Esseet

Kuin hullu puurosta? Tuhat ja yksi teatteriarvostelua

Kirjoitin tuhat teatteriarvostelua päivälehtiin. Noin sadankolmenkymmenen Kansan Uutisissa julkaistun arvostelun jälkeen vuonna 1992 oli Aamulehti lakannut olemasta Kokoomuksen äänenkannattaja. Se oli minusta ideologisesti kivaa, sillä samana vuonna Aamulehden journalistinen toimituspäällikkö Erkka Lehtola (1937–2005) kysyi, alkaisinko arvioida lehteen pääkaupunkiseudun teatteria.

Almodóvar ja vallan vahtikoirat

Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -esityksen mediakäsittely tuli osoittaneeksi, kuinka spesifiä osaamista ja ymmärrystä vaativista asioista kirjoittaminen summittaisesti voi pahimmillaan sotkea tilannetta ja lisätä vastakkainasetteluja. Yksi median keskeinen tehtävä on antaa asiaa tuntemattomalle lukijalle joitain ymmärryksen välineitä lähestyä monimutkaistakin keskustelua, sijoittaa aihe kontekstiinsa ja antaa tarvittavat taustat.

Kaanon on kriitikon päähänpisto

Olin onnellinen joka toisen viikon torstaina, kun uusi Rumba tipahti postilaatikkoon. Poistin tabloidin ympäriltä faijan Talouselämät, Hifi-lehdet ja muut oudonvakavat aikuisten maailman kiiltopaperikääreet, istuin alas ja aloin lukea. Aloitin arvosteluista.

ARS ja metapuheesta irtautumisen taito

Analysoin 20 vuotta sitten gradussani, itsetietoisena nuorukaisena, nykytaiteen ARS-näyttelyiden näyttelyluetteloita. Nyt huomaan, että tutkimustyön lopputulos olisi ollut erilainen, jos olisin uskaltanut päästää taiteen iholle.

God was here – Näkyjä taiteesta, kilpailusta ja yhteisöstä

Vuosien 1912–1948 olympialaisiin kuuluivat perinteisempien urheilulajien lisäksi myös taidekilpailut. Lajeina olivat arkkitehtuuri, kirjallisuus, musiikki, maalaustaide ja kuvanveisto. Vuosien mittaan taidekilpailuista tuli kuitenkin liian vakavia. Liian verisiä. Toisin sanoen liian ammattimaisia. Vuoden 1952 olympialaisissa Helsingissä taidekisoja siksi ei enää järjestetty. Minä pohdin uravaihtoehtoja 2020-luvun lopun Pohjois-Savossa. Paikallinen urheiluseura oli leipomassa minusta kilpahiihtäjää.

Hei haloo, lastenkirjalla on uutisarvoa – mutta perinteinen kritiikki on silti tärkeää

Olen työskennellyt lasten- ja nuortenkirjakriitikkona liki 35 vuotta, ja tuona aikana kukaan tai mikään taho ei ole koskaan ollut vallitsevaan tilanteeseen tyytyväinen. Lastenkirja-alan toimijat ovat jo vuosikymmeniä valittaneet, että uutuuksista ilmestyy kritiikkiä aivan liian vähän. Pahimmillaan tällainen vähäisen huomioinnin mantra on jo vaarassa sysätä tämän kirjallisuuden alueen kokonaan kirjallisen keskustelun reunamille.

Siitäpä tieni menevi – alussa oli kuunnelma

Varhaisessa nuoruudessani maanantai oli minulle viikon tärkein päivä. Sen tuloa odotin aina siitä asti, kun posti edellisen viikon lopulla toi sittemmin Antenni-nimisenä tunnetun Radiokuuntelijan. Siinä olivat seuraavan viikon radio-ohjelmat lueteltu päivittäin ja mikä parasta: kahden päivän kohdalla kuunnelman perustiedot ja rooliluettelo oli laitettu kehykseen keskelle sivua.
bursa escort