaan, että menee terapiaan.

• • •

Emilia Männynvälin aiemmat kolumnit Kritiikin Uutisissa:

Ohipuhumisen olympialaiset (6.4.2023)

Kärsimyksen tuolla puolen (14.8.2023)

Tulesta ja nälästä (14.10.2023)

Kuolleet lehdet – avain, periferia ja lupalappu (22.1.2024)

Emilia Männynväli (ent. Kukkala) on helsinkiläinen toimittaja, kirjailija ja kriitikko,  joka työskentelee parhaillaan Kansan Uutisten toimituspäällikkönä. Hänen tuoreimmat teoksensa ovat esseeteos Toiste en suostu katoamaan (2023) ja romaani Kaiken jälkeen (2021).

Kuva: Nauska