Hiljattain merkittävän tunnustuksen työstään, Suomen Kulttuurirahaston E. J. Vehmas -arvostelijapalkinnon saanut kuvataidekriitikko ja vapaa kirjoittaja FM Sanna Lipponen on kritiikin kentän valopilkku.
Vuonna 1920 Alberto Giacometti (1901–1966) oli isänsä, taidemaalari Giovanni Giacomettin (1868–1933) apuna valvomassa Venetsian biennaalin Sveitsin paviljongin pystytystä. Kahdeksantoistavuotiaalle nuorukaiselle kyse oli ennen kaikkea opintomatkasta Italian taideaarteiden äärelle.
Olin koronarajoitusten jälkeen pitkästä aikaa ”toisessa kotikaupungissani” Pariisissa. Yllätyin, kun kaupungin metroasemien mainostauluissa esiintyi tavan takaa kaksi Suomessa tunnettua nimeä: Edelfelt ja Gallen-Gallela. Näitä en ole nähnyt siellä ennen.
Pennsylvanialainen Gertrude Stein muutti Pariisiin 1903 ja asui Ranskassa kuolemaansa saakka. Eurooppalaisuus ei ollut vierasta kolmekymppiselle Steinille, lapsena hän oli viettänyt aikaa niin Pariisissa kuin Wienissäkin. Vuoden 1903 muutto ja aloilleen asettuminen muodostui kuitenkin merkittäväksi.
Taidemaalari Mika Vesalahti teki työssään täydellisen narratiivisen muutoksen. Massiivisen Helvetinjumalankone-maalaussarjan jokainen yksityiskohta kommentoi muutakin aiemmin tehtyä. Helvetinjumalankone möyrii seitsemänosaisena valtavien maalausten sarjana. Danten, Rodinin ja Rothkon innoittama teos syntyi neljässä vuodessa, kun Mika Vesalahti, 53, ryhtyi arvioimaan kriittisesti aiempaa pitkää taiteellista uraansa.
Vuosi 2021. Suomi on ollut kiinni jo monta kuukautta ja tilanne jatkuu. Mutta kauppakeskukset ovat auki ja taustamusiikki, musakki, soi. Kiinni on erityisesti Suomen kulttuurielämä. Sitä ei auta se, että tavaratalot ovat auki, tavaraa myydään ja ostetaan. Ei auta sekään, että kapakat ovat auki, tuopit täyttyvät. Kaupatkin ovat auki, osa 24/24h vuorokaudessa. Sillä mikä auttaa pandemian torjunnassa, jos turvaväleistä ja maskeista ei välitetä?
Kritiikin Uutisten kevään teemoista yksi on läsnäolo: Läsnäolon kaipuu on tosiasia, mutta läsnäolon välttämättömyys on sekin yksi hyvinvoinnin ehdoista. Pandemian aiheuttama digitaalinen kulttuurikorvaushoito näyttää tällä hetkellä olevan juuri sitä itseään, korvaushoitoa.
Analysoin 20 vuotta sitten gradussani, itsetietoisena nuorukaisena, nykytaiteen ARS-näyttelyiden näyttelyluetteloita. Nyt huomaan, että tutkimustyön lopputulos olisi ollut erilainen, jos olisin uskaltanut päästää taiteen iholle.
Voiko kuvataiteilija ottaa lopputilin? Kun taiteilija lopettaa, hän arkijärjen mukaan katoaa taidemaailmasta. Kuvataiteilija lakkaa pitämästä näyttelyitä, muusikko vie instrumentin varastoon eikä näyttelijä enää nouse lavalle. Joistakin lopettaneista tulee legendoja. Toiset vaipuvat unholaan, kuten silloin kun taidemaailmalle tuntematon taiteilija lopettaa.
Kun Juliana Hyrri löysi sarjakuvataiteen, hän tajusi voivansa sen avulla yhdistää kaiken mitä parhaiten osasi. Hyrri palkittiin Kritiikin Kannukset 2020 -tunnustuksella esikoiskirjastaan Satakieli joka ei laulanut.
