Helsingin Sanomien kulttuurisivujen Katri Kallionpää purki hätkähdystään kolumnissaan syyskuussa 2011, kun joku näyttelijä oli pyytänyt lehdeltä rahaa haastattelusta. Kallionpää oli pitänyt näyttelijälle lyhyen esitelmän, kuinka ”totuutta ei voi myydä eikä ostaa.”
”Voiko mikään kuulostaa vähemmän vakavasti otettavalta tai voiko mikään kuulostaa vähemmän työltä? Tämä on maailman kannalta sopivan tarpeeton ammatti. Tämä on – vakavasti ottaen – läpeensä naurettava ammatti, jos edes ammatti lainkaan. Juuri siksi rakastan tätä ammattia.” Näin kriitikko Oskari Onninen (s. 1991) tunnusti rakkautta kriitikontyöhönsä Nuoren Voiman esseessään taannoin. Eikä ryppyjä rakkauteen ole pahemmin tullut.
Kirjoitin kolmatta kirjaani kolme vuotta. Lopputulos: Totesimme keväällä kustantajan kanssa harmistuneessa mutta rakentavassa hengessä, ettei yhteistyö toimi. Purimme jo allekirjoitetun kustannussopimuksen.
Kalsealla Joensuun rautatieasemalla minua on vastassa satuolennon kaltainen pitkälettinen miekkonen. Kohteliaasti hän ottaa kapsäkkini ja asettelee sen parhaat päivänsä nähneen polkupyörän perässä kulkevaan punaiseen kuljetuslaatikkoon. Hän ei läiskyttele auton ovia, vaan tekee työmatkansa ja muutkin kulkunsa polkien. Uniikki, narratiiviseen journalismiin erikoistunut, vuonna 1979 syntynyt Sampsa Oinaala on myös journalistina.
Camille Auer: Minun ja Mira Eskelisen allekirjoittama avoin kirje, jota olivat kirjoittamassa myös Teo Ala-Ruona, Orlan Ohtonen ja Kid Kokko, oli ensimmäinen teksti, jossa Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -esityksen roolitus roolitus tuli julkiseksi. Helsingin Sanomat kirjoittaa somekohusta, eikä transsukupuolisten ammattilaisten esiin nostamasta epäkohdasta. Avoin kirje lähetettiin myös Helsingin Sanomille, joka ei sitä julkaissut.
Elokuvakriitikko Helena Ylänen poistui keskuudestamme viime vuoden joulukuussa. Mikä on mestarikriitikon perintö? Kysymystä pohtivat 22.9.2019 Helsingin Bio Rexissä käydyssä keskustelussa Kati Sinisalo, Veli-Pekka Lehtonen ja Anna Möttölä.
Lahdessa tehdastyöläisperheessä varttunut Heikki Hellman (s. 1955) ei ole noussut uralleen, dosentiksi ja Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen päälliköksi akateemisesti sivistyneestä perheestä, vaan on tehnyt niin sanotun luokkaretken.
