Julkaisijan esittelyssä kirjaa mainostetaan helppotajuiseksi. Mutta helppo kirja on lähinnä vain niille sivistyneille, jotka tuntevat hyvin, ei vain kaunokirjallisuutta, vaan myös filosofiaa, kuten Hegeliä, Levinasia, Lacania, fenomenologiaa, feminismiä.
2000-luvun alussa sanottiin, että mennään nettiin. Nykyään netti tulee meihin. Meistä on tullut verkon siimoja ja solmuja. Niin totaalisesti internet vaikuttaa jokapäiväiseen elämäämme. Se on filosofi Timothy Mortonia lainaten hyperobjekti: verkostomainen, ei-paikallinen ja moniulotteinen.
Elämä koostuu filosofisesta kamppailusta. Kiistanalaisuudessaan suuret kysymykset ovat pysyneet samoina Sokrateesta alkaen: mitä ovat totuus, hyvyys ja kauneus? Pulmiin on tullut kristillisen ajanlaskun aikana toisiaan täydentäviä vastausehdotuksia, mutta samanaikaisesti kristinusko on levinnyt Euroopassa ratkaisumalliksi kaikkeen.
Markku Paasosen ja Jukka Koskelaisen debatti jatkuu! Keskustelu sai alkunsa Herman Raivion kritiikistä "Käsitettä vastaan" (12.9.2023), joka koski Paasosen esseeteosta Lykätty salamurha.
"Markku Paasonen vastaa Kritiikin Uutisissa Herman Raivion kritiikkiin kirjastaan Lykätty salamurha ja pyrkii täsmentämään suhdettaan käsitteeseen. Hän vahvistaa ”käsitteelliseen rationaalisuuteen pohjaavan kielen käyttämisen olevan jokseenkin väkivaltaista puuhaa”. Hän vetoaa Hegeliin, joka olisi esittänyt väitteen jo kaksisataa vuotta sitten."
Jukka Koskelaisen kommentti Markku Paasosen kirjoitukseen, joka oli vastaus Herman Raivion kritiikkiin Paasosen teoksesta.
”Onko Paasonen ihan tosissaan”, kysyi Herman Raivio Lykättyä salamurhaa koskevassa jutussa tässä taannoin. Se oli hyvä kysymys ja riemastutti kovasti. Liioittelu on kirjoittajan iloista suurimpia, sillä kukapa haluaisi aina olla tolkun ihminen. Mutta ehkä Paasonen on tosissaankin – vai mitäpä hän itse tuohon sanoisi? Markku Paasosen vastaus Herman Raivion kritiikkiin.
Kieli ei voi koskaan tavoittaa olemisen koko rikkautta, asiaa itseään. Sanojen ja niiden viittauskohteiden välillä on kuilu, jota ei pysty ylittämään. Tämänkaltaisia kielifilosofisia kysymyksiä pohdittiin 1900-luvulla mannermaisessa filosofiassa, eritoten kirjallisuusteoreetikko Maurice Blanchot’n tuotannossa. Hän on tärkein vaikuttaja Markku Paasosen uudessa teoksessa Lykätty salamurha.
Robert Musil tapasi ”byrokratiakriitikko” Franz Kafkan huhtikuussa 1916 prahalaisessa sairaalassa. Kuitenkin Musil ammensi taiteeseensa hieman eri lähteistä kuin Kafka. Vaikka Musil ei pitänyt taiteilijaa jumalallisen hulluuden edustajana, hän piti visionäärisiä ja ekstaattisia tiloja luomistyöhön kuuluvina. Musil ja Hermann Broch tarkastelevat historiaa eräänlaisena loukkuna, jonka vangiksi länsimainen ihminen on jäänyt omien tekojensa ja lyhytnäköisen hyötyajattelunsa seurauksena.
Silloin tällöin nappaan hyllystä jonkin vanhoista käsinkirjoitetuista päiväkirjoistani, avaan ja luen. On uteliaisuus menneitä aikoja kohtaan, hiukan samaan tapaan kuin jos katselisi vanhoja valokuvia. Muistin virkistäminen ja entisen vertaaminen nykyiseen on, jos ei nyt aina pelkästään hauskaa, niin ainakin liikuttavaa ja elävöittävää.
SKS julkaisi vuonna 2013 Marja-Leena Hännisen toimittaman artikkelikokoelman Vieras, outo, vihollinen – Toiseus antiikista uuden ajan alkuun. Siinä toiseutta käsiteltiin historian ja klassillisten kielten tutkijoiden voimin. Samalta kustantamolta on ilmestynyt Toista ajatellen. Historiallisia ja kulttuurisia näkökulmia toiseuden kohtaamiseen. Teemaa pohditaan nyt kirjallisuudentutkimuksen ja filosofian vinkkelistä.
