"Ei ole vain taiteen asia osata eritellä kuvien merkityksiä, vaan se on pikemminkin eräänlainen kansalaistaito. Mikä tahansa, mikä edistää kriittistä ajattelua, on hyväksi." Kritiikin Uutisten haastattelussa amerikkalainen valokuvakriitikko A. D. Coleman.
Tankotanssi yhdistää elementtejä tanssista, sirkuksesta ja voimistelusta. Kriitikko Maija Jelkänen pohti lajia, sen kulttuurisia kenttiä ja suhdetta arvosteluun. Hän haastatteli myös tankotanssin maailmanmestaria Oona Kivelää tämän taiteellisesta prosessista.
SARVin kunniajäseneksi nimitetyn Eeva Kauppisen mielestä on surullista, että nykyään ei arvosteta toimittajien ja kriitikoiden erityisosaamista, vaan lähes kuka tahansa voi kirjoittaa mistä tahansa ja esittäytyä kriitikoksi. Siskotuulikki Toijonen haastattelee.
Ohjaaja, käsikirjoittaja Pauliina Feodoroff (s. 1977) on palkittu monialainen taiteentekijä, jonka työtä eivät turhat ajattelun kategoriat ole rajoittaneet. Feodoroff myöntää nuorille suunnatun kritiikkiaiheisen Mikä kritiikki! -kilpailun Otso Kantokorpi -stipendin rohkealle ja omaperäiselle kirjoittajalle. Palkinto jaetaan 27.4.2019.
Kritiikin Kannuksilla palkittu Ilja Lehtinen liukuu näytelmäkirjailijan, dramaturgin, esseistin ja spoken word -artistin roolien välillä. Elinvoima-esityksen jälkeen Lehtinen tuntee, että ekokatastrofin on jollain tavoin sisällyttävä hänen kaikkeen taiteelliseen toimintaansa.
Millaisilla mittareilla podcasteja tulisi lähestyä taidekritiikin suunnalta? Missä ja kenen pitäisi kirjoittaa podcasteista kritiikkejä? Kenelle ja miksi? Tuleeko podcasteja lähestyä radiokritiikin kulmasta vai sittenkin kirjallisuuden tai draaman traditiosta? Ja oikeastaan, mikä podcast oikeastaan edes on.
Immersiivisyys, upottavuus esittävissä taiteissa. Onko se markkinointijippo, esitysmuoto vai esityksen sisältö? Yleinen keskustelu pyörii usein termin määrittelyn ympärillä. Kolme taiteilijaa, tanssija-koreografit Jenni Kivelä ja Valtteri Raekallio sekä teatteriohjaaja Lija Fischer, valottaa Kritiikin Uutisille immersiivisyyden merkitystä taiteellisena työkaluna ja mahdollistajana, puhuu kulttuuripolitiikkaa ja unelmoi.
Lahdessa tehdastyöläisperheessä varttunut Heikki Hellman (s. 1955) ei ole noussut uralleen, dosentiksi ja Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen päälliköksi akateemisesti sivistyneestä perheestä, vaan on tehnyt niin sanotun luokkaretken.
