filosofia

Filosofinen luenta ja sen muuttuminen

Silloin tällöin nappaan hyllystä jonkin vanhoista käsinkirjoitetuista päiväkirjoistani, avaan ja luen. On uteliaisuus menneitä aikoja kohtaan, hiukan samaan tapaan kuin jos katselisi vanhoja valokuvia. Muistin virkistäminen ja entisen vertaaminen nykyiseen on, jos ei nyt aina pelkästään hauskaa, niin ainakin liikuttavaa ja elävöittävää.

Toista ajatellen ei ajattele toista tarpeeksi

SKS julkaisi vuonna 2013 Marja-Leena Hännisen toimittaman artikkelikokoelman Vieras, outo, vihollinen – Toiseus antiikista uuden ajan alkuun. Siinä toiseutta käsiteltiin historian ja klassillisten kielten tutkijoiden voimin. Samalta kustantamolta on ilmestynyt Toista ajatellen. Historiallisia ja kulttuurisia näkökulmia toiseuden kohtaamiseen. Teemaa pohditaan nyt kirjallisuudentutkimuksen ja filosofian vinkkelistä.

Fantasmagorialumeen jäljillä, 3. osa: Palautuvatko mielikuvituksen fantasiat enää yksilön omiin kokemuksiin?

Kirjallisuustieteen professori Juhani Niemi on huomauttanut, että Franz Kafkan ja Eugéne Ionescon teoksissa rajat fantasian ja toden kesken häviävät ja niissä kaikki on kokemuksellisesti totta. Fantasia merkitsee kykyä kuvitella uusia asioita. Fantasmagoria puolestaan tarkoittaa harhanäkyä tai uskomatonta kertomusta. Fantasiakirjallisuus eroaa fantasmagoriasta siinä, että se pyrkii kertoman todellisuudesta vertauskuvallisesti ja metaforisesti.

Fantasmagorialumeen jäljillä, 2. osa: Kapitalismi tarjoilee loputtomaan epätoivoon iloa ja vauhdin liukurataa

Länsimainen ihminen oppi näkemään itsensä 1800-luvulla ennen muuta työntekijänä. Elämästä tuli vakava asia, kun leikki ja sen veli joutilaisuus erotettiin työstä. Lapsenmieliset nautinnot kuten kevytmielisyys, hauskuus, leikki, rituaalit, tanssi, musiikki, ilonpito ja pynttäytyminen olivat muinoin keskeinen osa aatelisten, pappien ja talonpoikien elämää.

Fantasmagorialumeen jäljillä, 1. osa: Maailmannäyttelyt, kauppakäytävät, keinovalon harhanäyt

Fantasmagorian lumemaailman loivat maailmannäyttelyt, ylellisyysliikkeiden reunustamat kauppakäytävät ja keinovalon tuottamat harhanäyt. Totuuden jälkeisellä huomiotalouden aikakaudella on tervehdyttävää palauttaa mieleen filosofi Immanuel Kantin ajatus valehtelemisesta. Kun ihminen valehtelee, hän samalla johdattaa lähimmäisensä harhaiseen todellisuuteen, jolloin toinen ei voi tehdä johtopäätöksiä tosiasioiden perusteella. Valehtelija kohtelee tällöin toista ihmistä esineenä.

Kriittisen ajattelun arvostelua

Pätevä argumentaatio edellyttää kriittistä ajattelua. Mutta kritiikin kieli itsekin joutuu kritiikin kohteeksi pragmatistisessa filosofiassa ja kognitiivisessa kielitieteessä. Totuudenmukaista tietoa tavoiteltaessa tulee sukeltaa ajattelutottumuksia ja kielenkäytön konventioita syvempiin vesiin.

Teatteriruumiita

”Se, mitä näyttämöllä kannetaan ja kannatellaan, on aina jonkinlainen ruumis”. Tarkemmin ottaen kyse on esiintyvästä ruumiista. Toisaalta Kirkkopelto mietiskelee näyttämöllistä ruumista, onhan kontekstina teatteri. Kolmas ruumis on kielellinen. Kirkkopelto muotoilee: ”Esiintyvä ruumis kantaa esiin näyttämöllisen ruumiin, jonka kautta sekä esiintyjä että katsoja pääsevät kosketuksiin kielellisen ruumiillisuutensa kanssa”.

Mittaamattomuus elävän ymmärtämisen keskiössä

Kritiikin Uutisten keväässä tullaan käsittelemään aihetta digitaalisuus ja kritiikki – juttuehdotuksia voi lähettää 15.4. asti osoitteeseen kritiikin.uutiset@sarv.fi. Varaslähtönä aiheeseen Maria Hirvi-Ijäs tarkastelee mittaamisen ja mittaamattomuuden välistä kriisiä arviossaan Jonna Bornemarkin suurta suosiota saavuttaneesta teoksesta Det omätbaras renässans (2018).
bursa escort