Kritiikin Uutisten kesä -22: Esittävän taiteen haasteita.
Minna-Kristiina Linkalan väitöskirja teatterikritiikistä paljastaa muutokseen sysänneet vallan kentät: talouden ja julkisuuden. Taidekirjoittamisen eliittijulkisuus on jäänyt valtamediassa pimentoon (Kritiikin Uutiset 3/2014).
Istun tuolilla pienessä huoneessa, jonka toisella reunalla on pyöreä matto. Matolla on neljä ihmistä – yksi heistä on esiintyjä, kolme yleisön jäseniä. He hyväilevät toisiaan. Katselen heitä. Seison matolla ja kuljetan nenääni pitkin naisen poskea. Huulemme hipaisevat toisiaan. Kieriskelen lattialla muiden kanssa. Mietin pitäisikö katkaista tilanne ja kävellä ulos.
Taiteilijan odotetaan olevan yhteiskuntakriittinen, mutta samalla odotetaan myös, että yhteiskunta silti tukee häntä institutionaalisesti ja taloudellisesti. Millä taiteilija tulee toimeen? Pitäisikö taiteilijan ensin purra kättä, joka häntä ruokkii, ja sitten puhaltaa kun tuli pipi? Vai vuoropäivinä purra kättä ja suudella sitä? Ehkä koko ongelma on näennäinen. Ehkä se, että taiteilijat suostuvat ottamaan vastaan yhteiskunnan tukea, on jo sinänsä osoitus siitä, että heidän yhteiskuntakriittisyydellään on rajansa.
Kritiikin Uutisten kevään teemoista yksi on läsnäolo: Läsnäolon kaipuu on tosiasia, mutta läsnäolon välttämättömyys on sekin yksi hyvinvoinnin ehdoista. Pandemian aiheuttama digitaalinen kulttuurikorvaushoito näyttää tällä hetkellä olevan juuri sitä itseään, korvaushoitoa.
Arvostelijain liiton jäsenet jakautuvat työsuhteensa kannalta kahteen pääryhmään. Toiseen kuuluvat lehtien, radion tms. palveluksessa olevat kulttuuritoimittajat, joilla on vakituinen toimi ja palkka. Toiseen ryhmään kuuluvat ns. free lancerit, jotka pää- tai sivutoimisesti tekevät juttuja kertapalkalla usein hyvinkin monelle työnantajalle. Tämän jutun aiheena ovat free lancer -arvostelijat ja heidän työoikeudellinen asemansa.
Todistettavasti kaikki hyvä runous on sosialistista. Parin vähäisin varauksin. Kunhan se vain on kirjoitettu kyllin pienellä kielellä ja kyllin syrjäisessä paikassa. Niin kuin suomeksi ja Suomessa. Epäilevä vakuuttukoon selailemalla Alan Boldin toimittamaa pokkaria The Penguin Book of Socialist Verse (1970, 12 s.).
Visuaalisten taiteiden arvostelussa on rajoituttu perustaiteitten, kehystettyjen ja jalostettujen taideteosten, arvostelemiseen. Sovelletut taiteet, mainokset, julisteet, sisustukset, muotoilu ja vastaavat, ovat jääneet kesannolle. Huutavin puute on kuitenkin visuaalisen ympäristömme kritiikissä.
Jos taiteilija ryhtyy amatöörinyrkkeilijäksi ja pieksee kriitikon, on jotakin vialla taiteen ja kritiikin suhteissa. Uuden ”Ingon”, Ingmar Bergmanin yllätyshyökkäyksestä Dagens Nyheterin teatteriarvostelijaa Bengt Johanssonia vastaan on niin paljon puhuttu, käytetty aasinsiltana kritiikkikeskusteluun, että ei siitä enempää.
Suomen arvostelijain liitto ry toteutti vuosien 2013-2017 aikana Kritiikin Uutisten verkkoarkistoprojektin, jossa digitoitiin kaikki lehden aiemmin ilmestyneet ...
