Nyt

Nuori kriitikko elää uskottavuudesta

Aloitin teatterista kirjoittamisen blogiini lukioikäisenä, koska halusin edistää kotikaupunkini Lappeenrannan teatteriympyröiden masentavaksi kääntynyttä julkisuuskuvaa. Kirjoitin aluksi nimimerkin suojista, mutta sen suomasta turvasta huolimatta en kokenut, että kasvojenkohotusta tulisi tehdä liioittelevilla tai jopa valheellisen kehuvilla väittämillä. Sellainen kun ei palvelisi sen paremmin teatterin kuin katsojienkaan etua, ja siksi luonteva suunta olikin alkaa kirjoittaa teatterikritiikkejä. Aidosti kehuvallakaan kritiikillä ei kuitenkaan olisi mitään merkitystä, jos se ei olisi lukijoiden mielestä uskottava.

Näkyvyys populaarissa marginaalissa – spekulatiivisen fiktion kritiikki genrelehdissä

Me suomalaiset olemme perinteisen käsityksen mukaan ahkeraa lukijakansaa. Kirjojen lukeminen on Tilastokeskuksen mukaan yksi lempiharrastuksistamme vaikka se on viime vuosina nuorten keskuudessa vähentynyt tai ainakin muuttanut muotoaan. Jos erilaisten luovan kirjoittamisen kurssien osallistujamääristä ja verkkoon versoneista kirjoittajablogeista voi mitään päätellä, olemme myös aktiivista kirjoittajakansaa.

Kriitikon sanassa on voimaa

”Jos olisin 15-vuotiaana teinipoikana tiennyt 1989, miten ihmeellisiin seikkailuihin tulisin vielä päätymään mennessäni tärisevine käsineni ensimmäistä kertaa tapaamaan Rumba-lehden päätoimittajaa Rami Kuusista (1963–1996) Helsingin Ruoholahdessa sijainneeseen myyttiseen Lepakkoon (1940–1999), olisin saattanut keksiä turvallisempiakin työtehtäviä.”

Kritiikki voi teoriassa hyvin

Parisenkymmentä vuotta sitten lähetin sähköpostia eräälle tanskalaiselle tutkijakollegalle kysyäkseni, tietääkö hän, olisiko kulttuurijournalismista kiinnostuneilla tutkijoilla mitään yhteistä verkostoa tai ajatustenvaihtofoorumia. Hän – tätä nykyä Kööpenhaminan yliopiston journalistiikan professori – vastasi, ettei tiedä, että tällaisilla tutkijoilla, jos heitä nyt kovin montaa onkaan, olisi minkäänlaista yhteydenpitoväylää.

Lapinlahden sairaala-alue säilytettävä! Unohtuuko Helsingiltä nyt sen oma kulttuurihistoria?

Lapinlahden vanha sairaalarakennus ja sen laaja puisto monine yksityiskohtineen on noussut huomion keskipisteeksi Helsingissä jälleen. Vähältä pitää, että kaupunki myy puiston rakennusoikeuksineen yksityiselle kiinteistösijoittajalle. Nyt pelataan napeilla, kun unohdetaan Lapinlahden sairaala-alueen merkittävä kulttuurihistoria. Alue olisi yhä mahdollista säilyttää inhimillisten arvojen monikerroksisena toimintapaikkana.

Kuolema ANTI-festivaaleilla – III raportti: Laajenevia kehiä

Jään hetkeksi jumittamaan perjantain ja lauantain väliseen yöhön ja sen surkeimpiin tunnelmiin. Paikallisen kulttuurihenkilön posketon kritiikki koko ANTI-festivaalia kohtaan puskee iholle. Kotikenttäetuni ei enää olekaan etu, kun väsähtänyt dialogi muuttuu töykeäksi ja ruotii henkilökohtaisuuksia. Korjaan kurssini ja keskityn hyvään. Kipakka keskustelu ANTIn ympärillä todistaa siitä, että festivaali on elävä ja uusiutuva.
bursa escort