nosto

Uudenvuodentoivomus isovenäläisen aamusameuden hälvenemisestä

Herään pölyisestä neuvostohotellista aamuyön liikenteen käynnistymiseen. En ole ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa. Sama aamunsameus on tullut vastaan lähes kaikissa entisissä neuvostotasavalloissa. Nyt on kuitenkin uudenvuodenpäivä ja etelätadžikistanilaisen Qurgonteppa-Bohtarin ilma on tavallistakin sakeampaa.

Kaupallisuus – sana jota kriitikon ei pitäisi käyttää

Ajatellaan kahta eri tapausta: 1) Kohtaan nälkää näkevän ihmisen ja annan hänelle ruokaa. 2) Kohtaan nälkää näkevän ihmisen ja myyn hänelle ruokaa velaksi. On itsestään selvää, kumpi teoista on tämän informaation perusteella parempi. (Kritiikin Uutiset 10 vuotta sitten, 1/2013)

Toista ajatellen ei ajattele toista tarpeeksi

SKS julkaisi vuonna 2013 Marja-Leena Hännisen toimittaman artikkelikokoelman Vieras, outo, vihollinen – Toiseus antiikista uuden ajan alkuun. Siinä toiseutta käsiteltiin historian ja klassillisten kielten tutkijoiden voimin. Samalta kustantamolta on ilmestynyt Toista ajatellen. Historiallisia ja kulttuurisia näkökulmia toiseuden kohtaamiseen. Teemaa pohditaan nyt kirjallisuudentutkimuksen ja filosofian vinkkelistä.

Kulttuuriarvojen perikato, osa 1: Sama ainainen tapahtumien meno

Miksi itävaltalaisten Robert Musilin Mies vailla ominaisuuksia ja Hermann Brochin Unissakulkijat -trilogioissa harjoittama näkymättömän näkyväksi tekevä kirjoittamistapa ei saanut toisen maailmansodan jälkeen kirjallisuudessa seuraajia? Olisiko tällä metodilla jotain annettavaa nykypäivän kirjallisuuskritiikille?

Kritiikin Uutisten uutiskirje 13.12.2022

Kritiikin Uutisten joulukirjeessä Iida Sofia Hirvosen kolumni rääväsuisen räppärin vaientamisesta, Marissa Mehrin kiittävä arvio uudesta tarinallisen journalismin oppikirjasta ja Aurora Ala-Hakulan essee tekstiilitaiteesta sekä lehden muuta syksyn artikkelitarjontaa.

Sata suomalaista klassikkoa

Eletään alkusyksyä 2023. Ministeri ja avustajat kokoontuvat laatimaan luetteloa ”Sata suomalaista klassikkoa”. Luettelo on tarkoitus julkaista vuoden loppuun mennessä. Heikki Kastemaan dystooppinen pakina kulttuurikaanoneista.

Moralistista kritiikkiä

Marraskuun alussa rap-artisti Turisti joutui kohun keskelle. Hän räppäsi LEWI:n kanssa tekemässä Mietin ääneen -biisissään kaipaavansa kumppaniltaan suuseksiä. Feministivaikuttajat huomauttivat sosiaalisessa mediassa kappaleen misogyniasta.
bursa escort