”Tarinat ovat kyllästäneet jokapäiväisen ympäristömme. Sosiaalinen media pursuaa tunteisiimme vetoavia kokemuksia. Yritysten viestintäosastoilla etsitään koskettavia tarinoita” (s. 7), Maria Lassila-Merisalo kirjoittaa kirjassaan Tarinallinen journalismi. Kuvaus voisi olla Kari Hotakaisen viimeisimmästä romaanista Tarina.
Kertomuksia nähdään nykyään kaikkialla, sielläkin missä niitä ei kertomuksentutkijan vinkkelistä ole. Kun minua pyydettiin kirjoittamaan essee kertomuksen käytön hyödyistä ja haitoista kritiikissä, ensimmäinen ajatukseni oli, että kritiikki tekstilajina on siinä määrin analyyttisuuteen sitoutunut, että se väistämättä on kertomuksena heikko.
