kirjallisuuskritiikki

Kuvavälitteistä kirjaintoilua – kirjagram, kritiikki ja yhteisöllisyys

Vuoden 2020 tammikuussa perustin kirjagram-tilin tunnuksella @teeta.ja.teksteja. Tiliä perustaessani tein selkeän rajauksen: julkaisisin kuvia lukemistani kirjoista ja kupillisesta teetä, ja nimeäisin kirjan ja teen kuvatekstissä. En kirjoittaisi kirjoista arvioita kirjagramiin. Olen ammattikriitikko ja kirjoitan rahasta. Kritiikki on yksi kapean kirjallisen leipäni palasista, ei harrastus, jossa palkkioksi riittää kirjan arvostelukappale, kuten kriitikonurani alkuvaiheessa.

Kritiikkien kritiikki, eli muistokirjoitus dynastialle

Suomessa vasemmistotunnuksin toimineen kulttuuriliikkeen näkyvin ilmiö oli perustamisestaan 1936 aina 1960-luvun loppuun Kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiila, jonka kirjailijoiden parhaimmisto on osa kansallista kaanonia. Kiilan keskuudesta on lähtöisin myös kaksi avainromaanin muotoista tilitystä, joita kohtaan päivänkritiikki ei ollut aivan reilu: R. Palomeren 30-luvun kuvat (1953) ja Esa Adrianin Heinäsirkka kulkee kankeasti (1968).

Näkyvyys populaarissa marginaalissa – spekulatiivisen fiktion kritiikki genrelehdissä

Me suomalaiset olemme perinteisen käsityksen mukaan ahkeraa lukijakansaa. Kirjojen lukeminen on Tilastokeskuksen mukaan yksi lempiharrastuksistamme vaikka se on viime vuosina nuorten keskuudessa vähentynyt tai ainakin muuttanut muotoaan. Jos erilaisten luovan kirjoittamisen kurssien osallistujamääristä ja verkkoon versoneista kirjoittajablogeista voi mitään päätellä, olemme myös aktiivista kirjoittajakansaa.

ONPAS TÄÄLLÄ KOO EETÄ – Kirjallisuuskritiikin loivia muutoksia

Loikoilen varhain aamulla vuoteessa, kirja kädessä. Puolitoistavuotias lapsi vieressä pötköllään on tarttunut toiseen kirjaan. Hän pettyy, kun ei ole kuvia. Punaisen kannen keskelle on sentään sijoitettu kirjailijan, Aapelin, Simo Puupposen, pieni mustalla piirretty karrikatyyri, jonka tytär heti arvioi: ”Apina oli!” Sisäsivutkin hän pystyy arvostelemaan, koska tuntee kaksi kirjainta nimeltä. Kirjoitetulle tekstille hän laatii arvostelun: ”Onpas täällä koo eetä!”

Kristinusko ja ilmastokriisi – kritiikki kääntyy pois

Ville Hämäläisen saarna pääsiäiseksi: ”’Ilmastokriisi on meidän aikamme risti’ - se tulisi myös taiteen ja kritiikin ottaa kannettavakseen. Mitkä ovat niiden keinot edes vähentää tuhoamista? Vielä viime syksynä luopuminen oli monen mielestä mahdotonta. Tänään se on arkea. Enää on löydettävä luopumisen täydellinen ilo.”

Rahat ja henki

Kuultuani Milja Sarkolan julkaisevan samaan aikaan Pääomani-romaanin ja -näytelmän, virisi ajatus yhteisjutusta. Olisin sekä kirjallisuus- että teatterikriitikko. Olen kirjoittanut kirjallisuuskritiikkiä 1990-luvun alusta lähtien, teatterikritiikkiä en milloinkaan.

Kadonnutta aikaa etsimässä – Ville Hänninen ei kaihda herkkyyttä kriitikon ja kirjailijan työssä

Tapaamme Ville Hännisen (s. 1976) kanssa Ravintola Kirkukissa Helsingin Puotinharjussa. Ei ole sattumaa, että hän valitsi kohtaamispaikaksi tämän, rappeutuneessa, entisessä ostoskeskuksessa olevan etnisen ravintolan. Hänninen kun mieluusti hakeutuu syrjään, marginaaleihin. Niin myös kriitikkona, freelance-toimittajana ja tietokirjailijana.

Fiktion maailmanloppu

Kertomuksia nähdään nykyään kaikkialla, sielläkin missä niitä ei kertomuksentutkijan vinkkelistä ole. Kun minua pyydettiin kirjoittamaan essee kertomuksen käytön hyödyistä ja haitoista kritiikissä, ensimmäinen ajatukseni oli, että kritiikki tekstilajina on siinä määrin analyyttisuuteen sitoutunut, että se väistämättä on kertomuksena heikko.
bursa escort