kirjoittaja: Juha Drufva

Hyvä romaani on hauska, hyödyllinen ja eteenpäin katsova – Yrjö Varpiolta Alex Matson elämäkerta

Alex Matsonin näkemys kirjallisuudesta ja taiteesta luontevasti jokapäiväiseen elämään liittyvänä asiana on melko lailla vastakkainen sitkeästi elävälle sivistyspelkoiselle käsitykselle, että taide on harvoille kuuluvaa luksusta, jonka pariin tavallisella rahvaalla ei ole varaa eikä riittäviä henkisiä varustuksiakaan. Haastattelussa Matsonista elämäkerran kirjoittanut Yrjö Varpio.

Kulttuuriarvojen perikato, osa 3: Tervehdyttääkö taide ihmisen sielun?

Robert Musil tapasi ”byrokratiakriitikko” Franz Kafkan huhtikuussa 1916 prahalaisessa sairaalassa. Kuitenkin Musil ammensi taiteeseensa hieman eri lähteistä kuin Kafka. Vaikka Musil ei pitänyt taiteilijaa jumalallisen hulluuden edustajana, hän piti visionäärisiä ja ekstaattisia tiloja luomistyöhön kuuluvina. Musil ja Hermann Broch tarkastelevat historiaa eräänlaisena loukkuna, jonka vangiksi länsimainen ihminen on jäänyt omien tekojensa ja lyhytnäköisen hyötyajattelunsa seurauksena.

Kulttuuriarvojen perikato, osa 2: Papinkaavusta upseerin univormuun ja liituraitapukuun

Hermann Brochin Unissakulkijat-trilogia ilmestyi vuosina 1930–32. Wienissä 1886 syntynyt Broch sai Robert Musilin tavoin teknisen koulutuksen. Hän valmistui 1907 Mulhousen tekstiilitekniikkakoulusta ja johti isänsä omistamaa tekstiilitehdasta vuosina 1916–27. Vuonna 1928 hän aloitti matematiikan, filosofian ja psykologian opinnot ja kiinnostui erityisesti massapsykologiasta. Vuonna 1931 ilmestyneen romaaninsa Hajoavan maailman logiikka jälkeen hän siirtyi ammattikirjailijaksi.

Kulttuuriarvojen perikato, osa 1: Sama ainainen tapahtumien meno

Miksi itävaltalaisten Robert Musilin Mies vailla ominaisuuksia ja Hermann Brochin Unissakulkijat -trilogioissa harjoittama näkymättömän näkyväksi tekevä kirjoittamistapa ei saanut toisen maailmansodan jälkeen kirjallisuudessa seuraajia? Olisiko tällä metodilla jotain annettavaa nykypäivän kirjallisuuskritiikille?

Fantasmagorialumeen jäljillä, 3. osa: Palautuvatko mielikuvituksen fantasiat enää yksilön omiin kokemuksiin?

Kirjallisuustieteen professori Juhani Niemi on huomauttanut, että Franz Kafkan ja Eugéne Ionescon teoksissa rajat fantasian ja toden kesken häviävät ja niissä kaikki on kokemuksellisesti totta. Fantasia merkitsee kykyä kuvitella uusia asioita. Fantasmagoria puolestaan tarkoittaa harhanäkyä tai uskomatonta kertomusta. Fantasiakirjallisuus eroaa fantasmagoriasta siinä, että se pyrkii kertoman todellisuudesta vertauskuvallisesti ja metaforisesti.

Fantasmagorialumeen jäljillä, 2. osa: Kapitalismi tarjoilee loputtomaan epätoivoon iloa ja vauhdin liukurataa

Länsimainen ihminen oppi näkemään itsensä 1800-luvulla ennen muuta työntekijänä. Elämästä tuli vakava asia, kun leikki ja sen veli joutilaisuus erotettiin työstä. Lapsenmieliset nautinnot kuten kevytmielisyys, hauskuus, leikki, rituaalit, tanssi, musiikki, ilonpito ja pynttäytyminen olivat muinoin keskeinen osa aatelisten, pappien ja talonpoikien elämää.

Fantasmagorialumeen jäljillä, 1. osa: Maailmannäyttelyt, kauppakäytävät, keinovalon harhanäyt

Fantasmagorian lumemaailman loivat maailmannäyttelyt, ylellisyysliikkeiden reunustamat kauppakäytävät ja keinovalon tuottamat harhanäyt. Totuuden jälkeisellä huomiotalouden aikakaudella on tervehdyttävää palauttaa mieleen filosofi Immanuel Kantin ajatus valehtelemisesta. Kun ihminen valehtelee, hän samalla johdattaa lähimmäisensä harhaiseen todellisuuteen, jolloin toinen ei voi tehdä johtopäätöksiä tosiasioiden perusteella. Valehtelija kohtelee tällöin toista ihmistä esineenä.

Kiinnostavinta on menneisyys syrjäseudulla

Kirjailija ja kääntäjä Juha Mannerkorvella (1915–80) oli suomalaisittain harvinaisen läheinen kosketus eksistentialismiin. Hän suomensi ranskasta muun muassa Sartren, Camus'n ja Beckettin tuotantoa.
bursa escort