Aluksi vastustin äänikirjoja periaatteesta. Lukeminen on lapsen työtä, minä ehkä ajattelin. Se oli tehtävä, ei laulaen, mutta mukisematta. Kommuunissa, missä asuin parikymppisenä kilpailtiin siitä, kuka lukee sivun Thomas Mannin (1875–1955) Taikavuorta (1924) ääneen lyhyimmässä ajassa. En ole koskaan ollut kovin nopea lukemaan.
Äänikirjasta jäävät puuttumaan monet tiedonvälityksen keskeiset keinot mutta samalla se avaa uuden väylän tiedonjanoisen yleisön tavoittamiseen. Kirjallisuudentutkijat Sanna Nyqvist ja Outi Oja keskustelevat tutkimustekstin muokkaamisesta äänikirjaksi ja jakavat hyväksi havaitut niksinsä.
Taas moni on huolissaan kirjallisuuden ja lukemisen tulevaisuudesta. Lukemista harrastavat harvat: vain kymmenen prosenttia suomalaisista lukee enemmän kuin kymmenen kirjaa vuodessa. Vähiten lukevat nuoret miehet, kohta osa heistä tuskin osaa lukea. Äänikirjoista on povattu kirja-alan pelastajaa, uutta keinoa tahkota tuottoa auringonlaskun alalla. Kustantamot houkuttelevat somevaikuttajia paitsi mainoskasvoiksi, myös kirjailijoiksi, mikä on herättänyt närää ”alalla”.
”Äänikirjat ovat kirjallisuuden uusi juttu.” Näin aloitti Johanna Osváth Helsingin kirjamessuilla Suomen arvostelijain liitto SARVin ja Kritiikin Uutisten keskustelutilaisuuden ”Mitä on äänikirjakritiikki?” Perjantaina 29.10.2021 järjestetyssä tilaisuudessa aiheesta olivat keskustelemassa vapaa toimittaja, dokumentaristi ja kriitikko Sampsa Oinaala sekä kriitikko ja Kritiikki näkyy! -hankkeen koordinaattori Maaria Ylikangas.
Aika: Torstaina 6.5.2021 klo 14–16
Paikka: Verkkokoulutus Zoomissa, ennakkoilmoittautuminen
Tervetuloa SARVin järjestämään Ääni ja kritiikki -verkkokoul...
