museot

Beninissä museo-olot mullistuvat matkailun ohessa – taiteen kotiuttaminen etenee

Miltä tuntuisi, jos suomalaisten pitäisi käydä katsomassa Huittisten hirvenpäätä Moskovassa tai Berliinissä, tai Paanajärven paimenpoikaa New Yorkin Metropolitan museossa? Beniniläinen tuttavani on sukuisin fon-kansasta ja kertoi kiinnostuneensa maansa ja kansansa historiasta jo kouluaikoina. Hän muutti työn perässä Pariisiin ja näki siellä museossa oman kansansa esineellistä kulttuuriperintöä ensimmäistä kertaa. 

Avatkaa museot, konserttisalit ja teatterit!!!

Vuosi 2021. Suomi on ollut kiinni jo monta kuukautta ja tilanne jatkuu. Mutta kauppakeskukset ovat auki ja taustamusiikki, musakki, soi. Kiinni on erityisesti Suomen kulttuurielämä. Sitä ei auta se, että tavaratalot ovat auki, tavaraa myydään ja ostetaan. Ei auta sekään, että kapakat ovat auki, tuopit täyttyvät. Kaupatkin ovat auki, osa 24/24h vuorokaudessa. Sillä mikä auttaa pandemian torjunnassa, jos turvaväleistä ja maskeista ei välitetä?

Kulttuurialan sulku vaatii huomattavia tukitoimia

Katselin uutisia lauantaina 4.4. ja ihmettelin. Ravintola-alan järjestön puheenjohtaja vaati haastattelussa mittavia panostuksia alan pelastamiseen koronakriisissä, jotta yritykset eivät mene nurin ja työpaikat saadaan säilytettyä. Hänen mukaansa ravintola-ala on ensimmäinen, johon tämä kriisi osuu, ja se, johon se pahimmin osuu. Paitsi että ei ole. Kulttuuriala oli.

Vähän voodoota: spirituaalisesta käyttöesineestä museotaiteeksi ja takaisin

Reaktivaatio – spirituaalisen voiman palauttaminen teosesineelle – ei ole voodoossa mikään yleinen proseduuri, mutta sellaiseen on tullut tarve, kun voodooesineistöä palautetaan länsimaista niiden alkusijoille. Päätoimittajan ristiriitaisia ja potentiaalisesti hereettisiä mietteitä taiteesta ja spirituaalisesta voodoon innoittamana.

”Myös minä olen Amerikka”

Yhdysvaltojen ensimmäinen kansallinen afrikkalaisamerikkalaisen historian ja kulttuurin museo avattiin Washington DC:ssä reilu vuosi sitten. Yli sata vuotta suunnitteilla ollut museo on osoittautunut valtavaksi yleisömenestykseksi...

Teflonpintainen ARS17

ARS17 Hello World! on tervehdys, joka jättää jäähyväiset taiteelle kulttuurisena arvona. Nyt olisi tarvetta notkeaan koodaamiseen 24/7 online. Mutta riittääkö välineellinen digitaalisuus ja globaali keinotodellisuus takeeksi korkealaatuisesta taiteesta?
bursa escort