Kolmiosaisessa juttusarjassa Heidi Backström tarkastelee kohtaamista kriitikon työkaluna kolmesta näkökulmasta, jotka ovat dialoginen kritiikki, keskustele kriitikon kanssa -konsepti ja livekritiikki. 

Sarjan kaksi aiempaa osaa ovat luettavissa täältä: Dialogikritiikki & Keskustele kriitikon kanssa -konsepti.

”Miten journalismista saisi aidosti elämyksellisempää?” Toimittaja Jaakko Lyytinen vastaa tähän kysymykseen Feature! Kirjoittamisen mestarikurssi -teoksessa (2022). Ja kerrankin vastaus ei ole verkko ja sen mahdollisuudet, vaan kuten Lyytinen kuvaa (s. 274) ”vastavirtaa kulkeva median muoto, joka perustuu painettuakin lehteä vanhempaan tiedonvälityksen ja tarinankerronnan muotoon: puheeseen.”

Lyytinen on ollut tuottamassa Helsingin Sanomien huippusuosittua livejournalismikonseptia, Mustaa laatikkoa. Hänen konseptia ja livejournalismin tekoa kuvaava tekstinsä Feature! Kirjoittamisen mestarikurssi -teoksessa on raikas medioiden digitalisoitumiseen ja someen keskittyvässä ajassamme. Kuten Lyytinen (s. 282–283) toteaa, livejournalismi ei sinänsä ole vastaus mediatalojen kannattavuusongelmiin, mutta hän näkee, että ainakin perinteisille uutistaloille livejournalismin ensisijainen tehtävä onkin luoda ja vahvistaa yhteyttä yleisöön. Näen että taidekritiikki taidejournalismin alalajina voisi ammentaa livejournalismista myös nykyistä enemmän.

Tai ehkä pitäisi sanoa ”enemmän” sijaan näkyvämmin tai alleviivatummin, sillä taidekeskustelut, erilaiset haastattelut ja paneelit ovat osa monen kriitikon työpalettia. Tässä livekritiikkiä käsittelevässä tekstissä haluan ajatella, mitä kaikkea taidekritiikki, siis teokseen kohdistuva punnittu, ammattimainen, arvottava ja tulkitseva toiminta voisi olla livetilanteessa ja liveformaattina, niin että sitä kutsutaan ja se tunnistetaan taidekritiikiksi.

Yleisöpalautteiden perusteella katsojia kiehtoo Mustassa laatikossa käsiteltävän asian lisäksi myös se, miten toimittajat ja valokuvaajat työskentelevät. Mitä tapahtuu jutun teon kulisseissa? Miten journalismia tehdään? (Lyytinen 2022, s. 279.) Sama kiinnostanee myös kriitikon työssä, ja olisikin arvokasta saada kuulla ja kokea taideteosten arvioiden syntyprosesseista Mustassa laatikossa.^[1] Se olisi myös keino nostaa taidekritiikkiä esiin osana (taide)journalismia. Lisäksi näen, että taidekritiikki voi luoda ja kehittää omia livejournalismin muotojaan, jotka ovat taidelähtöisiä jopa tavoilla, johon kirjoitettu kritiikki ei koskaan pysty.

Taidekritiikki voi luoda ja kehittää omia livejournalismin muotojaan, jotka ovat taidelähtöisiä jopa tavoilla, johon kirjoitettu kritiikki ei koskaan pysty.

”Parhaimmillaan taide luo ja avartaa suhdetta ympäröivään maailmaan. Taiteen uutta luovan ilmaisun äärellä myös taiteesta kirjoittamisen tapojen tulee uudistua”, kirjoittaa taidekriitikko ja nykytaiteen tutkija Mia Hannula (2023, s. 166) taidelähtöistä kritiikkiä käsittelevässä artikkelissaan Kritiikki näkyy! -vuosikirjassa. Näen, että ajattelun ei kannata typistyä pelkästään kirjoittamiseen, vaan kriitikon ja kritiikin keinot voivat monipuolistua muillakin tavoilla. Livekritiikkiä eli puheeseen ja esiintymiseen pohjaavaa kritiikkiä kannattaa tutkia ja kokeilla laajasti.

Livejournalismin vetovoima perustuu Jaakko Lyytisen ja Musta laatikko -konseptista kerättyjen palautteiden mukaan paitsi yllätyksellisyyteen/”antialgoritmisuuteen” myös yhteyden kokemukseen ja kokemuksen syvyyteen. Samassa tilassa ja ajassa jaetun kokemuksen kautta journalistin ja yleisön välille syntyy syvempi yhteys kuin muissa journalismin muodoissa. (2022, s. 283)

Tämä on minusta ytimessä livekritiikkiä tarkasteltaessa ja sen mahdollisuuksista fantasioitaessa. Lyytinen muistuttaa, että livejournalismissa toimittajan tietämättömyyden ja virheiden näyttäminen on sallittua, jopa suotavaa. ”Lavalla esitetyssä journalismissa korostuu toimittajan inhimillisyys ja haavoittuvuus. Se lujittaa luottamusta journalistin ja katsojan välillä.” (2022, s. 283–284) Taidekritiikille tekisi hyvää ravistella siihen linkittyvää objektiivisuuden harhaa ja Lyytisen kuvaama haavoittuvuus ja ajatuksen harhailu, yksilöllisyys ja tilannesidonnaisuus tulisivat livetilanteissa tarkasti esiin.

Joitain esimerkkejä livekritiikistä

Keskusteleva livekritiikki

Kriitikko ja kääntäjä Janne Löppönen osallistui 16.12.2022 Nuoren Voiman Liiton järjestämälle Kirjallisuussalonki Ääneen X Nuori/Voima -klubin livekritiikki-osioon, jossa häntä haastatteli kriitikko Maaria Ylikangas. Keskustelun aiheena olivat kaksi käännösrunoantologiaa, joista Löppönen oli kirjoittanut nippukritiikin vasta julkaistuun Nuori Voima -lehteen (5–6/2022). Keskustelevassa livekritiikissä ”live” ikään kuin jatkoi kirjoitettua arvostelua.

Aiemmin totesin, että en miellä keskustelua, jossa kriitikko on mukana, suoranaisesti kritiikiksi, mutta tämän miellän, sillä se oli ennakkoon tiedotettu nimellä livekritiikki. Näin ollen yleisö kuunteli keskustelua kritiikkinä. Joskin Löppösen mukaan kokemus oli hyvin samanlainen kuin, jos kyseessä olisi ollut ”perinteisempi haastattelu”. Kontekstoinnilla ja nimeämisellä on siis väliä.

Kriitikkokierros

Kriitikko ja kulttuurijournalisti Aleksis Salusjärvi muistelee ikimuistoisimpina livekritiikkikokemuksinaan kahta kriitikon vetämää näyttelykierrosta: Erkki Pirtolan performanssin piirteitä omannutta kierrosta Jeff Koonsin näyttelyssä Helsingin kaupungin taidemuseossa vuonna 2005 ja Otso Kantokorven kierrosta Kuvataideakatemian loppunäyttelyssä vuonna 2017.^[2] Molemmissa kriitikot kiersivät yleisön kanssa näyttelyn ja kertoivat omia havaintojaan ja tulkintojaan sekä kontekstoivat teoksia suoraan niiden äärellä itsensä näköisellä tavalla, sanoissa tai tunteissa säästelemättä. Oleellista oli, että kriitikko pystyi sanomaan jyrkkiäkin väittämiä teoksista (asiantuntevia ja perusteltuja toki), koska paikalla olleet pystyivät heti tarttumaan väitteisiin ja halutessaan haastamaan niitä. Myös kriitikon persoona, ilmeet ja eleet tulevat tällaisessa muodossa osaksi kritiikkiä ja sen vastaanottoa.

Välitön livekritiikki

Aleksis Salusjärven toinen esimerkki on livekritiikki, jota on tehty lavarunousklubeilla. Tässä konseptissa kriitikot kommentoivat nähtyä ja kuultua esitystä välittömästi esityksen jälkeen. Tilanne ei Salusjärven mielestä mahdollista – ainakaan helposti – kriittistä lähestymistä esityksiin, vaan on kenties enemmän kriitikon reflektio kuin arvio nähdystä. Toisaalta parhaimmillaan tämä tekee näkyväksi kritiikin tekemisen tilannesidonnaisuutta ja mielipidekirjoitusmaista luonnetta ja uskon, että se voi näin palvella vastaanottajia yhtä lailla kuin huolella pureksittu tekstimuotoinen kritiikkikin kontekstien ja näkemysten herättäjänä.

Kriitikkobattle

Kriitikkobattle on viihdyttävä konsepti, jossa joukko kriitikoita kisaa leikkimielisesti (?) toisiaan vastaan livetilanteessa. Kriitikoille luetaan teksti (tai miksei näytettäisi kuva tai klippi tai lyhyt esitys), jonka he heti perään arvioivat lyhyesti suullisesti. Erillinen raati valitsee kriitikoista parhaan eli sen, joka on tehnyt annetusta katkelmasta osuvimmat tai hauskimmat havainnot. Kriitikko Maria Säkön ja Sini Monosen ideasta kehittynyttä kriitikkobattle-konseptia testattiin Suomen Arvostelijain Liiton ja Kiiltomadon yhteistyönä Helsingin kirjamessuilla 2016^[3] ja sen jälkeen niitä on järjestetty muun muassa Nuoren Voiman Liiton klubeilla. Sykäys kriitikkobattle-konseptin taustalla oli Living Newspaper -formaatti, josta Musta laatikkokin on saanut innoituksensa.

Ajattelen, että battlet paljastavat elävästi kriitikon työn aika- ja paikkasidonnaisuuden sekä sen subjektiivisuuden ”teoksen” kerätessä useamman ”arvion” yleisön edessä. Se alleviivaa, että saman teoksen voi nähdä monin tavoin ja kaikki ovat yhtä ”oikeita”. Kriitikkobattle tuntuu myös karistavan vakavamielisyyden viittaa taidekriitikon harteilta kuitenkin työlle ominaisella tavalla. Mitä muita kevyitä kritiikin näkyväksi tekemisen muotoja on tai voisikaan olla? Uskon, että sellaisille olisi tilausta.

Kritiikkiperformanssi

Suomen arvostelijain liiton kolmivuotinen Kritiikki näkyy! -hanke kutsui performanssitaiteilijoita tekemään kritiikkiperformansseja ja tutkimaan taiteen ja sen vastaanoton välistä tilaa, kritiikkiä tekona, eleenä, rakenteena ja voimana. Toteutetut performanssit olivat vastakaikua, ruumiillistuvaa ja affektiivista kritiikkiä. (Laczak R., Rantama V. & Ylikangas, M. 2023, s. 153.) Ne saattoivat olla esityksen muodon ottaneita teos- tai festivaalikritiikkejä tai taidekritiikin itsensä muuntamista tai kommentoimista esityksen keinoin. Mitä kritiikki voi olla, jos se ei ole ensisijaisesti sanallinen, vaan se onkin ruumiillinen ja kokemuksellinen tulkinta, kuten esitystaiteilija ja -tutkija Pilvi Porkola kysyy Performanssikritiikissään?

Kritiikki teoksena

Kritiikki näkyy! -hanketta ideoinut, SARVin entinen puheenjohtaja (2016–2021), kriitikko Maria Säkö miettii, mitä kritiikki voisi olla teoksena. Hän muistelee vuonna 2013 osana New Performance Turku -festivaalia järjestettyä NOTAMOLESKINE-konseptia, jossa joukko kirjoittajia tuotti kritiikkiä läpi festivaalin reaaliajassa. Kritiikkejä kirjoitettiin esitysten aikana, jopa osana performansseja. Kriitikot toimivat suhteessa teoksiin ja heidän tekstinsä luettiin impressioina teoksista, ei punnittuina arvosteluina. Säköä kiinnostavat tällaiset yhteisötaiteestakin syntyvät nopeaa kommentointia sisältävät konseptit, joista jää jälki ja joita voi täydentää myöhemmin.

Lukupiiri

Yksinkertaisimmillaan livekritiikki voi olla taidemuodosta riippumaton ”lukupiiri”, jota vetää ammattilaiskriitikko. Keskiössä on ennakkoon tiedotettu teos, josta kokoonnutaan puhumaan kriitikon johdolla/alustamana/fasilitoimana. Piiri voi kokoontua joko taideinstituutioiden, medioiden, kirjastojen tai muiden julkisten tilojen, työpaikkojen tai kuppiloiden kutsumina.

• • •

Parhaimmillaan kriitikko voisi teoksen jälkeen tarjota vastaanottajille kimpullisen punaisia lankoja, joista lähteä kerimään teosta auki.

Keskusteluissa kriitikkojen kanssa livekritiikistä esiin nousi oleellinen huomio, että kokijalle pitää jäädä aikaa antaa taiteen vaikuttaa ilman ulkopuolista eli kriitikon tulkintaa. Jos livetilanne tapahtuu heti taideteoksen perään, tällöin ei jää tilaa omalle ajattelulle ja helposti kriitikon ammattilaistulkinta jää ohjaavaksi tulkinnaksi. Toisaalta, parhaimmillaan kriitikko voisi teoksen jälkeen tarjota vastaanottajille kimpullisen punaisia lankoja, joista lähteä kerimään teosta auki – tämä myös voisi osaltaan tehdä näkyväksi työn subjektiivisuutta: kriitikon näkemys on aina vain yksi, joskin ammattilaisen punnittu sellainen, näkemys teoksesta ja julkaistuihin kritiikkeihin mahtuu vain rajallinen määrä asiaa. Kyse on tavasta, miten mahdollinen heti esityksen perään tehtävä livekritiikki esiteltäisiin ja vedettäisiin.

Livekritiikin mahdollisuudet pedagogisina keinoina nousivat myös keskusteluissa esiin. Taidekouluissa kriitikot voisivat olla vahvemmin läsnä ammattitaitoisen palautteenantajan ja ulkopuolisen silmän roolissa prosessien keskellä. Suurelle yleisölle livekritiikit voisivat toimia kansansivistyksellisinä, viihteellisinä ja / tai ihmisläheisinä alustoina ja tapoina tutustua taidekritiikkiin. Aktiiviselle taideväelle puolestaan livekritiikit voisivat tarjota vuorovaikutteisia alustoja syventää tietämystään ammattikatsojan ja taiteentuntijan eli kriitikon johdolla. Vieläpä sellaisen asiantuntijan, jolla ei ole suoranaista suhdetta käsillä olevaan teokseen tai kokonaisuuteen, mitä kuraattoreilla, markkinointipäälliköillä tai taiteilijoilla itsellään on. Olisi tilaa perustellulle ja taiteen puolella olevalle kriittisyydelle, jota elinvoimainen taide tarvitsee.

Ajattelen, että livekritiikkikonsepteja kannattaisi kokeilla taideinstituutioissa muun muassa taiteilijahaastattelujen sijaan. Kun livekritiikkitilaisuudesta tiedottaa ennakkoon, voi katsoja-kokija valita, haluaako hän altistua teoksen jälkeen vai vasta myöhemmin kriitikon näkemyksille. Livekritiikin ei tarvitse tapahtua välittömästi teoksen jälkeen, vaan se voi olla yhtä lailla muhiteltu kuin kirjoitettu kritiikkikin – aivan kuten Mustassa laatikossa, jossa toimittajat käyttävät yhtä paljon tunteja esityksen valmistamiseen kuin pitkän featuren kirjoittamiseen. Festivaalit voisivat olla erityisen hyviä alustoja testata erilaisia livekritiikin muotoja niiden ajallisen jännitteen ja juhlamaisen luonteen kautta.

Livekritiikissä voisi myös olla sellaisia elementtejä, joita lehtijuttuun ei saa. Jaakko Lyytinen kertoo esimerkin Mustasta laatikosta, jossa toimittaja Esa Lilja puhui suomalaisen metsäteollisuuden keksinnöistä. Lilja toi lavalle sangollisen sellua, jota yleisö sai esityksen jälkeen hypistellä lämpiössä. Kuten Lyytinen toteaa, vastaavaa moniaistista kokemusta on hankala tavoittaa missään muussa journalismin lajissa. (2022, s. 279–281) Kritiikin puolella nämä ”objektit” voisivat olla teoksissa näkyviä intertekstuaalisia viittauksia, teoksista ”tosielämään siirtyneitä” tarpeistonosia tai muuta vastaavaa, joka on napannut kriitikon silmän tai korvan.

Kriitikko voi tulla myös haastetuksi tai hänelle voidaan tarjota tulkintaan ja kontekstointiin uusia kulmia.

Minua kiehtoo livessä se, että paikalle voi tulla ”kuka vain” eli yhtä lailla teoksen tekijä tai henkilö, joka ei tunne kyseistä teosta lainkaan. Tilanne voi johtaa ”mihin vain” eli kriitikko voi tulla myös haastetuksi tai hänelle voidaan tarjota tulkintaan ja kontekstointiin uusia kulmia. Livetilanne voi myös tarjota kriitikolle mahdollisuuden jakaa lehden deadlinen jälkeen syntyneitä ajatuksia teoksesta.

Janne Löppönen näkee, että livekritiikki, edes yksinkertaisimmillaan eli keskusteluna ei varmastikaan sovi kaikille kriitikoille. Kaikki eivät halua esiintyä ja ennakoimattomuus luo puitteita, joita perinteisessä kirjoitetussa kritiikissä ei juurikaan ole.

En ajattelekaan, että liven pitäisi olla jokaisen taidekriitikon media, mutta innostun performanssikritiikkejä Kritiikki näkyy! -hankkeelle tehneen esitystaiteilija ja -tutkija Pilvi Porkolan ajatuksesta, että esimerkiksi performanssikritiikin keinot voi ottaa myös osaksi omaa kirjoittamisen praktiikkaa, vaikka ruumiillinen/esityksellinen tekeminen ei olisi oma juttu. Performanssissa huomio voi olla situaatiossa, happeningissa, vuorovaikutuksessa tai osallistavuudessa. Mitä se voisi tarkoittaa tekstimuotoisessa kritiikissä?

• • •

Tämä on viimeinen osa juttusarjaani ”Kohtaaminen kriitikon työkaluna”. Opin juttusarjaa tehdessäni, että kriitikkoja kyllä kiinnostaa vuorovaikutus monipuolisesti, myös palautteen saamisen vinkkelistä. Siihenkin livekritiikki olisi omiaan. Livetilanteissa kriitikoille piirtyisi myös kenties tarkempi kuva siitä, kenelle he kirjoittavat ja millaiset kysymykset vastaanottajia mietityttävät ja kiinnostavat. Livekritiikki toimisi yhtäältä muiden kohtaamisen työkalujen lailla eräänlaisena taidekritiikin saavutettavuutta lisäävänä yleisötyönä ja toisaalta kriitikkojen paikkana kohdata vastaanottajansa ja kuulla heidän tarpeistaan.

Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja ja kulttuurituottaja.

Kolme artikkelia muodostavat Heidi Backströmin kritiikin uusia muotoja ja alustoja pohtivan opinnäytetyön Haaga-Helian Uudistuvan journalismin koulutusohjelmassa. Backström toteutti vuonna 2021 osana Kritiikki näkyy! -hanketta kriitikoille aiheesta kyselyn. Kohtaaminen seuloutui kyselyn vastauksista Backströmin tarkemman tarkastelun kohteeksi.

Lähteet

Mia Hannula, ”Taidelähtöinen kritiikki – luovaa, kriittistä, analyyttista ja tutkivaa kulttuurijournalismia”, teoksessa Laczak, R., Rantama, V. & Ylikangas, M. (toim.) Kritiikki näkyy!, s. 163–73. Suomen arvostelijain liitto 2023.

Kritiikki näkyy! -hanke.

Riikka Laczak, Vesa Rantama, & Maaria Ylikangas (toim.), Kritiikki näkyy! Suomen arvostelijain liitto 2023.

Jaakko Lyytinen, ”Miten syntyy livejournalismin lumo, Jaakko Lyytinen?”, teoksessa Kaseva, T., Räty, R. & Seuri, O. (toim.) Feature! Kirjoittamisen mestarikurssi, s. 273–284. Teos 2022.

Janne Löppönen, Kriitikko. Haastattelu. Zoom 25.4.2023.

Pilvi Porkola, Performanssikritiikki-performanssikritiikki, Kritiikki näkyy! 17.11.2021.

Pilvi Porkola, Esitystaiteilija ja -tutkija. Haastattelu 26.4.2023.

Aleksis Salusjärvi, Kriitikko. Haastattelu. Zoom 27.4.2023.

Maria Säkö, Kriitikko. Sähköposti 25.4.2023.

Maria Säkö, Kriitikko. Haastattelu, Berliini 28.4.2023.

Maaria Ylikangas, Hankekoordinaattori. Suomen arvostelijain liitto ry. Haastattelu 8.3.2021.

Maaria Ylikangas, Hankekoordinaattori. Suomen arvostelijain liitto ry. Haastattelu 18.4.2023.

Viitteet

^[1] Toistaiseksi taidekriitikon työstä Mustassa laatikossa on kertonut kriitikko Suvi Ahola 6.3.2017 (katsottavissa: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006478294.html) ja 7.5.2023 (katsottavissa: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009564522.html).

^[2] Salusjärvi ja Kantokorpi vetivät yhdessä taiteesta kirjoittamisen kursseja. Esimerkin vuosi saattoi olla 2016 tai 2018:kin.

^[3] Battle katsottavissa Yle Areenassa.