kritiikin tulevaisuus

Hyvästä taiteilijasta tulee huono yrittäjä

Kokenut kuvataidekriitikko ja Kritiikin Uutisten entinen päätoimittaja Otso Kantokorpi on ollut näkyvä hahmo suomalaisessa kulttuuridebatissa. Kantokorpi on osallistunut taidekeskusteluun muun muassa Yle Radio 1:n kulttuuriohjelma Kultakuumeessa, jonka kolumnistina hän aloitti vuonna 2006. Jynkkää menoa Punavuoressa -kokoelmaan on valikoitu yhdeksän vuoden ajalta noin 80 kolumnia. Ne on jaoteltu väljästi aihepiireittäin neljään osastoon.

Kaanon on kriitikon päähänpisto

Olin onnellinen joka toisen viikon torstaina, kun uusi Rumba tipahti postilaatikkoon. Poistin tabloidin ympäriltä faijan Talouselämät, Hifi-lehdet ja muut oudonvakavat aikuisten maailman kiiltopaperikääreet, istuin alas ja aloin lukea. Aloitin arvosteluista.

Hyvä digi, paha digi? Intiimisti eli ei?

Kritiikin Uutisten syksyn aloittaa Ville Hämäläinen kritiikillään Ellun Kanojen antologiasta Mitä tapahtuu huomenna lukemiselle. Kun pohditaan lukemisen tulevaisuutta, silloin tuskin voi välttää hyväsome–pahasome -dialektiikkaa, ja juuri sitä Hämäläinenkin tekstissään käy läpi. Aiheen parissa painitaan muutenkin Kritiikin Uutisten alkusyksyn tarjonnassa.

Kiivasta puhetta kulttuurisesta omimisesta

Kritiikin Uutisissa julkaistaan lomakauden ajan juttuja lehden arkistoista. Tässä reportaasissa palataan SARVin Kritiikin Päivän 16.4.2016 aiheisiin. Paneelikeskustelua käytiin muun muassa kulttuurisesta omimisesta sekä taiteen ja kulttuurijournalismin poliittisuudesta.

Kaappaako tekoäly älyn – kuinka suhtautua haasteeseen taiteen ja kritiikin kentällä?

Ennen Kritiikin Uutisten kesäkauden alkua kiinnitämme vielä hetkeksi huomion teemaan, joka ei vanhene aivan lähiaikoina: kevään koronakriisi toi muassaan digiloikan, johon osin kytkeytyy myös tekoälyn yhä laajeneva vaikutus yhteiskunnassa. Myös taiteen tekemiseen ja taidekritiikkiin tällä kehityksellä on syvälle käyviä vaikutuksia.

Tekoäly ja kritiikki – keskustelu Lavaklubilla

Suomen arvostelijain liitto järjesti 8.4.2019 Lavaklubilla paneelikeskustelun otsikolla Tekoäly ja taidekritiikki. Paneeliin osallistui yhdysvaltalainen, tekoälystä kirjoittanut kriitikko Ben Davis, pelikriitikko Aleksandr Manzos, digitaalisten kuvien parissa työskentelevä taiteilija Tuomo Rainio sekä pop-musiikista kirjoittava toimittaja ja kriitikko Iida-Sofia Hirvonen. Keskustelua moderoi SARVin puheenjohtaja, kriitikko Maria Säkö.

Kritiikki vai review?

Meillä termille review ei ole vastinetta, vaan se käännetään yleensä arvosteluksi. ’Uudelleen katsomista’ tai ’tarkemmin katsomista’ se pikemmin tarkoittaa. Muillakin elämänalueilla review toki tunnetaan, armeijassa puhutaan ’katselmuksesta’, ’tarkastuksesta’ ja ’paraatista’, jotka sopivat välillä myös taiteeseen.
bursa escort