kirjallisuus

Filosofinen luenta ja sen muuttuminen

Silloin tällöin nappaan hyllystä jonkin vanhoista käsinkirjoitetuista päiväkirjoistani, avaan ja luen. On uteliaisuus menneitä aikoja kohtaan, hiukan samaan tapaan kuin jos katselisi vanhoja valokuvia. Muistin virkistäminen ja entisen vertaaminen nykyiseen on, jos ei nyt aina pelkästään hauskaa, niin ainakin liikuttavaa ja elävöittävää.

Luokkatietoisuus kaupan

Taidekorkeakoulujen opiskelijat ovat yhä useammin korkeakoulutettujen vanhempien lapsia. Ehkä työväenluokkaisuudesta tai prekaarista vähävaraisuudesta ammentavia tarinoita pidetään ärsyttävinä uusien sukupolvien trendi-ilmiöinä osin myös siksi, että ne haastavat käsityksiä suomalaisen tasa-arvon toteutumisesta.

Kulttuuriarvojen perikato, osa 1: Sama ainainen tapahtumien meno

Miksi itävaltalaisten Robert Musilin Mies vailla ominaisuuksia ja Hermann Brochin Unissakulkijat -trilogioissa harjoittama näkymättömän näkyväksi tekevä kirjoittamistapa ei saanut toisen maailmansodan jälkeen kirjallisuudessa seuraajia? Olisiko tällä metodilla jotain annettavaa nykypäivän kirjallisuuskritiikille?

Onko kirjoittaminen aina varastamista?

Niin Oscar Wilden, Pablo Picasson kuin T.S. Eliotin on toistuvasti väitetty sanoneen: ”Hyvät kirjailijat lainaavat, suuret kirjailijat varastavat.” Oli sanonnan alkuperä mikä hyvänsä, ajatus kirjallisuudesta varastamisena on levinnyt laajalle. On selvää, että kaikki kirjallisuus syntyy aiemmasta kirjallisuudesta, aivan kuten tieto laajemmin rakentuu aina aiemman tiedon varaan.

Klassikot pitävät pintansa

Taas moni on huolissaan kirjallisuuden ja lukemisen tulevaisuudesta. Lukemista harrastavat harvat: vain kymmenen prosenttia suomalaisista lukee enemmän kuin kymmenen kirjaa vuodessa. Vähiten lukevat nuoret miehet, kohta osa heistä tuskin osaa lukea. Äänikirjoista on povattu kirja-alan pelastajaa, uutta keinoa tahkota tuottoa auringonlaskun alalla. Kustantamot houkuttelevat somevaikuttajia paitsi mainoskasvoiksi, myös kirjailijoiksi, mikä on herättänyt närää ”alalla”.

Ihana maa, ihana vuosisata

Pennsylvanialainen Gertrude Stein muutti Pariisiin 1903 ja asui Ranskassa kuolemaansa saakka. Eurooppalaisuus ei ollut vierasta kolmekymppiselle Steinille, lapsena hän oli viettänyt aikaa niin Pariisissa kuin Wienissäkin. Vuoden 1903 muutto ja aloilleen asettuminen muodostui kuitenkin merkittäväksi.

Vain yhden kerran

Moderni suomalainen runous kirjoitettiin ruotsiksi, mutta unohdettiin. Sitä seurannut tulenkantajien modernismi vaikuttaa lähinnä lapsekkaalta. Kului vuosikymmeniä ennen kuin suomalaista kirjallisuutta pystyi kutsumaan taas eurooppalaiseksi.
bursa escort