musiikkikritiikki

Oskari Onninen double feature, 1/2: ”Tärkeää on löytää näennäisesti pinnallisesta taiteenlajista syvyys”

”Voiko mikään kuulostaa vähemmän vakavasti otettavalta tai voiko mikään kuulostaa vähemmän työltä? Tämä on maailman kannalta sopivan tarpeeton ammatti. Tämä on – vakavasti ottaen – läpeensä naurettava ammatti, jos edes ammatti lainkaan. Juuri siksi rakastan tätä ammattia.” Näin kriitikko Oskari Onninen (s. 1991) tunnusti rakkautta kriitikontyöhönsä Nuoren Voiman esseessään taannoin. Eikä ryppyjä rakkauteen ole pahemmin tullut.

Kaanon on kriitikon päähänpisto

Olin onnellinen joka toisen viikon torstaina, kun uusi Rumba tipahti postilaatikkoon. Poistin tabloidin ympäriltä faijan Talouselämät, Hifi-lehdet ja muut oudonvakavat aikuisten maailman kiiltopaperikääreet, istuin alas ja aloin lukea. Aloitin arvosteluista.

Kaikki muuttuu paitsi tahrat paperilla

Klassinen musiikki säilyy perinteisesti jälkipolville nuottien välityksellä. Musiikkiarviot tehdään kuulokuvasta. Käytäntö pitää siitäkin huolimatta, että nyt jo edesmennyt säveltäjä aikanaan tarjoutui lähettämään partituurin kriitikolle oltuaan eri mieltä arviossa käytetystä terminologiasta. Teokset elävät ajassa, ja niitä kontekstualisoidaan jatkuvasti uudessa ympäristössä, minkä vuoksi klassisen musiikin kaanoniin kuuluvia sävellyksiä on mielekästä esittää aina uudelleen.

Kriitikon sanassa on voimaa

”Jos olisin 15-vuotiaana teinipoikana tiennyt 1989, miten ihmeellisiin seikkailuihin tulisin vielä päätymään mennessäni tärisevine käsineni ensimmäistä kertaa tapaamaan Rumba-lehden päätoimittajaa Rami Kuusista (1963–1996) Helsingin Ruoholahdessa sijainneeseen myyttiseen Lepakkoon (1940–1999), olisin saattanut keksiä turvallisempiakin työtehtäviä.”

Menneisyys ruokkii nykyisyyttä

Suomen arvostelijain liiton tämän syksyn Kriitikkopäivä paneutui Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi suomalaisen kritiikin historiaan ja nykypäivään otsikolla "Kritiikin jäljet". Seminaari osoitti, ettei kritiikin historia...
bursa escort