kulttuurikritiikki

Fantasmagorialumeen jäljillä, 3. osa: Palautuvatko mielikuvituksen fantasiat enää yksilön omiin kokemuksiin?

Kirjallisuustieteen professori Juhani Niemi on huomauttanut, että Franz Kafkan ja Eugéne Ionescon teoksissa rajat fantasian ja toden kesken häviävät ja niissä kaikki on kokemuksellisesti totta. Fantasia merkitsee kykyä kuvitella uusia asioita. Fantasmagoria puolestaan tarkoittaa harhanäkyä tai uskomatonta kertomusta. Fantasiakirjallisuus eroaa fantasmagoriasta siinä, että se pyrkii kertoman todellisuudesta vertauskuvallisesti ja metaforisesti.

Fantasmagorialumeen jäljillä, 2. osa: Kapitalismi tarjoilee loputtomaan epätoivoon iloa ja vauhdin liukurataa

Länsimainen ihminen oppi näkemään itsensä 1800-luvulla ennen muuta työntekijänä. Elämästä tuli vakava asia, kun leikki ja sen veli joutilaisuus erotettiin työstä. Lapsenmieliset nautinnot kuten kevytmielisyys, hauskuus, leikki, rituaalit, tanssi, musiikki, ilonpito ja pynttäytyminen olivat muinoin keskeinen osa aatelisten, pappien ja talonpoikien elämää.

Sanoihan sen jo Henry Parland

Henry Parlandista tuli leimallisesti oman aikansa – 1920-luvun lopun – tulkki, koska hän ei ehtinyt elää muuta aikaa kuin omansa, ”formatiiviset vuotensa”. On perusteita väittää, että tuo aika on nykykulttuurissa ja -historiassa edelleen vaikuttavien ilmiöiden ja prosessien synnyinhetki. Kun Parland kirjoittaa 20-luvun lopusta, hän kirjoittaa Walter Benjaminin tarkoittamassa mielessä ”nykyajan esihistoriasta”.
bursa escort