residenssikriitikko

(L)epäämisen mahdollisuuksista

Kuopiossa vuosittain järjestettävä Anti Contemporary Art Festival on kansainvälinen paikkasidonnainen nykytaiteen festivaali. Festivaalilla jaetaan maailman ainoa kansainvälinen live art -palkinto, jonka saajaehdokkaat esittelevät teoksensa festivaalin Shortlist LIVE! -ohjelmistossa. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin 21. kerran.

Muodonmuutosten, kerroksellisuuden ja perustavanlaatuisen olemisen äärellä – ANTI-festivaali 2021

Kun matkustaa koronakurimuksen jäljiltä täysissä junissa läntisestä Suomesta Pohjois-Savoon ja Kuopioon taidefestivaalille, tuntee todella elävänsä. 20-vuotista taivaltaan juhliva ANTI – Contemporary Art Festival tarjosi kihelmöivää, kansainvälistä ja kotimaista esitystaidetta residenssikriitikolle kolmen päivän ajan.

Kummitteleva tarjoiluehdotus 2050-luvulle – ANTI-festivaali 2020

Sinusta on tullut planetaarisen tason geofyysinen voima. Se sinä olet. Ihminen. Kävelet iltapäivän satiinisessa, pehmeässä ja kiiltävässä pimeydessä. Jäntevä ruumiisi liikkuu pitkin kaupunkia ja painovoima vauhdittaa taianomaisesti askeleitasi. Muistelet ystävän kissaa, jota silitit ennen kuin matkustit Kuopioon katsomaan nykytaiteen ANTI-festivaalin esityksiä.

Ruoka tämän vuoden ANTI-festivaalin teemana – SARVin residenssikriitikoksi festivaaleille on valittu Riikka Ala-Hakula

Suomen arvostelijain liitto SARV on valinnut Kuopiossa tiistaina 27.10.2020 alkavan ANTI-festivaalin residenssikriitikoksi jyväskyläläisen tutkijan, kriitikon ja kirjailijan Riikka Ala-Hakulan. Residenssikriitikko raportoi festivaalin tunnelmista Kritiikin Uutisissa festivaalin jälkeen. Kolmatta kertaa toteutettavan hankkeen ideana on tarjota kriitikoille mahdollisuuksia päivittää ammattitaitoaan taidefestivaalin kontekstissa.

Kuolema ANTI-festivaaleilla – III raportti: Laajenevia kehiä

Jään hetkeksi jumittamaan perjantain ja lauantain väliseen yöhön ja sen surkeimpiin tunnelmiin. Paikallisen kulttuurihenkilön posketon kritiikki koko ANTI-festivaalia kohtaan puskee iholle. Kotikenttäetuni ei enää olekaan etu, kun väsähtänyt dialogi muuttuu töykeäksi ja ruotii henkilökohtaisuuksia. Korjaan kurssini ja keskityn hyvään. Kipakka keskustelu ANTIn ympärillä todistaa siitä, että festivaali on elävä ja uusiutuva.
bursa escort