Moderni suomalainen runous kirjoitettiin ruotsiksi, mutta unohdettiin. Sitä seurannut tulenkantajien modernismi vaikuttaa lähinnä lapsekkaalta. Kului vuosikymmeniä ennen kuin suomalaista kirjallisuutta pystyi kutsumaan taas eurooppalaiseksi.
Marko A. Hautalan massiivinen tietokirja Algoth – Kapinallinen kynämies valottaa kiintoisalla tavalla mystisen kirjailijan Algoth Untolan (1868–1918) värikästä elämäntaivalta ja suurta kirjailijantyötä. Teoksen julkaisua voi pitää melkoisena kulttuuritekona, koska Untolasta, niin suuri kirjailija kuin hän onkin, ei ole aikaisemmin julkaistu kunnon elämäkertateosta.
Kirja-ala tuottaa vuosittain markkinoille runsain mitoin ”ohittamatonta” kirjallisuutta. Google kertoo muun muassa Beth O’Learyn Kimppakämpän ja Walter Tevisin Mustan kuningattaren olevan ”ohittamattomia lukuelämyksiä”. Silti julkaistuista teoksista suurin osa ”menee ohi”; livahtaa mainittavia jälkiä jättämättä piiloon kirjallisen kulttuurin tutkalta.
Yksi suomalaisen kirjallisuuskritiikin historian kiinnostavista polemiikeista käytiin 175 vuotta sitten, kun J. V. Snellman hyökkäsi J. L. Runebergin Kuningas Fjalar -runoeepoksen kimppuun. Hegeliläinen dialektiikka ohjasi taidearvottamisen etiikkaa niin vahvasti, että Runeberg syytti lopulta Snellmania ”Hegelin harhaanjohtamaksi” – johon puolestaan Snellman vastasi, että vaikkei hänen tulkintaansa löytyisi Runebergin mielestä perusteita, on ”tulkinta yhä pätevä ja antaa runolle sen kauneimman selityksen”.
Henry Parlandista tuli leimallisesti oman aikansa – 1920-luvun lopun – tulkki, koska hän ei ehtinyt elää muuta aikaa kuin omansa, ”formatiiviset vuotensa”. On perusteita väittää, että tuo aika on nykykulttuurissa ja -historiassa edelleen vaikuttavien ilmiöiden ja prosessien synnyinhetki. Kun Parland kirjoittaa 20-luvun lopusta, hän kirjoittaa Walter Benjaminin tarkoittamassa mielessä ”nykyajan esihistoriasta”.
Nobelin kirjallisuuspalkinto on korkein tunnustus, jonka kirjailija voi urallaan saada. Samalla se on räjähdysherkkä ruutitynnyri, joka synnyttää kiivaita keskusteluja kirjallisuuden ja sen palkitsemisen merkityksestä. Kirjoitussarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvist lukee vuosien 1981–2019 Nobel-voittajia.
Nobelin kirjallisuuspalkinto on korkein tunnustus, jonka kirjailija voi urallaan saada. Lokakuussa 2019 julkistetaan kahden uuden nobelistin nimet. Millaiseen seuraan he liittyvät? Sarjan toisessa osassa kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvist lukee vuosina 1945–1980 palkittuja nobelisteja.
Nobelin kirjallisuuspalkinto on korkein tunnustus, jonka kirjailija voi urallaan saada. Lokakuussa 2019 julkistetaan kahden uuden nobelistin nimet. Millaiseen seuraan he liittyvät? Tutkija ja kriitikko Sanna Nyqvist käy kolmiosaisessa juttusarjassa läpi kaikki kirjallisuuden nobelistit.
Kriitikon, tutkijan ja kustannustoimittajan työssä on keskeistä kyetä erottamaan aito teos väärennöksestä ja tunnistaa plagiaatti. Yhtä oleellista on pohtia rajoiltaan epätarkempia lähi-ilmiöitä, esimerkiksi sitä, mitä kaikkea kopiointi ja variointi...
Keväällä 1903 Aino Kallasta harmitti. Häneltä oli edellisvuonna ilmestynyt ensimmäinen romaani Kirsti ja itsevarmasti hän työsti nyt uutta. Jokin omassa tekemisessä kuitenkin arveluttaa, ja Kallas valittaa kirjeessä ystävälleen.