Taiteen tukemisen ikuinen ongelma on, annetaanko paljon harvoille, ”huipuille” vai jaetaanko niukkuutta pienemmin apurahoin mutta isommalle joukolle. Taiteen edistämiskeskuksen Taiken visioinnissa on lausuttu julki linjaus, että pienistä apurahoista siirrytään suurempiin. Myös pienistä yksiköistä halutaan eroon.
Tilanteesi on tämä: haluaisit kirjoittaa, mutta et uskalla aloittaa. Hyvä, tämä kolumni on suunnattu sinulle. Kirjoittamisella tarkoitan luovaa kirjoittamista, eli sitä ihanaa ja turhaa puuhaa, joka toisinaan synnyttää myös julkaistavia kirjoja.
Kirjoitin kolmatta kirjaani kolme vuotta. Lopputulos: Totesimme keväällä kustantajan kanssa harmistuneessa mutta rakentavassa hengessä, ettei yhteistyö toimi. Purimme jo allekirjoitetun kustannussopimuksen.
Platonin ajatus taiteen hyödyllisyydestä voi hyvin tässä päivässä. Platonin mielestä runoilijat ovat epäluotettavia ja jopa vahingollisia. Nuorille tulee opettaa ainoastaan sellaista kirjallisuutta, joka kannustaa heitä toimimaan valtion parhaaksi. Valtioon taas hyväksytään vain sopiva, riittävän ankara runous, joka esittää jumalat hyvinä ja oikeudenmukaisina.
Mitta on täysi! Kulttuuri- ja tapahtuma-ala Suomessa on kärvistellyt koronapandemian ja sen suojaksi säädettyjen rajoitusten takia viime vuoden maaliskuun puolivälistä lähtien.
Kulttuuriministerin arvostus ei useinkaan ole kovin suuri silloin, kun kulttuurin tekijät ja yleisö suuntaavat kriittisen katseen hänen työhönsä – oli ministeri sitten kuka hyvänsä ja minkä puolueen edustaja tahansa. Niin kulttuurin kuluttajilla kuin sen tekijöillä on tunne, että kulloisenkin hallituksen ministeri ei hallitse omaa toimialaansa lainkaan.
Uusimperialismi ja kolonialismin historia iskostuivat tajuntaani 2000-luvun alkupuolella, jolloin vietin pitkiä aikoja Karibialla. Vuonna 2004 vierailin Guyanassa, jossa tein kansainvälisen kuvataidekriitikkoryhmän jäsenenä matkan arawak-intiaanien taiteilijayhteisöön Amazonin suoalueelle. Intiaanit rakentavat identiteettiään uusiksi, he opiskelevat omaa kieltään, jota ei brittikolonialistien perintönä kouluissa opetettu.
Vuosi 2021. Suomi on ollut kiinni jo monta kuukautta ja tilanne jatkuu. Mutta kauppakeskukset ovat auki ja taustamusiikki, musakki, soi. Kiinni on erityisesti Suomen kulttuurielämä. Sitä ei auta se, että tavaratalot ovat auki, tavaraa myydään ja ostetaan. Ei auta sekään, että kapakat ovat auki, tuopit täyttyvät. Kaupatkin ovat auki, osa 24/24h vuorokaudessa. Sillä mikä auttaa pandemian torjunnassa, jos turvaväleistä ja maskeista ei välitetä?
Jos taiteilija ryhtyy amatöörinyrkkeilijäksi ja pieksee kriitikon, on jotakin vialla taiteen ja kritiikin suhteissa. Uuden ”Ingon”, Ingmar Bergmanin yllätyshyökkäyksestä Dagens Nyheterin teatteriarvostelijaa Bengt Johanssonia vastaan on niin paljon puhuttu, käytetty aasinsiltana kritiikkikeskusteluun, että ei siitä enempää.
Vietin nuoruuteni siten, että ensin lähdin vaihto-oppilaaksi Saksaan, sitten töihin Itävaltaan, Ruotsiin ja Englantiin. Myöhemmin vietin kymmenen vuoden ajan pitkiä aikoja silloisen brittiläisen elämänkumppanini kanssa Itä-Karibialla, Barbadoksella. Kaikkien näiden kokemusten tuloksena kansainvälisyydestä muodostui elämäntapa, ja siitä sukeutui myös iso osa ystäväpiiriä. Siksi olinkin ihmeissäni, kun nuorena kuvataidekriitikko-taidejournalistina menin kuuntelemaan iäkkäämpien kuvataidekriitikkoherrojen puhetta alan kansainvälisestä toiminnasta.
