Kolmiosaisessa juttusarjassa Heidi Backström tarkastelee kohtaamista kriitikon työkaluna kolmesta näkökulmasta, jotka ovat dialoginen kritiikki, keskustele kriitikon kanssa -konsepti ja livekritiikki. 

Sarjan ensimmäinen osa, aiheena dialogikritiikki, on luettavissa täältä.

Yhtenä Suomen arvostelijain liiton vuosina 2020–2023 toteuttaman Kritiikki näkyy! -hankkeen osa-alueena oli ”Keskustele kriitikon kanssa”. ”Hankkeen piirissä tarjottiin yleisön jäsenille mahdollisuutta keskustella kahden kriitikon kanssa esityksestä, konsertista, teoksista tai elokuvista. Osallistujat etsittiin pääasiassa sosiaalisen median kautta. Intiimit tilanteet olivat antoisia myös kriitikoille.” (Riikka Laczak, Vera Rantama & Maaria Ylikangas 2023, s. 10.) Yhteensä kohtaamisia tulee toteutumaan hankkeen aikana 40 ja ne kattavat monenlaisia taiteen ja esteettisen kokemuksen muotoja, perinteisimmistä muodoista aina burleski- ja ravintolakritiikkiin (Laczak, Rantama & Ylikangas 2023, s. 97; Ylikangas 5.5.2023).

”Keskustele kriitikon kanssa” syntyi Kritiikki näkyy! -hankkeen osa-alueeksi halusta luoda luottamuksellisen ilmapiirin paikka, jossa kriitikolla olisi mahdollisuus rauhassa näyttää keskeneräisyyttä, kertoo hanketta ja sen osa-alueita suunnitellut, SARVin puheenjohtajana vuosina 2016–2021 toiminut kriitikko Maria Säkö. Tyypillisesti kriitikon työstä näkyy ainoastaan julkaisua varten hiottu lopputuote, jota määrittävät merkkimäärät ja kohderyhmät. ”Pyrimme [suunnittelussa] myös, että kritiikki näkyy kriitikolle ’henkilökohtaisemmalla tasolla’ eli että sen kanssa pääsee pelailemaan ja nauttimaan sen monimuotoisuudesta juuri itselle räätälöidyllä tavalla, ei siten että aina joku muu on jo valmiiksi määritellyt raamit”, kuvailee Säkö.

Koin itse yhden Keskustele kriitikon kanssa -keskustelun osallistujan roolissa perjantaina 4.11.2022. Kriitikko Heidi Horila kohtasi minut ja toisen yleisön jäsenen Teatteri Qo:n Tea For Two -esityksen yhteydessä nukketeatterifestivaali TIP-Festillä, Turussa. Esitys- ja myös keskustelupaikka oli asuntovaunu, joten keskustelumiljöö oli ainutlaatuinen ja erityisen intiimi. Minut oli rekrytoitu mukaan, sillä tunsimme Horilan kanssa entuudestaan, eikä muita kiinnostuneita tavoitettu. Mukaan keskusteluun osallistui konseptin ”normaalitilanteesta poiketen” lisäkseni toinen yleisön jäsen. Hän oli nukketeatteriammattilainen. Yleensä Keskustele kriitikon kanssa -keskusteluihin osallistui hankkeen aikana vain yksi osallistuja kriitikon kanssa, mutta festivaalimaisessa tunnelmassa ja tuttuuden vuoksi kolmas osallistuja tuntui tässä luontevalta.

Minusta konsepti oli mainio: Horilan tehtävänä oli kannatella keskustelua ja nostaa nähdystä teoksesta näkökulmia esiin, muuten sana oli vapaa ja keskustelu tasa-arvoisen tuntuinen, joustava ja miellyttävä. Omalla kohdallani se ei ehkä poikennut radikaalisti tavallisista esitysten jälkeisistä keskusteluista muuta kuin tietynlaisen, kenties hankekontekstin luoman, tavoitteellisuuden kautta. Keskustelu pysyi ”tavallista kaverien kesken käytyä taidekeskustelua” paremmin itse taideteoksen käsittelyssä. Se tarjosi tilaa pysyä teoksen maailmassa – ihan fyysisestikin – tavallista pidempään ilman arjen ja kuulumisten vaihdon sekoittumista mukaan.

Konseptin voi nähdä eräänlaisena taidekritiikin yleisötyönä, mahdollisuutena tutustua myös kriitikon työhön.

Toisenlaisiakin kokemuksia on. Kirjallisuuskriitikko, SARVin nykyinen puheenjohtaja Vesa Rantama kertoi, että hän kävi kaksi Keskustele kriitikon kanssa -keskustelua hankkeen aikana ja molemmat keskustelut ajautuivat käsittelemään enemmän taidekritiikkiä ja sen merkitystä kuin kohtaamista varten luettua teosta. Keskustelukumppaneilla oli tarve siihen, joten ajattelen, että konseptin voi nähdä eräänlaisena taidekritiikin yleisötyönä, mahdollisuutena tutustua myös kriitikon työhön, kritiikin merkitykseen tai tavoitteisiin rauhassa, omia kysymyksiä kysyen, kahden kesken.

Lämminhenkinen, kiva, intiimi, mukava, opettavainen, omaa kriitikkoutta laajentava – näin Keskustele kriitikon kanssa -keskusteluihin osallistuneet kriitikot, joiden kokemuksia olen kuullut^[1] kuvaavat konseptin kohtaamisia. Kriitikoille konsepti tuntuu siis olevan mieleinen. Kuitenkin niihin oli hankala saada osallistujia, kertoo hankkeen koordinaattori Maaria Ylikangas.

Horilan ja minun tuttavien välinen keskustelu ei ollut ainoa laatuaan, vaan useamman kerran kriitikko päätyi hankkimaan keskustelukumppanin omien verkostojensa kautta. Tuttavien lisäksi kohtaamisia käytiin usein myös alan ammattilaisten kesken enemmän kuin täysin tuntemattomien tai taiteenlajiin perehtymättömien kanssa. Burleskista kirjoittava kriitikko Marissa Mehr (2023, s. 100) kuvaa omaa keskusteluaan Kritiikki näkyy! -vuosikirjassa: ”Keskustele kriitikon kanssa -tilaisuuden toinen osallistuja oli katsojan lisäksi myös esiintyjä ja tuottaja, minkä kautta oli mahdollista kuulla laajemmin alalla liikkuvia ajatuksia ja tuntemuksia taiteen rakenteista, kuten julkisesta vastaanotosta, kritiikistä sekä rahoituksesta.”

Se, haittaako se, että keskustelut ovat polveilleet lähtökohtana olleesta teoksesta käsittelemään taidekritiikkiä tai -politiikkaa, on näkökulmakysymys ja myös taiteelle tyypillinen tilanne. Sen voi mielestäni nähdä myös taidekritiikin peruselementtinä, ”kontekstointina”.

Kritiikki näkyy! -hankkeen parissa työskennelleet Vesa Rantama ja Maaria Ylikangas tulkitsevat konseptin yleisön tavoittamisen hankaluutta osittain viestintäongelmaksi: keskusteluja markkinoitiin lähinnä hankkeen sosiaalisen median kanavissa sekä mahdollisesti kriitikkojen omissa henkilökohtaisissa kanavissa. Hankkeen viestit tavoittivat ensisijaisesti muita kriitikoita ja taidekritiikistä vahvasti kiinnostuneita ihmisiä, kriitikoiden viestit puolestaan näiden tuttuja. Jos konseptissa olisi ollut mukana muita kumppaneita, olisi tieto keskusteluista levinnyt laajemmalle ja kiinnostuneita olisi kenties löytynyt lähiverkostojen ulkopuoleltakin. Tällaisia kumppaneita voivat nähdäkseni olla esimerkiksi media, taideinstituutiot tai miksei jokin rahoittajakin (vrt. esimerkiksi Taidetestaajat-hanke). Tässä on mielestäni mahdollinen jatkotoiminnon tai -projektin paikka.

Kriitikon työ on erittäin julkista, mutta häntä harvoin nähdään henkilönä, jonka kanssa ollaan vuorovaikutuksessa.

Itse näen yhtenä syynä konseptin vähäiselle kysynnälle myös taidekritiikin ja jopa laajemmin taidepuheen vaikeasti hahmottuvan, hähmäisen imagon. ”Kriitikon työ on erittäin julkista, mutta häntä harvoin nähdään henkilönä, jonka kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Pikemmin kuin yksilö, hän on voiman kanavoija. Yleinen puhe kritiikistä on kohtalonomaista, jo ennakkoon lohduttavaa – kritiikkiä toivotaan, mutta tiedetään, että samalla toivotaan jotain kammottavaa. Kriitikko haukkuu, karavaani kulkee.” Näin Vesa Rantama (2023, s. 101) kuvaa kriitikon työtä Kritiikki näkyy! -vuosikirjassa. Tulkitsen Rantaman käyttämän ”vuorovaikutuksen” olevan sama asia kuin otsikossa käyttämäni termi ”kohtaaminen”. Kuten aiemmin totesin, Keskustele kriitikon kanssa -konsepti voidaan nähdä eräänlaisena taidekritiikin yleisötyön välineenä, joka voi tuoda toimintaa lähemmäs vastaanottajia.

”Vaivaa nähden laadittu kritiikki ei välttämättä ole paras tapa aloittaa keskustelu. Se on silti kulttuurille olennaisempaa ja lähempänä yhdessä ajattelemista kuin taiteilijahaastattelut tai teosesittelyt koskaan,” kirjoittaa entinen kriitikko Suna Vuori (24.4.2022) esseessään ”Suomessa ei osata keskustella kulttuurista”. Myöhemmin samassa esseessä Vuori jatkaa: ”Itse tervehtisin ilolla ennakkoluulotonta vuoropuhelua, jossa keskityttäisiin egojen ja edustuksellisten asemien sijasta asioihin. (…) Toivoisin taidekeskustelulta moniäänistä ajatustenvaihtoa, sivistynyttä väittelyä, rakentavaa dialogia ja punnittuja kommentteja. Kaipaan yhteiskuntaa, jossa taiteen arvostusta osoitettaisiin luomalla dialogille mahdollisuuksia. Kaipaan foorumeita, joilla tämä toteutuisi – ennen kaikkea mediaa, joka pitäisi sitä tärkeänä – sekä taiteen tekijöitä, tutkijoita ja kokijoita, jotka innolla osallistuisivat.” Ajattelen, että Keskustele kriitikon kanssa -konsepti voisi hyvinkin vastata tähän Vuoren perusteltuun kaipuuseen. Joskin: kyseinen konsepti ei ole media eikä se tavoita massoja.

Keskustele kriitikon kanssa -konsepti on laadittu ensisijaisesti kahdenvälisiin tai pienen ryhmän kohtaamisiin. Kritiikki näkyy! -tyyppiset hankkeet mahdollistavat näin taloudellisestikin poikkeuksellisen, eksklusiivisen tavan tehdä kritiikkiä. Keskustelu on todellinen luksuskonsepti: kriitikko saa palkkaa, katsoja sisäänpääsyn teokseen, kummatkin ainutkertaisen keskustelun. Yleensähän kritiikki mielletään osaksi journalismia ja siksi myös osaksi massamediaa – kritiikkiä arvotetaan mediassa samoilla klikkauskiinnostavuusparametreillä kuin muitakin sisältöjä.

Niin kriitikon omaa ajattelua herkistävänä ja laajentavana alustana kuin kritiikin muotona näen Keskustele kriitikon kanssa -konseptille aidon tilauksen.

Puhuttaessa kritiikin kriisistä puhutaan yleensä perinteisen median, tarkemmin ottaen sanomalehtien, vähentämästä tilasta taidekritiikille. Se on tärkeä, ytimellinen osa taidekritiikkiä, mutta jollain tavalla kaventava tapa lähestyä sitä. Innostuinkin Vesa Rantaman (2023, s. 101–102) huomiosta Keskustele kriitikon kanssa -kokemuksia käsittelevässä tekstissään Kritiikki näkyy! -kirjassa: ”Keskustelut opettivat minulle, että journalismi on vain yksi formaatti, jossa kritiikki voi esiintyä. Kriittinen impulssi on jotakin perustavanlaatuisempaa ja vanhempaa kuin julkinen tiedonvälitys: se on tarvetta jakaa ja vertailla kokemuksia yhdessä, edetä taiteen tikapuita pitkin kohti yleisempää elämänymmärrystä.”

Tähän Keskustele kriitikon kanssa -konsepti on omiaan. Ajattelen, että parhaimmillaan se voi kasvattaa yleisöjä – vaikka sitten yksi keskustelija kerrallaan – ymmärtämään taidekritiikkiä ja kriitikon työtä ja lisätä Vuorenkin peräänkuuluttamaa taidekeskustelua. Samalla se voi parhaimmillaan avartaa kriitikoiden tietämystä omasta taiteenlajistaan (vrt. Mehrin kokemus), auttaa ymmärtämään vastaanottajien tarpeita ja näkökulmia taidekritiikkiin sekä – kuten Vesa Rantamalle kävi yhdessä keskustelussa – toisinaan jopa synnyttää uusia kaveruuksia.

Keskustele kriitikon kanssa -konsepti ei ole yksinään ratkaisu yhteenkään kritiikin kriisin kysymykseen, eikä tehokkain alusta tai uusi muoto, jos mittarina on vastaanottajien tavoittavuus. Konseptissa kritiikistä rajautuu pois myös taiteenalan taltioiva sekä kehittävä merkitys. Kuitenkin niin kriitikon omaa ajattelua herkistävänä ja laajentavana alustana kuin kritiikin muotona näen Keskustele kriitikon kanssa -konseptille aidon tilauksen. Näen, että sitä voisi tarjota kahdenvälisten kohtaamisten lisäksi myös pienryhmille, eräänlaisena taiteen lukupiirinä. Pidän konseptissa oleellisena intiimiyttä ja kohtaamisen ainutkertaisuutta, joka mahdollistaa ajatuksen harhailun, kirkastamisen, epäonnistumisen ja uudelleenajattelun – kaikille osapuolille.

Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja ja kulttuurituottaja.

Lähteet

Mia Hannula, Kriitikko. Haastattelu. Zoom 24.4.2023.

Heidi Horila,”Keskustele kriitikon kanssa” -keskustelu. Turku 4.11.2022.

Riikka Laczak, Vesa Rantama, & Maaria Ylikangas (toim.), Kritiikki näkyy! Suomen arvostelijain liitto 2023.

Marissa Mehr, ”Vuorovaikutus lisää näkökulmia – keskustelu kriitikon kanssa”, teoksessa Laczak, R., Rantama, V. & Ylikangas, M. (toim.) Kritiikki näkyy!, s. 99–100. Suomen arvostelijain liitto 2023.

Vesa Rantama, Kriitikko. Haastattelu. Zoom 24.4.2023.

Vesa Rantama, ”Kritiikkiä ja sirkushuveja – keskustele kriitikon kanssa”, teoksessa Laczak, R., Rantama, V. & Ylikangas, M. (toim.) Kritiikki näkyy!, s. 101–102. Suomen arvostelijain liitto 2023.

Maria Säkö, Kriitikko. Sähköposti 25.4.2023.

Suna Vuori, ”Suomessa ei osata keskustella kulttuurista”. Image 8.3.2023.

Maaria Ylikangas, Hankekoordinaattori. Suomen arvostelijain liitto ry. Haastattelu 18.4.2023.

Maaria Ylikangas, Hankekoordinaattori. Suomen arvostelijain liitto ry. Sähköposti 5.5.2023.

Viitteet

^[1] Maaria Ylikangas 18.4.2023, Matti Tuomela ja Petteri Enroth 21.4.2023, Vesa Rantama ja Mia Hannula 24.4.2023, Maria Säkö 25.4.2023. ”Keskustele kriitikon kanssa” -keskustelu 4.11.2022 sekä sen jälkeiset keskustelut Heidi Horilan kanssa. Kritiikki Näkyy! -vuosikirjan (2023) artikkelit Marissa Mehr, ”Vuorovaikutus lisää näkökulmia – keskustelu kriitikon kanssa” sekä Vesa Rantama, ”Kritiikkiä ja sirkushuveja – keskustele kriitikon kanssa”, vuosikirjan esittelytekstit sekä @kritiikkinakyy-instagram-tilin postaukset.