kaupallisuus

Kaupallisuus – sana jota kriitikon ei pitäisi käyttää

Ajatellaan kahta eri tapausta: 1) Kohtaan nälkää näkevän ihmisen ja annan hänelle ruokaa. 2) Kohtaan nälkää näkevän ihmisen ja myyn hänelle ruokaa velaksi. On itsestään selvää, kumpi teoista on tämän informaation perusteella parempi. (Kritiikin Uutiset 10 vuotta sitten, 1/2013)

Muoti edustaa Annamari Vänskälle kiehtovaa ristiriitojen taidetta

Syvällisempi kiinnostus muotiin heräsi Aalto-yliopiston muodin tutkimuksen professoriksi vuonna 2017 nimetylle Annamari Vänskälle opiskelujen väitöskirjavaiheessa, kun taidehistoria avautui hänelle muodin tutkimuksen suuntaan. Väitöskirjassaan Vänskä tutki kulttuurin kuvallistumista ja muun muassa muotikuvaa sukupuolia tuottavana sosiaalisena teknologiana.
bursa escort