aatehistoria

Kulttuuriarvojen perikato, osa 2: Papinkaavusta upseerin univormuun ja liituraitapukuun

Hermann Brochin Unissakulkijat-trilogia ilmestyi vuosina 1930–32. Wienissä 1886 syntynyt Broch sai Robert Musilin tavoin teknisen koulutuksen. Hän valmistui 1907 Mulhousen tekstiilitekniikkakoulusta ja johti isänsä omistamaa tekstiilitehdasta vuosina 1916–27. Vuonna 1928 hän aloitti matematiikan, filosofian ja psykologian opinnot ja kiinnostui erityisesti massapsykologiasta. Vuonna 1931 ilmestyneen romaaninsa Hajoavan maailman logiikka jälkeen hän siirtyi ammattikirjailijaksi.

John Ruskinin levottomuus

Tuore suomennosvalikoima palauttaa mieleen englantilaisen 1800-luvun taide- ja yhteiskuntakriitikon John Ruskinin. Erityisesti hänen kirjoituksensa gotiikan arkkitehtuurista sykähdyttää edelleen.
bursa escort