Milloin ei muka ehdi, milloin ei pysty keskittymään, on kiirettä pitänyt töissä... Kännykkä on kieltämättä puoleensavetävä kapistus, eikä ajanhallinta ole helppoa, mutta toimittajat suhtautuvat ”keskittymiskyvyn kollektiiviseen romahdukseen” ja teknologian vaikutuksiin hämmentävän alistuneesti.
Journalisti-lehti uutisoi tällä viikolla, että Helsingin Sanomat luopuu televisiosta kirjoittavista freelancereista (13.4.). Säästösyistä televisiosta kirjoittaminen aiotaan hoitaa jatkossa entistä enemmän ”talon sisällä”. Sanoma Media Finland Oyj:n liikevaihto kasvaa, kulttuuritoimituksen budjetit kutistuvat.
Taidekorkeakoulujen opiskelijat ovat yhä useammin korkeakoulutettujen vanhempien lapsia. Ehkä työväenluokkaisuudesta tai prekaarista vähävaraisuudesta ammentavia tarinoita pidetään ärsyttävinä uusien sukupolvien trendi-ilmiöinä osin myös siksi, että ne haastavat käsityksiä suomalaisen tasa-arvon toteutumisesta.
Marraskuun alussa rap-artisti Turisti joutui kohun keskelle. Hän räppäsi LEWI:n kanssa tekemässä Mietin ääneen -biisissään kaipaavansa kumppaniltaan suuseksiä. Feministivaikuttajat huomauttivat sosiaalisessa mediassa kappaleen misogyniasta.
Työskentelin viime kesän aikana apurahalla, joten minulla oli ensimmäistä kertaa vuosiin mahdollisuus pitää myös jonkinlaista kesälomaa. Kun kerroin tästä kuulumisia vaihtaessa, standardivastaus kuului: ”Mitäs suunnitelmia? Mitään reissuja tiedossa?” En ollut suunnitellut matkoja.
Taas moni on huolissaan kirjallisuuden ja lukemisen tulevaisuudesta. Lukemista harrastavat harvat: vain kymmenen prosenttia suomalaisista lukee enemmän kuin kymmenen kirjaa vuodessa. Vähiten lukevat nuoret miehet, kohta osa heistä tuskin osaa lukea. Äänikirjoista on povattu kirja-alan pelastajaa, uutta keinoa tahkota tuottoa auringonlaskun alalla. Kustantamot houkuttelevat somevaikuttajia paitsi mainoskasvoiksi, myös kirjailijoiksi, mikä on herättänyt närää ”alalla”.
