kirjallisuus

Lukeminen pysäyttää ajan ja ruokkii koiran

Lukemisen suosion hiipumisesta on puhuttu pitkään, mutta viestintätoimisto Ellun Kanojen julkaisema Mitä tapahtuu huomenna lukemiselle -antologia ei tarjoa montaakaan uutta ajatusta aiemman huolipuheen jatkoksi. Teos on osa Ellun Kanojen ja WSOY:n ns. väitekirjasarjaa ”Mitä tapahtuu huomenna”. Konsulttien, ajattelun ja ihmisen jälkeen on lukemisen vuoro.

REC

Nauhurit surisevat kotimaisessa nykykirjallisuudessa. Koneelle halutaan luovuttaa valtaa kuvata todellisuutta. Tekniikan kehittyminen mahdollistaa myös moniäänisyyden paremman äänentoiston.

Kirjailijat isänmaan vihollisina

Puolassa vallanpitäjät eivät epäröi ilmaista mielipiteitään kirjallisuudesta, kulttuurista ja sen tekijöistä. Päinvastoin: kirjailijat ja kirjallisuus on otettu osaksi käynnissä olevaa poliittista kiistaa ja identiteettitaistelua. Siinä kirjailijat ovat joutuneet välillä jopa isänmaan vihollisen asemaan.

Kirjakasat, onnellisuus, vastuu

Olen koko ikäni elänyt kirjakasojen ympäröimänä. Isäni alkoi keräillä kirjoja 1970-luvun puolivälissä. Kun olin noin kuusi, hänestä sanottiin, että ehtiäkseen lukemaan kaikki hankkimansa kirjat hänen täytyy pitää kirjoja kummassakin kädessä ja myös jaloissa. Toki jokainen tietää, ettei keräily ole ensisijaisesti kirjojen lukemista. Isän esimerkin innoittamana aloimme isoveljeni kanssa ratsata Porin divareita 1970-luvun lopussa.

Kritiikkien kritiikki, eli muistokirjoitus dynastialle

Suomessa vasemmistotunnuksin toimineen kulttuuriliikkeen näkyvin ilmiö oli perustamisestaan 1936 aina 1960-luvun loppuun Kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiila, jonka kirjailijoiden parhaimmisto on osa kansallista kaanonia. Kiilan keskuudesta on lähtöisin myös kaksi avainromaanin muotoista tilitystä, joita kohtaan päivänkritiikki ei ollut aivan reilu: R. Palomeren 30-luvun kuvat (1953) ja Esa Adrianin Heinäsirkka kulkee kankeasti (1968).

Yhteisössä vai ideologiamarkkinoilla?

Kulttuurintutkija Hanna Kuuselan uusi kirja Kollaboraatio – Yhteistekijyys nykykirjallisuudessa ja taiteessa on tietosisällöiltään runsaampi kuin osasin toivoakaan. Kuusela on ajattelijana ja tutkijana tarkkavainuinen ja innostava, ja mikä parasta: erinomainen kriitikko – joka kirjallaan kutsuu kriittiseen keskusteluun kanssaan.

Valon ja varjon rajalla

Johann Wolfgang von Goethen (1749–1832) Zur Farbenlehre ilmestyi vuonna 1810. Nyt teoksen didaktinen osa on julkaistu ensi kertaa suomenkielisenä käännöksenä nimellä Värioppi. Didaktinen osa oli Goethen itsensäkin mielestä tärkein, ja muut alkuperäisen teoksen osat hän katsoi voitavan jättää pois uusintapainoksista. Virpi Alanen arvioi teoksen.
bursa escort