Satiiriin suhtaudutaan usein lajintunnistustehtävänä – jokin on tai ei ole satiiria. Keskustella kannattaisi mieluummin siitä, onnistuuko satiiri tai osuuko se oikeaan kohteeseen.
Lukemisen suosion hiipumisesta on puhuttu pitkään, mutta viestintätoimisto Ellun Kanojen julkaisema Mitä tapahtuu huomenna lukemiselle -antologia ei tarjoa montaakaan uutta ajatusta aiemman huolipuheen jatkoksi. Teos on osa Ellun Kanojen ja WSOY:n ns. väitekirjasarjaa ”Mitä tapahtuu huomenna”. Konsulttien, ajattelun ja ihmisen jälkeen on lukemisen vuoro.
Ville Hämäläisen saarna pääsiäiseksi: ”’Ilmastokriisi on meidän aikamme risti’ - se tulisi myös taiteen ja kritiikin ottaa kannettavakseen. Mitkä ovat niiden keinot edes vähentää tuhoamista? Vielä viime syksynä luopuminen oli monen mielestä mahdotonta. Tänään se on arkea. Enää on löydettävä luopumisen täydellinen ilo.”
Kertomuksia nähdään nykyään kaikkialla, sielläkin missä niitä ei kertomuksentutkijan vinkkelistä ole. Kun minua pyydettiin kirjoittamaan essee kertomuksen käytön hyödyistä ja haitoista kritiikissä, ensimmäinen ajatukseni oli, että kritiikki tekstilajina on siinä määrin analyyttisuuteen sitoutunut, että se väistämättä on kertomuksena heikko.
