osallistava taide

Esityskäsityksiä ja kriittistä halua

Istun tuolilla pienessä huoneessa, jonka toisella reunalla on pyöreä matto. Matolla on neljä ihmistä – yksi heistä on esiintyjä, kolme yleisön jäseniä. He hyväilevät toisiaan. Katselen heitä. Seison matolla ja kuljetan nenääni pitkin naisen poskea. Huulemme hipaisevat toisiaan. Kieriskelen lattialla muiden kanssa. Mietin pitäisikö katkaista tilanne ja kävellä ulos.

Muodonmuutosten, kerroksellisuuden ja perustavanlaatuisen olemisen äärellä – ANTI-festivaali 2021

Kun matkustaa koronakurimuksen jäljiltä täysissä junissa läntisestä Suomesta Pohjois-Savoon ja Kuopioon taidefestivaalille, tuntee todella elävänsä. 20-vuotista taivaltaan juhliva ANTI – Contemporary Art Festival tarjosi kihelmöivää, kansainvälistä ja kotimaista esitystaidetta residenssikriitikolle kolmen päivän ajan.

Päättymätön ihmettelyn himo

Wonderlust on monimuotoista ja tiedostavaa seksiä juhliva festivaali, joka järjestettiin kuudetta kertaa kesäkuussa 2019 Helsingin Suvilahdessa. Festivaali kutsuu yhteen heteroita ja queereja, seksuaaliaktivisteja ja uteliaita aloittelijoita, kinkyjä ja ujoja, sekä kaikkia heitä, jotka eivät olisi aiemmin kuvitelleet osallistuvansa seksifestivaaleille.
bursa escort