media

Runoudesta kirjoittaminen

Vaikka kirjallisuudesta kirjoittavia toimittajia ja kriitikoita on melko paljon, runoudesta kirjoittaminen tuppaa jäämään harvojen harteille. Se merkitsee vastuun epätervettä kasautumista niin, että jos yksikin runoudesta kirjoittava freelancer pitää taukoa tai jää eläkkeelle, iso kasa runokirjoja jää vaille ansaitsemaansa mediahuomiota.

Ei enää ilmaisia haastatteluita

Helsingin Sanomien kulttuurisivujen Katri Kallionpää purki hätkähdystään kolumnissaan syyskuussa 2011, kun joku näyttelijä oli pyytänyt lehdeltä rahaa haastattelusta. Kallionpää oli pitänyt näyttelijälle lyhyen esitelmän, kuinka ”totuutta ei voi myydä eikä ostaa.”

Uusia alueita kritiikille

Jos taiteilija ryhtyy amatöörinyrkkeilijäksi ja pieksee kriitikon, on jotakin vialla taiteen ja kritiikin suhteissa. Uuden ”Ingon”, Ingmar Bergmanin yllätyshyökkäyksestä Dagens Nyheterin teatteriarvostelijaa Bengt Johanssonia vastaan on niin paljon puhuttu, käytetty aasinsiltana kritiikkikeskusteluun, että ei siitä enempää.

Rajankäyntiä transrepresentaatioista taiteessa

Camille Auer: Minun ja Mira Eskelisen allekirjoittama avoin kirje, jota olivat kirjoittamassa myös Teo Ala-Ruona, Orlan Ohtonen ja Kid Kokko, oli ensimmäinen teksti, jossa Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -esityksen roolitus roolitus tuli julkiseksi. Helsingin Sanomat kirjoittaa somekohusta, eikä transsukupuolisten ammattilaisten esiin nostamasta epäkohdasta. Avoin kirje lähetettiin myös Helsingin Sanomille, joka ei sitä julkaissut.

Almodóvar ja vallan vahtikoirat

Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -esityksen mediakäsittely tuli osoittaneeksi, kuinka spesifiä osaamista ja ymmärrystä vaativista asioista kirjoittaminen summittaisesti voi pahimmillaan sotkea tilannetta ja lisätä vastakkainasetteluja. Yksi median keskeinen tehtävä on antaa asiaa tuntemattomalle lukijalle joitain ymmärryksen välineitä lähestyä monimutkaistakin keskustelua, sijoittaa aihe kontekstiinsa ja antaa tarvittavat taustat.

Kaikki Agradosta

Jos kaikki voi mennä jotenkin pieleen, niin syksyn teatterikohussa meni, vähän joka suunnalla. Kukaan Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -ohjauksesta syntyneeseen tapahtumavyöryyn osallistuneista ei välttynyt virheiltä. Puhuttiin toinen toistensa ohi ja väärinymmärrykset seurasivat toisiaan, eikä mediassakaan tiedetty mistä oikeastaan puhutaan tai mistä pitäisi puhua. Kritiikin Uutisten Kaikki Agradosta -juttusarja avaa vielä kerran Pedro Almodóvarin Kaikki äidistäni -elokuvan (1999) teatteriohjauksesta alkunsa saanutta kohua.

Kansainvälisyys – hyvä, paha vai mahdoton?

Vietin nuoruuteni siten, että ensin lähdin vaihto-oppilaaksi Saksaan, sitten töihin Itävaltaan, Ruotsiin ja Englantiin. Myöhemmin vietin kymmenen vuoden ajan pitkiä aikoja silloisen brittiläisen elämänkumppanini kanssa Itä-Karibialla, Barbadoksella. Kaikkien näiden kokemusten tuloksena kansainvälisyydestä muodostui elämäntapa, ja siitä sukeutui myös iso osa ystäväpiiriä. Siksi olinkin ihmeissäni, kun nuorena kuvataidekriitikko-taidejournalistina menin kuuntelemaan iäkkäämpien kuvataidekriitikkoherrojen puhetta alan kansainvälisestä toiminnasta.

Kritiikki voi teoriassa hyvin

Parisenkymmentä vuotta sitten lähetin sähköpostia eräälle tanskalaiselle tutkijakollegalle kysyäkseni, tietääkö hän, olisiko kulttuurijournalismista kiinnostuneilla tutkijoilla mitään yhteistä verkostoa tai ajatustenvaihtofoorumia. Hän – tätä nykyä Kööpenhaminan yliopiston journalistiikan professori – vastasi, ettei tiedä, että tällaisilla tutkijoilla, jos heitä nyt kovin montaa onkaan, olisi minkäänlaista yhteydenpitoväylää.

Kulttuurialan sulku vaatii huomattavia tukitoimia

Katselin uutisia lauantaina 4.4. ja ihmettelin. Ravintola-alan järjestön puheenjohtaja vaati haastattelussa mittavia panostuksia alan pelastamiseen koronakriisissä, jotta yritykset eivät mene nurin ja työpaikat saadaan säilytettyä. Hänen mukaansa ravintola-ala on ensimmäinen, johon tämä kriisi osuu, ja se, johon se pahimmin osuu. Paitsi että ei ole. Kulttuuriala oli.
bursa escort