Todistettavasti kaikki hyvä runous on sosialistista. Parin vähäisin varauksin. Kunhan se vain on kirjoitettu kyllin pienellä kielellä ja kyllin syrjäisessä paikassa. Niin kuin suomeksi ja Suomessa. Epäilevä vakuuttukoon selailemalla Alan Boldin toimittamaa pokkaria The Penguin Book of Socialist Verse (1970, 12 s.).
Runoilija ja tulisielu oli lyhyt, ytimekäs ja itsessäänkin poeettinen luonnehdinta, jolla tuolloinen Uudenmaan maaherra Jacob Söderman luonnehti minulle Leif Salménia kesällä 1986, jolloin Salmén oli kutsunut juuri mietintönsä jättäneen Poliisilakikomitean puheenjohtajan Södermanin haastateltavaksi A-studioon.
”Kritiikin ja digirunouden suhde on vielä vakiintumaton. Perinteistä kirjallisuutta arvostelemaan tottuneelle kirjallisuuskriitikolle se voi aiheuttaa ongelmia.” Tämä Kritiikin Uutisten (3/2010) uudelleenjulkaisu omistetaan syyskuussa menehtyneelle runoilija Marko Niemelle (1974–2019), joka oli yksi digitaalisen runouden edelläkävijöistä Suomessa.
Burleski on lähes 200 vuotta vanha viihteen muoto ja taiteenlaji. 2000-luvulla burleskia on ollut Euroopassa ja Yhdysvalloissa miltei yhtä paljon kuin lajin kulta-aikana 1900-luvun alkupuoliskolla. Tästä huolimatta burleski on jäänyt paitsioon taidejournalismin saralla. Millaista burleskikritiikki voisi olla?
Taiteiden marginaaliset alueet eivät muodostu pelkästään pienistä lajeista tai genreistä. Myös monitaiteisten ja taiteenalojen välisiä rajoja kyseenalaistavien teosten asema on usein taiteiden kentällä marginaalinen. Silti ne voivat taiteita...
Hanna Kuuselan artikkeli Yhdysvaltojen Helsingin suurlähetystön kultuurityöstä on herättänyt keskustelua kirjailijapiireissä. Julkaisemme artikkelin lukijoiden ...
Väinämöisenjälkeisen ajan ensimmäinen esiintyvän runouden festivaali W/ord päättyi merkillisissä ympyröissä. Kolmen päivän festari veti joka ilta täyden tuvan C...
