kriisi

Kyllä, Hertsi, ihan tosissaan!

”Onko Paasonen ihan tosissaan”, kysyi Herman Raivio Lykättyä salamurhaa koskevassa jutussa tässä taannoin. Se oli hyvä kysymys ja riemastutti kovasti. Liioittelu on kirjoittajan iloista suurimpia, sillä kukapa haluaisi aina olla tolkun ihminen. Mutta ehkä Paasonen on tosissaankin – vai mitäpä hän itse tuohon sanoisi? Markku Paasosen vastaus Herman Raivion kritiikkiin.

Käsitettä vastaan

Kieli ei voi koskaan tavoittaa olemisen koko rikkautta, asiaa itseään. Sanojen ja niiden viittauskohteiden välillä on kuilu, jota ei pysty ylittämään. Tämänkaltaisia kielifilosofisia kysymyksiä pohdittiin 1900-luvulla mannermaisessa filosofiassa, eritoten kirjallisuusteoreetikko Maurice Blanchot’n tuotannossa. Hän on tärkein vaikuttaja Markku Paasosen uudessa teoksessa Lykätty salamurha.

Kritiikin pelastustalkoot

Journalisti-lehti uutisoi tällä viikolla, että Helsingin Sanomat luopuu televisiosta kirjoittavista freelancereista (13.4.). Säästösyistä televisiosta kirjoittaminen aiotaan hoitaa jatkossa entistä enemmän ”talon sisällä”. Sanoma Media Finland Oyj:n liikevaihto kasvaa, kulttuuritoimituksen budjetit kutistuvat.

Mitä tarinassa tapahtuu kun kriisi vaihtuu traumaan?

Kolmessa viime kevään käännösproosateoksessa on kiinnostava yhteinen sisällöllinen seikka: niissä kyseenalaistetaan väkivallan ilmentymät tarinan keskeisenä tehokeinona. Teokset ovat Rachel Cuskin Ääriviivat-trilogia, Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlas ja Herman Kochin Suomen päivät. Kun kaikkien kolmen teoksen kertomisen moottorina on kriisi, joka täyttää trauman tunnusmerkit, voisiko olla että juuri sen vuoksi ne onnistuvat esittämään raikkaita ja tähän aikaan hyvin sopivia kysymyksiä kaunokirjallisesta tarinasta?
bursa escort