Taidetta ja kulttuuria aletaan kovaa vauhtia lähestyä yhteiskunnassa samanlaisella kuluttajalogiikalla kuin kaikkia muitakin kulutushyödykkeitä. Jos kulttuurikokemus ei vastaa täysin katsojan tai kriitikon ennakko-odotuksia, taiteilija on lähtökohtaisesti väärässä ja asiakas oikeassa.
Olemmeko yhä sinisilmäisiä ja liian vähän huolissamme 1300 kilometriä pitkästä maarajasta aggressiivisen itänaapurimme kanssa yhdistettynä itsevaltaisen presidentti Putinin väkivaltaiseen imperialismiin? Raja on nyt jököttänyt kiinni kymmenen kuukautta.
Viime kuukausina on ruodittu kriittisesti suomalaisen kulttuurijournalismin kurjaa nykytilaa. Kulttuuriväen suuttumusta ovat lisänneet valtavirtamedian ennen aikaiset ennustukset fyysisen kirjan kuolemasta. Samanaikaisesti Petteri Orpon hallitus on suorittanut historiallisen suuria kulttuurileikkauksiaan.
Odotamme kyytiä Tampereelta Hämeenkyröön Love Harvest -festivaalille ystävän kanssa kaatosateessa. Lopulta kuskimme Jouko kaartaa tilavalla autollaan kadulle, autossa istuu jo Helsingistä niin ikään mukaan saapuvia. Perille Kyröspohjan kylään päästään reilussa puolessa tunnissa.
Kuka kantaa vastuun kulttuurista? Hallituksen budjettiriihen ja historiallisen mittavien kulttuuribudjetin leikkauksien alla taidetta ja kulttuuria on muutaman viime viikon aikana noustu puolustamaan isolla massalla ja kovalla tohinalla. On puhuttu kulttuurin kohtalonhetkestä.
”Lopultahan kaikki taide on poliittista, joskaan ei puoluepoliittista. Elinympäristömme kannalta yksi yhä vain tärkeämmäksi tuleva näkökulma on neohumanismi. Maapallolla on muutakin elämää kuin ihmisiä. Tämä täytyy ottaa huomioon myös taiteessa.” Siskotuulikki Toijosen haastateltavana SARVin kunniajäsenyyden hiljattain saanut kuvataidekriitikko Marja-Terttu Kivirinta.
Kun kulttuurijournalismin määrä supistuu, kritiikki uhkaa kadota juttumuotona tai hautautua hybridiformaatteihin. Kritiikkien määrä on vähentynyt mediassa. Tämän me jo tiedämme. Vähemmän kirjoja, kuvataidetta, musiikkia, teatteria arvioidaan ja kääntäen: enemmän teoksia ja esityksiä jää kokonaan mediahuomion ulkopuolelle.
Helmikuun 25. vuonna 1992 oli erikoinen päivä Tallinnan satamassa. Vaikka monenlaisia yhteyslaivoja jo kulki satamasta Suomeen ja Ruotsiin, tällä kertaa terminaalissa istui odottamassa poikkeuksellinen porukka: virolaisia, latvialaisia ja liettualaisia kirjailijoita jonottamassa ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen.
Journalisti-lehti uutisoi tällä viikolla, että Helsingin Sanomat luopuu televisiosta kirjoittavista freelancereista (13.4.). Säästösyistä televisiosta kirjoittaminen aiotaan hoitaa jatkossa entistä enemmän ”talon sisällä”. Sanoma Media Finland Oyj:n liikevaihto kasvaa, kulttuuritoimituksen budjetit kutistuvat.
Kuinka korkealle puolueet asettavat arvomaailmassaan taiteen ja kulttuurin? Entä millaiset valmiudet niillä on tehdä asiantuntevaa taide- ja kulttuuripolitiikkaa?
