Arkipuheessa sanalla kritiikki on paha kaiku ja sen ajatellaan tarkoittavan lähinnä taideteoksen – ehkä taiteilijankin – pahoinpitelyä. Suurin osa nykyisestä taidekritiikistä on silti käytännössä ihan muuta. Mistä myönteisten kritiikkien suuri osuus kertoo?
Yksi suomalaisen kirjallisuuskritiikin historian kiinnostavista polemiikeista käytiin 175 vuotta sitten, kun J. V. Snellman hyökkäsi J. L. Runebergin Kuningas Fjalar -runoeepoksen kimppuun. Hegeliläinen dialektiikka ohjasi taidearvottamisen etiikkaa niin vahvasti, että Runeberg syytti lopulta Snellmania ”Hegelin harhaanjohtamaksi” – johon puolestaan Snellman vastasi, että vaikkei hänen tulkintaansa löytyisi Runebergin mielestä perusteita, on ”tulkinta yhä pätevä ja antaa runolle sen kauneimman selityksen”.
Suomen arvostelijain liitto julkaisi marraskuussa 2020 kritiikin eettiset ohjeet. Ohjeet laadittiin liiton 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Pelkkä juhlavuosi ei ollut kuitenkaan syynä eettisten ohjeiden laatimiselle. Kritiikille ei ollut olemassa aiemmin omia eettisiä ohjeita.
Suomen arvostelijain liitto ry, SARV on juhlavuotensa kunniaksi laatinut kaksikieliset Kritiikin eettiset ohjeet – Kritikens etiska principer, jotka ovat nyt ve...
