luovuus

Psykedeeleistä ja kuvataiteesta

Psykedeelit ja niihin liittyvä kuvataide vaikuttaa kiinnostavan niin mediaa kuin suurta yleisöäkin. Vuonna 2018 rekisteröidyn Psykedeelisen sivistyksen liiton kevään suurprojektit, kirja Psykedeelit ja luovuus kotimaisessa kuvataiteessa (300 s.) ja samanniminen näyttely Helsingissä Vallillan konepajalla (5.5.–25.5.2024) ylittivät uutiskynnyksen laajasti.

Mitä 100 % tarkoittaa?

Makaan pehmeällä sängyllä vanhassa puutalossa Hangossa kello 01:35. Paul Auster, kirjailija, on kuollut 77 vuoden iässä. Instagramin algoritmi syöttää minulle videon, jolla Auster kertoo kuvan ulkopuoliselle haastattelijalle, että taiteilijan on aina annettava 100 %. Muilla aloilla voi kuulemma päästä helpommalla, mutta taiteilijan on aina laitettava itsensä likoon kokonaan.

Taiteilijat tarvitsevat taikauskoa

Elämän kaoottisuudesta kärsivälle ihmiselle maaginen ajattelu voi antaa hallinnan tunteen. Olen teini-ikäisestä saakka halveksinut syvästi kaikkea maagiseen ajatteluun viittaavaa. Vuosi sitten päätin testata maagista ajattelua – ja tulos yllätti!

Emme saaneet tekoälyä mitä tarvitsimme, saimme tekoälyn minkä ansaitsimme

Rikon nyt kaikkia hyvän kirjoittamisen sääntöjä ja puhun aiheesta, josta en tiedä paljoakaan, enkä oikeastaan myöskään hirveästi välitä: tekoälystä. Juuri nyt, kirjoittamishetkellä, on käynnissä Israelin toimeenpanema palestiinalaisten kansanmurha, jota mikään kansainvälinen yhteisö tai protestiliike ei näytä pysäyttävän, sekä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan alasajo, johon mikään määrä lakkoilua ei näytä tehoavan.

Oleileminen ja aika

Aluksi vastustin äänikirjoja periaatteesta. Lukeminen on lapsen työtä, minä ehkä ajattelin. Se oli tehtävä, ei laulaen, mutta mukisematta. Kommuunissa, missä asuin parikymppisenä kilpailtiin siitä, kuka lukee sivun Thomas Mannin (1875–1955) Taikavuorta (1924) ääneen lyhyimmässä ajassa. En ole koskaan ollut kovin nopea lukemaan.

Selitä tai kuole. Miksi kulttuurikeskustelu niin usein muistuttaa poliisikuulustelua?

”Selitä mulle Deleuze nyt heti tai kirjaimellisesti vittu tapan sut! Älä vesitä sitä joksikin epämääräiseksi paskaksi! Mikä vittu on elimetön ruumis?” Suunnilleen näin kuuluu, vapaasti suomennettuna, meemiytynyt ruutukaappaus 4Chan-keskustelupalstalta. Kommentin kirjoittaja on silminnähden kärsimätön ja epätoivoinen. Selitys on pakko saada, koska käsittämätön on sietämätöntä.

Kärsimyksen tuolla puolen

Tänä kesänä olen, useammastakin syystä, tullut miettineeksi taiteen ja kärsimyksen suhdetta. Kärsivän neron myytti ei ole ihan tuore. Mielenterveys- ja päihdeongelmat on ammoisista ajoista asti mielletty taiteilijoiden taudeiksi. Miestaiteilijoille on ollut jopa suotavaa hukuttautua päihteisiin, naistaiteilijoille tämä ei ole ollut sen enempää eduksi kuin naisille muutenkaan.

Kotikirjastoni on linnani

Muistan kuinka ystävieni kodeissa yleistyi 2000-luvun alkupuolella uudenlainen järjestys mitä tuli kirjoihin ja niiden jaotteluun. Asuntojen suurten tai pienempien kirjahyllykokonaisuuksien lajittelu tapahtui yllättäen värin mukaan. Tapa oli kai tullut mainoskuvastoista tai aikakauslehtien kautta.

Flow ei ole vain klisee, vaan elämän merkittävin toistuva hetki

Muistan miten se alkoi. Katsoin serbialaisen junan ikkunasta toisiinsa yhtyviä sikoja pellolla. Otin kynän ja muistivihon esiin. Kirjoitin ensimmäisen sivun täyteen eikä siihen jäänyt marginaaleja. Kirjoitin toisenkin sivun ja kolmannen, jatkoin ainakin tunnin verran kirjoittamista ja ajantajuni katosi.
bursa escort