kirjasto

Kotikirjastoni on linnani

Muistan kuinka ystävieni kodeissa yleistyi 2000-luvun alkupuolella uudenlainen järjestys mitä tuli kirjoihin ja niiden jaotteluun. Asuntojen suurten tai pienempien kirjahyllykokonaisuuksien lajittelu tapahtui yllättäen värin mukaan. Tapa oli kai tullut mainoskuvastoista tai aikakauslehtien kautta.

Kirjakasat, onnellisuus, vastuu

Olen koko ikäni elänyt kirjakasojen ympäröimänä. Isäni alkoi keräillä kirjoja 1970-luvun puolivälissä. Kun olin noin kuusi, hänestä sanottiin, että ehtiäkseen lukemaan kaikki hankkimansa kirjat hänen täytyy pitää kirjoja kummassakin kädessä ja myös jaloissa. Toki jokainen tietää, ettei keräily ole ensisijaisesti kirjojen lukemista. Isän esimerkin innoittamana aloimme isoveljeni kanssa ratsata Porin divareita 1970-luvun lopussa.
bursa escort