nosto

Huojuva talo

Kun kulttuurijournalismin määrä supistuu, kritiikki uhkaa kadota juttumuotona tai hautautua hybridiformaatteihin. Kritiikkien määrä on vähentynyt mediassa. Tämän me jo tiedämme. Vähemmän kirjoja, kuvataidetta, musiikkia, teatteria arvioidaan ja kääntäen: enemmän teoksia ja esityksiä jää kokonaan mediahuomion ulkopuolelle.

Tulesta ja nälästä

Kirjoitan tätä kolumnia pariviikkoisen kuopuksen kanssa. Kaikkien elämäni hyllymetrien jälkeen en ole edelleenkään lukenut montakaan sanaa siitä, miten päräyttävää voi olla kantaa ja synnyttää uutta elämää; miten käsittämätöntä pitää sitä hengissä oman ruumiinsa voimilla. Millainen metafyysinen mullistus ja paradoksi on olla yhtä aikaa yksi ja kaksi, ja että kahdesta tulee kolmas – joka vielä pitkään kokee olevansa yhtä.

Oikeaa ja väärää käsitteenkäyttöä

"Markku Paasonen vastaa Kritiikin Uutisissa Herman Raivion kritiikkiin kirjastaan Lykätty salamurha ja pyrkii täsmentämään suhdettaan käsitteeseen. Hän vahvistaa ”käsitteelliseen rationaalisuuteen pohjaavan kielen käyttämisen olevan jokseenkin väkivaltaista puuhaa”. Hän vetoaa Hegeliin, joka olisi esittänyt väitteen jo kaksisataa vuotta sitten." Jukka Koskelaisen kommentti Markku Paasosen kirjoitukseen, joka oli vastaus Herman Raivion kritiikkiin Paasosen teoksesta.

Kyllä, Hertsi, ihan tosissaan!

”Onko Paasonen ihan tosissaan”, kysyi Herman Raivio Lykättyä salamurhaa koskevassa jutussa tässä taannoin. Se oli hyvä kysymys ja riemastutti kovasti. Liioittelu on kirjoittajan iloista suurimpia, sillä kukapa haluaisi aina olla tolkun ihminen. Mutta ehkä Paasonen on tosissaankin – vai mitäpä hän itse tuohon sanoisi? Markku Paasosen vastaus Herman Raivion kritiikkiin.

Kriitikoista kriittisin

Jukka Kajava tuli minulle tutuksi jo 60-luvulla, kun olin vielä pieni pojankoltiainen. Työväenluokkaan kuuluva isäni aamun Hesaria lukiessaan ensin huudahti ”hyvä Kari” ja jonkin ajan päästä ”saatanan Kajava”. Toisin kuin toinen Helsingin Sanomien suuri lyttääjä Seppo Heikinheimo, Kajava oli tunnettu nimi kaikkialla, kulttuuripiireistä raskaan työn raatajiin.

Ruumiin, tekstin ja äänen tiloissa – ANTI-festivaali 2023

Kuopiossa 22. kerran järjestetty ANTI-festivaali on sympaattinen, omalaatuinen ja taiteellisesti kunnianhimoinen tapahtuma. Elävästä nykytaiteesta koostuva ohjelmisto oli rikas ja jätti korkeatasoisen kokonaisvaikutelman yhdestä selkeästä säröstä huolimatta. SARVin residenssikriitikon "proosakritiikkimäinen essee" tämän vuoden ANTI-festivaaleista.

Baletin puolella – balettikatsetta vastustamalla?

Voiko arvioimansa taiteenlajin tuntea liian läheltä – tai kritiikin kannalta ”väärin”? Miten baletin ihanteisiin tulisi kriitikkona suhtautua? Mitä merkitsee esimerkiksi se, että toivoo tanssijoiden liikkeiden ja asentojen olevan puhtaita, siis ”oikein”?

Käsitettä vastaan

Kieli ei voi koskaan tavoittaa olemisen koko rikkautta, asiaa itseään. Sanojen ja niiden viittauskohteiden välillä on kuilu, jota ei pysty ylittämään. Tämänkaltaisia kielifilosofisia kysymyksiä pohdittiin 1900-luvulla mannermaisessa filosofiassa, eritoten kirjallisuusteoreetikko Maurice Blanchot’n tuotannossa. Hän on tärkein vaikuttaja Markku Paasosen uudessa teoksessa Lykätty salamurha.

Selitä tai kuole. Miksi kulttuurikeskustelu niin usein muistuttaa poliisikuulustelua?

”Selitä mulle Deleuze nyt heti tai kirjaimellisesti vittu tapan sut! Älä vesitä sitä joksikin epämääräiseksi paskaksi! Mikä vittu on elimetön ruumis?” Suunnilleen näin kuuluu, vapaasti suomennettuna, meemiytynyt ruutukaappaus 4Chan-keskustelupalstalta. Kommentin kirjoittaja on silminnähden kärsimätön ja epätoivoinen. Selitys on pakko saada, koska käsittämätön on sietämätöntä.
bursa escort