näyttämötaide

Nukketeatterintekijän muotokuva – Jonnakaisa Risto sai Kritiikin Kannukset 2023

Suomen arvostelijain liitto SARV myönsi vuoden 2023 Kritiikin Kannukset -palkinnon Korhosen muotokuva -esityksen tekijälle ja näyttelijälle, Vaurioteatterin Jonnakaisa Ristolle. Tässä haastattelussa Risto kertoo opintiestään aikuisnukketeatterin ja nuketuksen maailmaan, sekä tietenkin työstään punkahtavan Vaurioteatterin parissa, jonka hän perusti vuonna 2018.

Tähdistä kohti tähtikuviota

Miten näyttelijän uusi kielioppi kohtaa kotimaisen teatterikentän vuonna 2011? Esa Kirkkopellon johtamassa tutkimushankkeessa joukko tutkijoita ja taiteentekijöitä on purkanut Jouko Turkan näyttelijöille jakaman opin. He päätyvät liittämään sen osaksi länsimaisen teatterin modernismin kriisiä teoksessaan Nykynäyttelijän taide – horjutuksia ja siirtymiä (Maahenki, 2011). (Kritiikin Uutiset 3-4/2011)

Esittävien taiteiden siiloja sula(u)ttamassa

Esittävien taiteiden kenttä koostuu perinteisesti teatterista, tanssista ja sirkuksesta. Nukke- ja esineteatteri sekä esitys- ja performanssitaide lasketaan myös yhä tavallisemmin mukaan omina lajeinaan. Lähivuosina rajapinnat lajien välillä ovat venyneet ja vuotaneet näkyvästi ja usein puhutaan nykyesityksestä silloin kun teosta ei syystä tai toisesta pystytä tai haluta liittää johonkin vakiintuneeseen lajiin.

Teatteriruumiita

”Se, mitä näyttämöllä kannetaan ja kannatellaan, on aina jonkinlainen ruumis”. Tarkemmin ottaen kyse on esiintyvästä ruumiista. Toisaalta Kirkkopelto mietiskelee näyttämöllistä ruumista, onhan kontekstina teatteri. Kolmas ruumis on kielellinen. Kirkkopelto muotoilee: ”Esiintyvä ruumis kantaa esiin näyttämöllisen ruumiin, jonka kautta sekä esiintyjä että katsoja pääsevät kosketuksiin kielellisen ruumiillisuutensa kanssa”.

Ooppera painii rasististen rakenteidensa kanssa

Kesän aikana moninkertaistunut keskustelu rasismista ooppera-alalla näyttäisi kielivän siitä, että Black Lives Matter sytytti pitkään kyteneen kapinan myös oopperan kentällä. Paineen lisääntyessä taiteenlajilla alkaa olla kiire ryhtyä sanoista tekoihin.

Huppu päähän, näyttämö esiin

Kuluneen syksyn aikana Helsingissä pyöri useita nykytanssi- ja -teatteriesityksiä, joissa esiintyjien kasvot oli kätketty naamioin. Nykytanssin puolella erilaisia huppuasuja voidaan pitää  perinteisinä, mutta keinon vyöryminen teatteri- ja esityslähtöisiin teoksiin jäi pohdituttamaan. Mistä on kysymys, kun konteksteissa, joissa esiintyjien ilmeet ovat olleet oleellinen osa ilmaisua, jopa lähtökohta, on nyt päädytty peittämään ne joukolla?

Kauas katsomisesta

Viitisentoista vuotta sitten kirjoitin erääseen tiedejulkaisuun kolumnitekstiä, jonka otsikko oli ”Kauas katsomisesta”. Tai olisi ollut. Itsekritiikkini esti tekstin tarjoamisen ja julkaisemisen aikoinaan. Koska viime mainittua ei ehkä enää ole, jatkan siitä mihin silloin jäin.
bursa escort