Vaikka elämme vuoden kylmintä ja miellyttävästi lumista vuodenaikaa rohkenen avata Kritiikin Uutisten kevätkauden puutarhanhoidollisella vertauksella.

Kritiikki on kuin puutarhanhoitoa: kulttuurin kasvualustaa tulee pöyhiä, näin juuret vahvistuvat ja sitä tanakampaa on varren kasvu; kukkia tulee aika ajoin myös pölyttää – tuoreita makeita hedelmiä on nautinnollista jakaa eteenpäin. Ja totta vie näiden vähän erilaisten organismien kanssa kannattaa myös viettää laatuaikaa, olla vain, kasvua seuraten, tai jopa jutella. Tämä kaikki on siis periaatteessa hyvin yksinkertaista, mutta tieto ja ymmärrys toisenlaisen elävän organismin luonteesta ja historiasta sekä sen yhteiselosta ihmisolennon kanssa on vielä plussaa.

Puutarhanhoito on kulttuurista toimintaa. Villi ja vapaa kasvu kuuluu eittämättömän tärkeänä osana myös taiteeseen samalla tavoin kuin luontoon, mutta hyvä kriitikko, kun laittaa näppinsä peliin, antaa tälle kasvulle lisävoimia, ei tukahduta sitä. Tämä on taitoa, osaamista, ja ihmiselle mahdollisuus yleisemminkin.

Kuten avantgarde-elokuvan yksi merkittävimpiin kuuluva taiteilija, muutama päivä sitten 96 vuoden kypsässä iässä elämää suurempaan aikaan poistunut Jonas Mekas (1922–2019) on todennut: ”Ihmiskunta ei selviä maapallomme ongelmista sokealla uskolla poliittisten vallanpitäjien toimintaan, vaan ihmiselle mahdollisen runollisuuden kyvyn ansiosta.” (Sitaattini on muistinvarainen, ajatuksen ydin oli kuitenkin tämä.)

Mekas oli ikuinen anarkisti: hän ei arvostanut isotteluun ja omanvoitonpyyntiin perustuvaa suuren rahan elokuvateollisuutta. Hän oli poeettinen elokuvantekijä ja samalla yhteiskuntakriitikko kaikessa taiteellisessa tekemisessään, ihmiselämään kuuluvien pienten ja herkkien vivahteiden etsijä ja tallentaja, ihmisluonnon analyytikko ja raportoija.

* * *

Kritiikin Uutisista tuli vuoden alussa, Suomen Arvostelijain Liiton hallituksessa 7.1.1969 tehdyn lehden perustamispäätöksen ansiosta, 50-vuotias kulttuurijulkaisu. Lyhyt aika sinänsä, mutta kulttuurilehdeksi puolen vuosisadan mittainen julkaisuhistoria on erittäin hyvä saavutus, jopa eurooppalaisessa mittakaavassa. Semminkin kun emme Suomessa ole eläneet viime vuosikymmeninä ihan niitä kaikkein kulttuurimyönteisimpiä aikoja.

Ensimmäisiä lehden numeroita lukiessa huomaa, että julkaisu on tullut aikoinaan tarpeeseen, ja että tämä tarve on yhä kiistämätön. Seuraavat sitaatit ovat lehden toisesta numerosta, toukokuulta 1969. Kriitikko-toimittaja ja kirjailija Jouko Tyyri (1929–2001) kirjoittaa kritiikin tehtävästä otsikolla ”Kriittinen toiminta” seuraavasti:

”Mitä kriitikko tekee, mihin ja miten kritiikki vaikuttaa? Aika yleisesti arvellaan, että kritiikin tehtävä on lähinnä siivousta juhlien jälkeen. Ensin taiteilija luo, sitten kriitikko esittelee valmiin tuotteen, lopuksi yleisö valitsee suosikkinsa. Kriitikko jää melko syrjäiseksi tässä asetelmassa.”

”Kritiikillä on merkitystä vain tekona ja tahtomisena. Kriitikko ei tyydy pelkän kuluttajan osaan, vaan hän toimii vaikuttajana. Hänen työllään on tavoite, hän toteuttaa jotain yksityistä tai yhteistä projektia. Hän ei rajoitu ottamaan, vaan antaa muotoa ajatuksille, kokemuksille ja odotuksille. Näin kriitikko tekee osaltaan tilaa uudelle todellisuudelle. Tuon uuden realiteetin todentuntu on taiteen aikaansaannos, ja kritiikki on jutussa mukana sekä todistajana että yllyttäjänä.”

Vaikka maailma on viimeisen puolen vuosisadan aikana – vuosisadoista puhumattakaan – muuttunut vietävästi, perusasiat tiedon, kulttuurin ja kritiikin merkityksestä eivät ole mihinkään muuttuneet.

Niinpä Kritiikin Uutisten 50-vuotisen taipaleen kunniaksi ja nuoria polvia kritiikin poluille kannustaakseen lehti ja sen kustantaja SARV järjestävät lukio- ja ammattikouluikäisille nuorille kritiikkiaiheisen kirjoituskilpailun. Osallistumisaikaa Mikä kritiikki! -kilpailuun on 15.3.2019 asti ja tarkempia tietoja löytyy tämän kirjoituksen lopussa olevista linkeistä.

* * *

Kritiikin Uutisten alkuvuosi tarjoaa pitkällä historiallisella skaalalla pohdintaa modernin ajan kritiikin mahdollisuuksista ja rajoituksista, sekä luonnollisesti ratkaisuyrityksistä viimemainittuun. Ensin nostamme esiin arvostelukyvyn rajoja perustavasti pohtineen filosofin, johon ”aina palataan” – oikein, kyseessä on Immanuel Kant (1724–1804). Toisaalta lehdessä tullaan julkaisemaan artikkeleita ”uusista” ja mahdollisesti marginaalisista mutta varsin suurta yleisönsuosiota saaneista taiteenmuodoista, kuten stand up, burleski ja lavarunous sekä podcastit.

Myönnetään: eiväthän stand up, burleski ja lavarunous mitään aivan uusia taiteellisen ilmaisun lajeja ole, eikä suureen suosioon noussut podcast-kulttuuri enää ole sekään välttämättä mitään marginaalia, päinvastoin. Mutta millaisia asentoja kriitikko voi ottaa suhteessa näihin muotoihin? Taidekritiikissä on saattanut syntyä vuosikymmenten kuluessa päivittäisjournalismin paineessa tiettyjä konventioita, joita ehkä olisi ravisteltava. Esimerkiksi se, onko teosarvostelun kohdistuttava yhteen yksittäiseen teokseen (vaikkapa esitykseen) vai voisiko ja pitäisikö ”teokseksi” käsittää jotain laajempaa.

Itse olen tullut monesti pohtineeksi myös – päivittäisjournalismin hektistä menoa seuratessani – tekisikö kritiikille näinä aikoina hyvää löytää oma paikkansa myös jostain muualta. Sieltä missä mahdollistuu hitaasti makusteleva ja laajempia konteksteja muassaan kannatteleva yhteiskunnallinen kultivoiminen.

Kirjoittaja on Kritiikin Uutisten päätoimittaja.

Mikä kritiikki! -kirjoituskilpailu

• Kilpailun säännöt
• Kilpailun tuomaristo esittäytyy: Taina Latvala, Kalle Kinnunen & Martti-Tapio Kuuskoski
• Kilpailun suojelija Olavi Uusivirran haastattelu