immersiivinen taide

Kun näyttämön ja katsomon raja liukeni – immersiivisyys osana esittävää taidetta

Immersiivisyys, upottavuus esittävissä taiteissa. Onko se markkinointijippo, esitysmuoto vai esityksen sisältö? Yleinen keskustelu pyörii usein termin määrittelyn ympärillä. Kolme taiteilijaa, tanssija-koreografit Jenni Kivelä ja Valtteri Raekallio sekä teatteriohjaaja Lija Fischer, valottaa Kritiikin Uutisille immersiivisyyden merkitystä taiteellisena työkaluna ja mahdollistajana, puhuu kulttuuripolitiikkaa ja unelmoi.

Yksisilmäisyydestä moniaistisuuteen – immersiivisen estetiikan uudet vaatteet

Kuvataiteessa pyrkimys immersiiviseen estetiikkaan on tullut yhä ajankohtaisemmaksi teemaksi, vaikka visuaalisten taiteiden laajentumispyrkimysten juuret ulottuvat jälkimodernismiin 1960-luvulle. Jo silloin kuvataiteiden yksisilmäisyys, näköaistin ylivertaisuus sai haastajan estetiikasta, joka perustui sekä tilan että ajan käyttöön osana taideteosta.

Marraskuisia immersioita

Ennen kuin tämä vuosi kääntyy aivan lopuilleen otamme Kritiikin Uutisissa käsittelyyn pienten juttusarjojen muodossa muutaman ajankohtaisen teeman. Toinen niistä on elokuvakritiikin nykytila, toinen immersiivisyys taiteessa, josta Amos Rexin avausnäyttely on yksi esimerkki.