Radioteatteri

Kriitikoista kriittisin

Jukka Kajava tuli minulle tutuksi jo 60-luvulla, kun olin vielä pieni pojankoltiainen. Työväenluokkaan kuuluva isäni aamun Hesaria lukiessaan ensin huudahti ”hyvä Kari” ja jonkin ajan päästä ”saatanan Kajava”. Toisin kuin toinen Helsingin Sanomien suuri lyttääjä Seppo Heikinheimo, Kajava oli tunnettu nimi kaikkialla, kulttuuripiireistä raskaan työn raatajiin.

Siitäpä tieni menevi – alussa oli kuunnelma

Varhaisessa nuoruudessani maanantai oli minulle viikon tärkein päivä. Sen tuloa odotin aina siitä asti, kun posti edellisen viikon lopulla toi sittemmin Antenni-nimisenä tunnetun Radiokuuntelijan. Siinä olivat seuraavan viikon radio-ohjelmat lueteltu päivittäin ja mikä parasta: kahden päivän kohdalla kuunnelman perustiedot ja rooliluettelo oli laitettu kehykseen keskelle sivua.
bursa escort